Syksy on Tusovkan
Pietari-reissujen luvattua aikaa, ja näin oli myös tänä vuonna. Jo yhdeksännen
kerran linja-auto lastattiin suomalaisilla muusikoilla, Tusovka-järkkäreillä ja
lähdettiin tien päälle. Tällä kertaa ajankohdaksi oli valikoitunut lokakuun
toinen viikonloppu, ja mukana olivat Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet sekä
Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Samat yhtyeet soittivat myös Gloriassa viimekeväisillä
Tusovka-festareilla, joten näin päästiin mukavasti kaikki yhtä aikaa katselemaan
itänaapurin meininkiä.
Yona ja Liikkuvat
Pilvet olivat kiertäneet syyskuussa Suomea juuri julkaistun levyn tiimoilta. ”Vaikka
tekee kipeää, ei haittaa” -levy on menestynyt hyvin ja kivunnut parhaimmillaan
virallisen albumilistan kärkisijoille. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha taas kävi
lämmittelemässä pietarilaisen keikkayleisön jo valmiiksi, sillä seuraavan
kerran orkesteri on menossa Pietariin jo marraskuun alussa. Yonan ja Jaakko
Laitisen lisäksi tarjolla oli myös venäläistä – vai pitäisikö sanoa
kongolais-venäläis-suomalaista musiikkia, kun Serafim Makangilan luotsaama Simba
Vibration nousi lavalle. Suomalaista väriä Simban musiikkiin toivat Tusovkan
riveistä haalitut soittajat. Tarinan opetus: jos lähtee Tusovkan
tilintarkastajaksi, voi vaikka päätyä keikalle soittamaan.
Kerrankin
ongelmaton raja
Jo alusta alkaen
reissumme sai erittäin miellyttävän lähdön, kun vielä Suomen puolella
linja-autoomme kantautui ilouutinen, että Euroopan unioni oli voittanut Nobelin
rauhanpalkinnon. Niinpä päätimmekin lähteä Venäjälle edistämään rauhaa, sopua,
demokratiaa ja ihmisoikeuksia, aivan kuten palkinnon myöntämisperusteissa oli
sanottu. Liekö ollut myös tämän rauhanpalkinnon ansiota, että
rajamuodollisuudet sujuivat suorastaan sutjakasti. Monena aikaisempana vuonna Venäjän
rajalla on oltu hieman epätietoisia sen suhteen, että mitä lippulappusia meidän
on täyteltävä. Mietteitä ovat aiheuttaneet moninaiset soittimet, joiden
käyttötarkoitusta, arvoa tai muita ominaisuuksia on arvottu rajalla
useampaankin otteeseen. Jos esimerkiksi matkassa on viuluja, niin niille
pitäisi olla oma passi. Mistä sellaisen edes saa? Tällä kerralla meillä oli
matkassa kolme viulua, joista yhdelläkään ei ollut passia. A problem net. Muutenkaan
ongelmia ei ollut, meillä oli täysin asialliset soitinlistat, joissa oli Suomen
viranomaisten leimat ja linja-autossa listojen mukaiset soittimet ja pelit ja
vehkeet. Tosin näin on ollut kyllä aikaisempinakin vuosina, mutta eihän
viranomaisten kanssa touhuamisessa ole mitään mieltä, jolleivät säännöt muutu
kerran vuodessa. Tämä huomio tuntuu pätevän ainakin Venäjän rajaviranomaisiin.
Mutta koska meillä ei ollut mitään ongelmia, niin annamme venäläisille viisi
tähteä ja toivomme, että hommat sujuvat jatkossakin yhtä jouhevasti.
Perjantai meni siis
matkatessa ja majoittautuessa. Illalla syötiin ja istuttiin Fish Fabriquessa,
ei siis mitään uutta Tusovkan auringon alla. Lauantaiaamuna noudimme vielä
viimeiset kaksi muusikkoa junalta ja suuntasimme sen jälkeen syömään. Sieni-,
peruna-, kinkku-, juusto- ja kirsikkalettuset tekivätkin kauppansa. Kyllä voi kuulkaa
ihminen herkistyä, kun se ostaa 3000 ruplalla blinejä. Lauantai oli myös
varsinainen keikkapäivä, ja suuntasimmekin iltapäivällä Klub DaDalle Gorohovaja
ulitsalle. Paikka oli aika pieni mutta kuitenkin sopivan kokoinen Tusovkan
kaltaisille festareille. Oli mukava huomata, että festareille kokoontui paljon
myös Pietarissa asuvia suomalaisia.
