Kopeekan uudessa
”Työn sankarit” osiossa Venäjän ja Itä-Euroopan asiantuntijat kertovat miten
kiinnostus kieleen ja kulttuuriin syntyi, miten he aikoinaan päätyivät alalle
ja mitä heille kuuluu nyt. Tällä kertaa Tallinnasta Kopeekalle raportoi Radio
Helsingin toimittaja Anna Laine.
Kaikilta venäjän opiskelijoilta ja asiantuntijoilta kysytään aina:
Miksi juuri Venäjä? Mistä innostuksesi Venäjää kohtaan alkoi?
Valitsin A-kielekseni venäjän eli
opiskelin sitä ensimmäisenä vieraana kielenä. Siihen aikaan (80- ja
90-luvuilla) kielikursseja venäjän opisklijoille järjestettiin vain Neuvostoliitossa
ja Veherman kesäleireillä. Opetus oli kovasti oman aikansa politiikan näköistä.
Se ei kuitenkaan haitannut itseäni, sillä alle 15 vuotiaana kukaan ei liiemmin ajattele
politiikkaa vaan sitä kuinka kivaa on tutustua uusiin kavereihin ja matkustaa uusiin
paikkoihin. Kävin Suomalais-venäläisessä koulussa lukion ja suoraan
kirjoitusten jälkeen muutin vuodeksi Moskovaan opiskelemaan ja au pairiksi. Se
oli niin hieno vuosi, että viimeistään silloin tajusin olevani rakastunut
Venäjään ja venäläisiin. Shirokaja natura
eli laaja luonto kiehtoi.
Miten päädyit toimittajaksi?
Toimittajan ammatti oli jo
lapsuuteni haaveammatti. Päädyin ensin Helsingin kaupungin tuotantokoulu
Mediakylpylään ja sieltä Ylelle kesätoimittajaksi. Jäinkin töihin Radiomafiaan,
josta parin vuoden jälkeen siirryin Radio Cityyn. Siellä en ehtinyt olla kauaakaan
kun minut palkattiin vasta aloittaneen Radio Helsingin toimittajaksi. Usein radiosta
siirrytään tv:n puolelle jossain vaiheessa ja niin kävi minullekin. Olin 10 vuotta
freelance-toimittaja ja tein moneen eri tiedotusvälineeseen juttuja, radioon, telkkariin
ja lehtiin. Lopulta ryhdyin Radio Helsingin ohjelmapäälliköksi Helsingin sanomissa.
Minkälaista osaamista ja millaisia valmiuksia työ edellyttää?
Toimittajan työ vaatii laajaa
yleissivistystä, kykyä löytää uusia näkökulmia, taitoa kyseenalaistaa ja tahtoa
tonkia asioita. Uteliaisuus on toimittajalle hyve. Itse olen hyötynyt
suunnattomasti myös kielitaidosta.
Vuosina 2007-2010 Ylellä pyörinyt dokumenttisarja Kamrat pyrki
murtamaan suomalaisia ennakkoluuloja ja stereotypioita naapurimaistamme
Venäjästä, Virosta ja Ruotsista. Ovatko suomalaisten käsitykset mielestäsi
muuttuneet vai olisiko taas tarvetta uudelle Kamratille?
Ainakin Venäjää kohtaan
suomalaisten mielipiteet ovat mielestäni muuttuneet. Pikajuna Allegro kuskaa
nykyään huomattavasti ennakkoluulottomampia suomalaisia Venäjälle. Suhde on
edelleen kiperä ja johtuu osoittain lehdistön antamasta, varsin yksipuolisesta kuvasta.
Me emme myöskään tunne venäläistä kulttuuria lähes lainkaan. Uskon, että
uudelle Kamratille voisi hyvinkin olla tilausta. Nythän edellisiä uusitaan jo
vaikka kuinka monetta kertaa. Olisi hienoa jos suomalaiset pelon sijasta
alkaisivat tuntea kiinnostusta Venäjää kohtaan. Ymmärrän toki, että historia
rasittaa suhteita, mutta ei niin voi ikuisesti olla. Kielitaidon puute on yksi
iso ongelma Suomen ja Venäjän suhteissa. Huomattavasti enemmän pitäisi
opiskella venäjän kieltä.
Paras muistosi Kamratin kuvauksista?
