Nobel-voittajien matka Pietariin – Tusovka-festivaalit 12.–14.10.2012

Syksy on Tusovkan Pietari-reissujen luvattua aikaa, ja näin oli myös tänä vuonna. Jo yhdeksännen kerran linja-auto lastattiin suomalaisilla muusikoilla, Tusovka-järkkäreillä ja lähdettiin tien päälle. Tällä kertaa ajankohdaksi oli valikoitunut lokakuun toinen viikonloppu, ja mukana olivat Yona & Orkesteri Liikkuvat Pilvet sekä Jaakko Laitinen & Väärä Raha. Samat yhtyeet soittivat myös Gloriassa viimekeväisillä Tusovka-festareilla, joten näin päästiin mukavasti kaikki yhtä aikaa katselemaan itänaapurin meininkiä.

Yona ja Liikkuvat Pilvet olivat kiertäneet syyskuussa Suomea juuri julkaistun levyn tiimoilta. ”Vaikka tekee kipeää, ei haittaa” -levy on menestynyt hyvin ja kivunnut parhaimmillaan virallisen albumilistan kärkisijoille. Jaakko Laitinen ja Väärä Raha taas kävi lämmittelemässä pietarilaisen keikkayleisön jo valmiiksi, sillä seuraavan kerran orkesteri on menossa Pietariin jo marraskuun alussa. Yonan ja Jaakko Laitisen lisäksi tarjolla oli myös venäläistä – vai pitäisikö sanoa kongolais-venäläis-suomalaista musiikkia, kun Serafim Makangilan luotsaama Simba Vibration nousi lavalle. Suomalaista väriä Simban musiikkiin toivat Tusovkan riveistä haalitut soittajat. Tarinan opetus: jos lähtee Tusovkan tilintarkastajaksi, voi vaikka päätyä keikalle soittamaan.

Kerrankin ongelmaton raja

Jo alusta alkaen reissumme sai erittäin miellyttävän lähdön, kun vielä Suomen puolella linja-autoomme kantautui ilouutinen, että Euroopan unioni oli voittanut Nobelin rauhanpalkinnon. Niinpä päätimmekin lähteä Venäjälle edistämään rauhaa, sopua, demokratiaa ja ihmisoikeuksia, aivan kuten palkinnon myöntämisperusteissa oli sanottu. Liekö ollut myös tämän rauhanpalkinnon ansiota, että rajamuodollisuudet sujuivat suorastaan sutjakasti. Monena aikaisempana vuonna Venäjän rajalla on oltu hieman epätietoisia sen suhteen, että mitä lippulappusia meidän on täyteltävä. Mietteitä ovat aiheuttaneet moninaiset soittimet, joiden käyttötarkoitusta, arvoa tai muita ominaisuuksia on arvottu rajalla useampaankin otteeseen. Jos esimerkiksi matkassa on viuluja, niin niille pitäisi olla oma passi. Mistä sellaisen edes saa? Tällä kerralla meillä oli matkassa kolme viulua, joista yhdelläkään ei ollut passia. A problem net. Muutenkaan ongelmia ei ollut, meillä oli täysin asialliset soitinlistat, joissa oli Suomen viranomaisten leimat ja linja-autossa listojen mukaiset soittimet ja pelit ja vehkeet. Tosin näin on ollut kyllä aikaisempinakin vuosina, mutta eihän viranomaisten kanssa touhuamisessa ole mitään mieltä, jolleivät säännöt muutu kerran vuodessa. Tämä huomio tuntuu pätevän ainakin Venäjän rajaviranomaisiin. Mutta koska meillä ei ollut mitään ongelmia, niin annamme venäläisille viisi tähteä ja toivomme, että hommat sujuvat jatkossakin yhtä jouhevasti.

Perjantai meni siis matkatessa ja majoittautuessa. Illalla syötiin ja istuttiin Fish Fabriquessa, ei siis mitään uutta Tusovkan auringon alla. Lauantaiaamuna noudimme vielä viimeiset kaksi muusikkoa junalta ja suuntasimme sen jälkeen syömään. Sieni-, peruna-, kinkku-, juusto- ja kirsikkalettuset tekivätkin kauppansa. Kyllä voi kuulkaa ihminen herkistyä, kun se ostaa 3000 ruplalla blinejä. Lauantai oli myös varsinainen keikkapäivä, ja suuntasimmekin iltapäivällä Klub DaDalle Gorohovaja ulitsalle. Paikka oli aika pieni mutta kuitenkin sopivan kokoinen Tusovkan kaltaisille festareille. Oli mukava huomata, että festareille kokoontui paljon myös Pietarissa asuvia suomalaisia.

