<>
Harvinaisen kielen opiskelijana joutuu tekemään kompromisseja opintojen suhteen, täytyy olla itsenäinen, opiskella sivuaineopintoja opintojen alusta asti, jotta edes KELAn asettamat tavoitteet tulisivat täyteen. Joskus oman alan kursseja ei tarjota kovinkaan paljoa, ainakaan niissä määrissä, kuin suuremmissa oppiaineissa.
Tätä alaa ei voi opiskella, jollei ole tunteenpaloa tai innostusta opintoihin liittyvästä alueesta ja sen kielistä. Meitä slavisteja yhdistää tietty kumma hurma slaavilaismaailmaa kohtaan sen byrokraattisine koukeroineen, melankolisine kansanlauluineen ja kuriositeetteineen. Kun viime kesänä yritin mennä Valko-Venäjälle, ei kukaan ollut yhtä innoissaan, kuin opiskelijatoverini, jotka olisivat muuten tulleet mukaan, ellei viisumipakkoa olisi ollut. Suurin osa opintojen ulkopuolisista tutuistani taas pyöritteli päätään ihmetyksestä mielessään ihmetellen hivenen epäsuosittuja lomakohteitani.
Harvinaisuuden opiskeleminen on myös hauskaa, sitä tutustuu alansa huippuihin jo opintojen alkuvaiheessa, ja opiskelutovereiden yhteishenki on vahva. Me kaikki slavistit istumme samassa pienessä veneessä, jossa voimme keskustella yhteisistä tutkimusaloistamme, joista hyvin pienellä määrällä ihmisiä on syvällistä tietoa. En kävisi ehkä ystävieni tai vanhempieni kanssa keskustelemaan muinaiskirkkoslaavin keskivokaalin reflektiosta tai puolan tremulanteista - ainakaan ilman jonkinlaista johdatusta aiheeseen.
Harvinaisuutta voi tietenkin markkinoida positiivisena asiana, jos hyväksytään nykymaailman asetelmat, joissa asioiden täytyy osoittaa itsensä hyödylliseksi, jotta niiden olemassaolo olisi yleisesti hyväksyttyä. Siis harvinaisuus on säilyttämisen arvoista ja siksi sitä kannattaa tukea taloudellisesti ja siihen kannattaa satsata resursseja. Länsi- ja eteläslaavilaisten kielten opiskelijan kurssitarjontakin riippuu taloudellisesti opetusministeriön myöntämästä Harvi-rahoituksesta, harvinaisille kielille korvamerkitystä rahasta humanistisen tiedekunnan budjetissa.
Jos vastakkain asettaa tarpeeksi erilaiset ja erilaista tulosta tekevät tieteet, kuten humanistiset tieteet ja luonnontieteet, voi meidät viimeistään heittää pois tarpeettomina, kuten vanhan nevostoliittolaisen passin.
Humanistiset tieteet ovat luonteeltaan olleet sellaisia, ettei niiden tekemässä tutkimuksessa ole ollut helposti sovellettavaa lopputulosta, saati markkinataloutta hyödyttävää aspektia. Humanistisen tutkimuksen käytännön hyötyä ei voi usein mitata kovin helposti, eikä sitä voi aina soveltaa. Tästä lähtökohdasta moni humanisti älähti – itseni mukaan lukien - , kun uutta yliopistolakia rutattiin paikoilleen viime keväänä. Monen mielessä pyörivät varmaan sellaiset käsitteet, kuten tulosvastuu, ulkopuolinen rahoitus, sponsorointi tai tuotantotehokkuus. Miten ne sopivat yhteen humanististen tieteiden kanssa? Entäpä harvinaisten oppiaineiden?
Miksi pohdin tätä valtavirta-harvinaisuus -vastakkainasettelua? Koska se on otettava huomioon tulevaisuuttamme ajatellessa. Toistaiseksi voimme olla rauhassa. Mutta vain toistaiseksi. Kaikkea kuitenkin arvioidaan jatkuvasti, eikä humanistin sovi koskaan nukkua öitään rauhassa, koskaan emme tiedä milloin meidät asetetaan vastakkain jonkun huomattavasti tuottavamman aineen kanssa.
Muistetaan puolustaa harvinaisia!