Paras muistoni on se kun ennen
kuvauksia olimme hoitamassa lupa-asioita Pietarissa. Asiat eivät edenneet
lainkaan ja ramppasimme taustatoimittaja ja käsikirjoittajaparini, Anna
Häkkisen, kanssa erilaisissa virastoissa tuloksetta. Lopulta meille annettiin
aika Pietarin kaupungin turismiosaston johtajan pakeille. Hän tuli meitä
avosylin vastaan ja nauraa hohotti: "Ihanaa! Luin käsikirjoituksenne ja
minusta tuntuu, että te suomalaiset olette lopultakin löytäneet
huumorintajun!" Saimme häneltä sellaiset propuskat, että kun miliisi
kerran pysäytti kuvaukset ja pyysi nähdä lupia, hän lähti kohteliaasti anteeksi
pyydellen pois kun näytimme paperimme. Venäjällä asiat hoituvat vain kasvokkain
ja suhteet ja niiden luominen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.
Mitä asioita kaipaat ulkomailta eniten asuessasi
Suomessa?
Pelmeneitä, läpi yön auki olevia
kauppoja, kaalisalaatteja, innostusta, ystävällisyyttä ja kiltteyttä sekä
toisten huomioimista.
Minkä venäläisen bändin haluaisit ehdottomasti keikalle Suomeen?
Zemfira ja DDT jo kävivätkin,
seuraavaksi voisi tulla joku pieni ihana elektrobändi, kuten esim. Kim &
Buran. Pussy Riot olisi kova!
Mitä teet tällä hetkellä Tallinnassa?
Olen tällä hetkellä
vuorotteluvapaalla. Pidän blogia Tallinnasta (tallinnlanna.wordpress.com) ja
yritän saada valmiiksi ikuisuusprojektini eli Eesti aabits -kirjan Virosta.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Tulevaisuudelta odotan ihania
matkoja Venäjälle, Ukrainaan, Bulgariaan ja ylipäätään itään. Siellä sieluni
lepää. Olisi mukavaa saada jokin kulttuurivaihtoprojekti pyörimään Suomen ja
Viron välille. Esimerkiksi musiikin saralla saattaisi olla paljon tarjottavaa toinen
toiselle.
Mitä ohjeita ja neuvoja haluaisit välittää Venäjästä ja Itä-Euroopasta
kiinnostuneille opiskelijoille?
Venäjään ja Itä-Eurooppaan
kannattaakin suhtautua kiinnostuneesti. Tällä hetkellä Virossa asuessani
huomaan päivittäin, kuinka vähemmän institutionalisoitunut yhteiskunta on myös
notkeampi ja nopeampi käänteissään. Täällä tapahtuu tällä hetkellä paljon ja vilkkaasti.
Idässä on runsaasti kehittyviä valtioita, joiden näkymät tulevaisuuteen ovat hyvin
avarat. Suomessa on paljon asioita, jotka ovat äärimmäisen hyvällä tolalla,
mutta jostain syystä emme ole viime aikoina kyenneet luomaan kovinkaan paljon
mitään uutta. Luulisin, että osoittain se johtuu ilmapiiristä, joka ei kannusta
yrittämään ja erehtymään. Venäjällä moni asia on täysin rempallaan. Siitä
huolimatta se on suuri naapuri, joka tarjoaa Suomellekin hienoja haasteita ja
mahdollisuuksia. En ole koskaan voinut ymmärtää suomalaisten vähäistä
kiinnostusta Venäjää kohtaan. Virosta onneksi ollaan jo innostuttu, mutta
täälläkin olisi paljon enemmän nähtävää ja koettavaa kuin vain Tallinnan vanha
kaupunki ja halvat baarit. Olen ollut hurjan iloinen siitä, että moni
suomalaisturisti lähteekin jo innostuneena tutustumaan muihinkin kohteisiin. Neuvoisin
opiskelijoita käymään Venäjällä ja Itä-Euroopassa niin usein kuin mahdollista. Huomaan
joka kerta esim. Pietarissa käydessäni, kuinka minua jännittää mennä sinne,
sillä uutisointi saa unohtamaan kaupungin yleisen fiiliksen. Sitten kun astun
junasta ulos ja menen metroon, muistan että hei, täällä ei ole kyllä mitään
pelättävää. Kaikki ihmiset ovat niin ystävällisiä, varsinkin jos osaa edes
muutaman sanan venäjää.
Teksti & kuva: Emilia Aalto
Teksti & kuva: Emilia Aalto
Kommentit