Tuttuun tyyliin aikataulu venyi ja vanui. Soundtsekkien piti alun perin alkaa vasta viideltä, mutta niitä saatiin onneksi aikaistettua hieman, jotta suomalaiset bändit saivat tsekattua soittimensa. Liikkuvien Pilvien akustinen soitinvalikoima (kolme viulua, sello, harppu, kontrabasso) kuulostikin loppujen lopuksi todella hyvältä, ja myös muusikot kiittelivät.

Yona & Orkesteri Liikkuvat pilvet

Jaakko Laitinen & Väärä rähä herkuttelemassa

Blinejä!

Herkkää tantsuamista

Mutta entäs ne keikat! Aijai. Illan aloitti Yona orkestereineen, ja se oli ihanan kaunista, herkkää ja raastavaa. Yonan aivan käsittämättömän vangitseva olemus valtasi koko klubin ja pakotti seuraamaan pilvien liikettä. Yonan herkistelyjen jälkeen olikin aika siirtyä tantsuamisen puolelle, kun Jaakko Laitisen ja Väärän Rahan lappilais-balkanilaiset rytmit täyttivät DaDan. Iskelmästä venäläisiin romansseihin ja mustalaisrytmeihin ja takaisin oli Väärän Rahan keikan anti. Yona ja Yaakko esiintyivät myös yhdessä, eli Pietarissa voi siis tapahtua aivan mitä vain.

Simba Vibrationin tehtäväksi jäikin sitten lietsoa ilta afrorytmeillään täyteen tuleen ja tanssittaa väkeä hurmokseen asti. Suomalaisen mittapuun mukaan ajateltuna tuntuu hassulta, että keikat olivat ohi vähän yhdentoista jälkeen, oltiinhan festattu siihenkin mennessä jo vaikka kuinka paljon. Keikkojen jälkeen heitimme instrumentit hostellille ja jatkoimme vaihteen vuoksi Fish Fabriqueen. Yö kuluikin iloisissa merkeissä ja nukkumaan päästiin aika myöhään.

Pankkikortti hukassa, olkapää rikki

Kuten arvata saattaa, varsinaiselle korkeakulttuuriohjelmalle tai nähtävyyksille ei jäänyt paljoa aikaa. Osa ehti käydä lauantaina blinien ja keikkojen välissä ihastelemassa Palatsiaukiota ja Iisakinkirkkoa, mutta Eremitaasiin ei tainnut keritä kukaan. Sen sijaan käsitakseilla eli igoreilla ajelimme ympäri kaupunkia ja pääsipä pari tyyppiä peräti metron kyytiinkin. Saimme taas myös huomata, että nimi on enne, kun Väärä Raha sai käsitaksista vaihtorahana väärää rahaa, tällä kertaa väärennetyn viisisatasen. Sunnuntaiaamun kotimatkan aloitimme pysähtymällä Udelnajan kirpputorilla. Sieltä tarttui mukaan ihania villahuiveja ja parit kengät.

Kotimatka oli pitkä mutta rattoisa. Suomen puolella ei oltu kiinnostuneita mahdollisista tuliaisistamme, vaikka linja-auto oli lastattu skumpalla, votkalla ja Redd’sillä. Tosin saattoi käydä niinkin, että moni tuliaiseksi tarkoitettu asia hävisi jo matkan aikana. Suomen puolelle pääsimme jo vähän kuuden jälkeen, mutta koska meidän piti vielä syödä hyvin ja paljon, niin Helsingissä olimme kymmenen maissa. Reissun saldoksi jäi mahtavien keikkojen lisäksi yksi hävinnyt pankkikortti, yhdet kadonneet kengät ja pari rikkoutunutta olkapäätä. Onneksi nykyään tiedämme, että kipeytyneeseen olkapäähän ei pidä laittaa kylmägeeliä vaan ruokasoodaa ja inkivääriä. Olkapään päälle laitetaan sukkahousut ja koko hoito pistetään kymmeneksi minuutiksi pakkaseen ja muistetaan vielä valella sitruunalla. Tämän tiedon teille tarjosi Miksi-Pirkka. Kaiken kaikkiaan loistavan reissun vielä loistavampi lopputulema on se, että lähdetään taas ensi vuonna uudestaan! Nobel-palkinto on jälleen meidän!

Teksti: Merja Pikkarainen

Kuvat: Ari Keinänen 

Tusovka ry:n järjestämiä syksyn keikkoja ja muuta toimimtaa kannattaa seurata osoitteessa: www.tusovka.fi