Tuttuun tyyliin
aikataulu venyi ja vanui. Soundtsekkien piti alun perin alkaa vasta viideltä,
mutta niitä saatiin onneksi aikaistettua hieman, jotta suomalaiset bändit
saivat tsekattua soittimensa. Liikkuvien Pilvien akustinen soitinvalikoima
(kolme viulua, sello, harppu, kontrabasso) kuulostikin loppujen lopuksi todella
hyvältä, ja myös muusikot kiittelivät.
Yona & Orkesteri Liikkuvat pilvet |
Jaakko Laitinen & Väärä rähä herkuttelemassa |
Blinejä! |
Herkkää
tantsuamista
Mutta entäs ne keikat!
Aijai. Illan aloitti Yona orkestereineen, ja se oli ihanan kaunista, herkkää ja
raastavaa. Yonan aivan käsittämättömän vangitseva olemus valtasi koko klubin ja
pakotti seuraamaan pilvien liikettä. Yonan herkistelyjen jälkeen olikin aika
siirtyä tantsuamisen puolelle, kun Jaakko Laitisen ja Väärän Rahan lappilais-balkanilaiset
rytmit täyttivät DaDan. Iskelmästä venäläisiin romansseihin ja
mustalaisrytmeihin ja takaisin oli Väärän Rahan keikan anti. Yona ja Yaakko
esiintyivät myös yhdessä, eli Pietarissa voi siis tapahtua aivan mitä vain.
Simba Vibrationin
tehtäväksi jäikin sitten lietsoa ilta afrorytmeillään täyteen tuleen ja
tanssittaa väkeä hurmokseen asti. Suomalaisen mittapuun mukaan ajateltuna
tuntuu hassulta, että keikat olivat ohi vähän yhdentoista jälkeen, oltiinhan festattu
siihenkin mennessä jo vaikka kuinka paljon. Keikkojen jälkeen heitimme
instrumentit hostellille ja jatkoimme vaihteen vuoksi Fish Fabriqueen. Yö kuluikin
iloisissa merkeissä ja nukkumaan päästiin aika myöhään.
Pankkikortti
hukassa, olkapää rikki
Kuten arvata saattaa,
varsinaiselle korkeakulttuuriohjelmalle tai nähtävyyksille ei jäänyt paljoa
aikaa. Osa ehti käydä lauantaina blinien ja keikkojen välissä ihastelemassa Palatsiaukiota
ja Iisakinkirkkoa, mutta Eremitaasiin ei tainnut keritä kukaan. Sen sijaan
käsitakseilla eli igoreilla ajelimme ympäri kaupunkia ja pääsipä pari tyyppiä
peräti metron kyytiinkin. Saimme taas myös huomata, että nimi on enne, kun
Väärä Raha sai käsitaksista vaihtorahana väärää rahaa, tällä kertaa väärennetyn
viisisatasen. Sunnuntaiaamun kotimatkan aloitimme pysähtymällä Udelnajan
kirpputorilla. Sieltä tarttui mukaan ihania villahuiveja ja parit kengät.
Kotimatka oli pitkä
mutta rattoisa. Suomen puolella ei oltu kiinnostuneita mahdollisista
tuliaisistamme, vaikka linja-auto oli lastattu skumpalla, votkalla ja Redd’sillä.
Tosin saattoi käydä niinkin, että moni tuliaiseksi tarkoitettu asia hävisi jo
matkan aikana. Suomen puolelle pääsimme jo vähän kuuden jälkeen, mutta koska
meidän piti vielä syödä hyvin ja paljon, niin Helsingissä olimme kymmenen
maissa. Reissun saldoksi jäi mahtavien keikkojen lisäksi yksi hävinnyt
pankkikortti, yhdet kadonneet kengät ja pari rikkoutunutta olkapäätä. Onneksi
nykyään tiedämme, että kipeytyneeseen olkapäähän ei pidä laittaa kylmägeeliä
vaan ruokasoodaa ja inkivääriä. Olkapään päälle laitetaan sukkahousut ja koko
hoito pistetään kymmeneksi minuutiksi pakkaseen ja muistetaan vielä valella
sitruunalla. Tämän tiedon teille tarjosi Miksi-Pirkka. Kaiken kaikkiaan
loistavan reissun vielä loistavampi lopputulema on se, että lähdetään taas ensi
vuonna uudestaan! Nobel-palkinto on jälleen meidän!
Teksti: Merja Pikkarainen
Kuvat: Ari Keinänen
Tusovka ry:n järjestämiä syksyn keikkoja ja muuta toimimtaa kannattaa seurata osoitteessa: www.tusovka.fi
Kommentit