Aino, PJ
Ps. Vaikka en päässyt Minskiin asti, oli viisumihakemuksesta jotain hyötyä. Jos olit fuksiaisissa, tiedät miksi :)
Harvinaisen kielen opiskelijana joutuu tekemään kompromisseja opintojen suhteen, täytyy olla itsenäinen, opiskella sivuaineopintoja opintojen alusta asti, jotta edes KELAn asettamat tavoitteet tulisivat täyteen. Joskus oman alan kursseja ei tarjota kovinkaan paljoa, ainakaan niissä määrissä, kuin suuremmissa oppiaineissa.
Tätä alaa ei voi opiskella, jollei ole tunteenpaloa tai innostusta opintoihin liittyvästä alueesta ja sen kielistä. Meitä slavisteja yhdistää tietty kumma hurma slaavilaismaailmaa kohtaan sen byrokraattisine koukeroineen, melankolisine kansanlauluineen ja kuriositeetteineen. Kun viime kesänä yritin mennä Valko-Venäjälle, ei kukaan ollut yhtä innoissaan, kuin opiskelijatoverini, jotka olisivat muuten tulleet mukaan, ellei viisumipakkoa olisi ollut. Suurin osa opintojen ulkopuolisista tutuistani taas pyöritteli päätään ihmetyksestä mielessään ihmetellen hivenen epäsuosittuja lomakohteitani.
Harvinaisuuden opiskeleminen on myös hauskaa, sitä tutustuu alansa huippuihin jo opintojen alkuvaiheessa, ja opiskelutovereiden yhteishenki on vahva. Me kaikki slavistit istumme samassa pienessä veneessä, jossa voimme keskustella yhteisistä tutkimusaloistamme, joista hyvin pienellä määrällä ihmisiä on syvällistä tietoa. En kävisi ehkä ystävieni tai vanhempieni kanssa keskustelemaan muinaiskirkkoslaavin keskivokaalin reflektiosta tai puolan tremulanteista - ainakaan ilman jonkinlaista johdatusta aiheeseen.
Harvinaisuutta voi tietenkin markkinoida positiivisena asiana, jos hyväksytään nykymaailman asetelmat, joissa asioiden täytyy osoittaa itsensä hyödylliseksi, jotta niiden olemassaolo olisi yleisesti hyväksyttyä. Siis harvinaisuus on säilyttämisen arvoista ja siksi sitä kannattaa tukea taloudellisesti ja siihen kannattaa satsata resursseja. Länsi- ja eteläslaavilaisten kielten opiskelijan kurssitarjontakin riippuu taloudellisesti opetusministeriön myöntämästä Harvi-rahoituksesta, harvinaisille kielille korvamerkitystä rahasta humanistisen tiedekunnan budjetissa.
Jos vastakkain asettaa tarpeeksi erilaiset ja erilaista tulosta tekevät tieteet, kuten humanistiset tieteet ja luonnontieteet, voi meidät viimeistään heittää pois tarpeettomina, kuten vanhan nevostoliittolaisen passin.
Humanistiset tieteet ovat luonteeltaan olleet sellaisia, ettei niiden tekemässä tutkimuksessa ole ollut helposti sovellettavaa lopputulosta, saati markkinataloutta hyödyttävää aspektia. Humanistisen tutkimuksen käytännön hyötyä ei voi usein mitata kovin helposti, eikä sitä voi aina soveltaa. Tästä lähtökohdasta moni humanisti älähti – itseni mukaan lukien - , kun uutta yliopistolakia rutattiin paikoilleen viime keväänä. Monen mielessä pyörivät varmaan sellaiset käsitteet, kuten tulosvastuu, ulkopuolinen rahoitus, sponsorointi tai tuotantotehokkuus. Miten ne sopivat yhteen humanististen tieteiden kanssa? Entäpä harvinaisten oppiaineiden?
Miksi pohdin tätä valtavirta-harvinaisuus -vastakkainasettelua? Koska se on otettava huomioon tulevaisuuttamme ajatellessa. Toistaiseksi voimme olla rauhassa. Mutta vain toistaiseksi. Kaikkea kuitenkin arvioidaan jatkuvasti, eikä humanistin sovi koskaan nukkua öitään rauhassa, koskaan emme tiedä milloin meidät asetetaan vastakkain jonkun huomattavasti tuottavamman aineen kanssa.
Muistetaan puolustaa harvinaisia!
Aino, PJ
Ps. Vaikka en päässyt Minskiin asti, oli viisumihakemuksesta jotain hyötyä. Jos olit fuksiaisissa, tiedät miksi :)
Kommentit