Teksti: Mauri Vidović
Kuva: Patrik Saarto
Keväiset auringonsäteet siilautuivat puna-valko-sinisen trikolorin, jonka keskellä komeili puna-valkoisella šakkikuviolla ja viiden historiallisen alueen, Kroatian, Dubrovnikin tasavallan, Dalmatian, Istrian ja Slavonian tunnuksin koristettu vaakuna, läpi. Soitin ovipuhelimeen. Hetken päästä soittooni vastataan. Ilmoitan "Dobar vam dan. Studentska organizacija Rupla je došao k vama u posjet.". Ovi avataan ja astumme hienoon uusklassiseen rappukäytävään. Olimme saapuneet ekskursiolle Kroatian tasavallan suurlähetystöön Helsingin Katajanokalla.
Meiltä otetaan takit ja meidät toivotetaan tervetulleiksi, jonka jälkeen meidät viedään pitkän pöydän ääreen istumaan. Pian huoneeseen astuu pukumies, Kroatian suurlähettiläs herra Krešimir Kopčić, joka rientää kättelemään jokaista osanottajaa. Kyseltyään opinnoistamme ja taustoistamme, alkaa hän kertoa perustietoja maastaan: pääkaupunki on Zagreb, väkiluku 4,3 miljoonaa, pinta-ala noin 56 000 neliökilometriä, rantaviivaa saarineen on noin 5800 kilometriä, saaria Kroatialla on yli 1200, maa kuuluu sekä NATO:on vuodesta 2009 että Euroopan Unioniin vuodesta 2013, tärkein kauppakumppani on Italia. Tämän jälkeen herra Kopčić antaa meille mahdollisuuden tehdä kysymyksiä hänelle. Pian puheenaiheemme siirtyy uusimman EU-jäsenvaltion politiikan ja talouden puolelle. Kysyn häneltä, onko EU- jäsenyys näkynyt ensimmäisen vuoden aikana kroatialaisten arjessa ja miten. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi suoraan:
-Ei ole juuri millään tasolla. Kroatiassa on aina ollut varsin suuri konsensus unioniin liittymisen puolesta. Vuoden 2012 joulukuun yhdeksäntenä päivänä pidetyssä kansanäänestyksessä jopa 66 prosenttia kansasta kannatti unioniin liittymistä. Alun varsin positiivisesta latauksesta huolimatta toki myös kritiikkiä on tullut, kun kaikki odotukset eivät ole toteutuneet liityttyämme unioniin, mutta ajattelemme niin, että tulemme aikanamme hyötymään jäsenyydestä. Varjopuolena on ollut aivovuoto. Kouluttautuneet ihmiset ovat muuttaneet sankoin joukoin vauraampiin EU-maihin, kuten Saksaan, ja erityisesti lääkäreistä on alkanut olla pulaa.
Juttelumme jatkuu talouspainotteisena.
-Vuoden 2009 NATO-jäsenyyden myötä olemme kuitenkin nähneet positiivista kehitystä aseteollisuudessa. Lyhyessä ajassa Kroatiasta on tullut merkittävä armeijan varusteiden tuottaja, ja nimenomaan NATO on tässä asiassa auttanut. Olemme ikään kuin löytäneet NATO:sta ja sen jäsenistä tärkeän kauppakumppanin. Kyse onkin meille enemmän kauppaliitosta ja identifioitumisesta länteen, kuin puolustusliitosta, koska emme ole tarvinneet puolustuksen vahvistamista. Olen edustanut aikaisemmin Kroatiaa NATO:ssa ja voin sanoa, ettei siellä kukaan määrännyt, millainen kalusto kullakin jäsenvaltiolla pitää olla. Me emme ole esimerkiksi lisänneet armeijan kapasiteettia edes nykyisen Ukrainan kriisin myötä. Alue, johon tulemme panostamaan osittain EU-jäsenyytemme myötä, on rajavalvonta. Tämä tulee tarkoittamaan rannikkovartioinnin kehittämistä. Lisäksi suuri osa Bosnian rajasta on vuoristoa. Tämä tulee asettamaan omat haasteensa.
Hetkeksi aihe vaihtui Venäjän suuntaan.
-Toki syynä saattaa olla etäisyytemme toisistaan, mutta suhteemme Venäjään on aina ollut hyvin neutraali. Jotkut ovat nähneet Venäjässä mahdollisuuden ja näin laajentaneet kaupallista toimintaa myös sinne. Kyseessähän ei ole mikään valtava talousalue, mutta merkittävä kuitenkin. Jo Jugoslavian aikaan meillä oli aktiiviset taloussuhteet alueen kanssa erityisesti rakennusalalla. Jotkut yrityksistämme, kuten Končar, yksi Kroatian suurimmista yrityksistä, on jatkanut tätä traditiota.
Kun Venäjän ja Kroatian välisistä taloussuhteista oli kyse, emme voineet välttää kysymystä koskien venäläisten tonttikauppoja.
-Tämä ilmiö ei ole vielä levinnyt Kroatiaan siinä määrin. Esimerkiksi Montenegrossa venäläiset aikoinaan ostivat paljon tontteja ja maata heidän rannikoltaan. Tonttikaupat ovat kuitenkin vähentyneet. Nyt Montenegron viranomaiset pohtivat, miten saisivat ostettua nämä monesti hylätyt ja rapistuvat tontit, jotka kuitenkin ovat edelleenkin venäläisten omistamia. Meillä ei todellakaan ainakaan vielä ole samaa ongelmaa ja toivottavasti ei tule olemaankaan. Kiinteistökaupassa sen sijaan olemme katsoneet länteen. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Chilessä on varsin hyvin toimeentulevia kroaattitaustaisia, jotka ovat joko perineet tontin rannikoltamme tai ostaneet sellaisen rakkaudesta isovanhempiensa kotimaata kohtaan.
Kaksituntinen vierailumme suurlähetystössä alkaa olla ohi. Pöydällä meille tarjotuissa Kroatian turistioppaissa mainostetaan maata tekstillä The Mediterranean As It Once Was. Lopuksi kysymme suurlähettiläältä, miten maa tulee säilyttämään tämän imagonsa massaturismin aikana.
-Hyvä kysymys. Meillä on yli tuhat saarta, joista vain noin 50 on asutettuja. Lisäksi Kroatiassa ei ole suuria hotelliprojekteja. Kyse ei ole siitä, etteikö siihenkin olisi mahdollisuus, koska selkeitä rakennuskieltojakaan ei ole, mutta toistaiseksi olemme säilyttäneet rannikkomme varsin alkuperäisessä asussaan. Toki massaturismi tuo omat haasteensa, mutta suurin kysymys koskee eteläisen Dalmatian edustalla olevia mahdollisia öljykenttiä, joista käydään nyt kädenvääntöä. Kyseessä olisi tietenkin nopea rikastumisen lähde, jonka kaikki tiedostavat, mutta tämä tietenkin tulee vaikuttamaan negatiivisesti muihin tulonlähteisiimme, kuten turistisektoriin, joka on maallemme erittäin tärkeä. Turismissa näemme myös kasvun mahdollisuuksia.
Kiitämme herra Kopčićia vieraanvarausuudestaan meitä kohtaan. Ekskursiomme päätyy kättelyihin ja yhteiskuvaan.
Kuva: Patrik Saarto
Keväiset auringonsäteet siilautuivat puna-valko-sinisen trikolorin, jonka keskellä komeili puna-valkoisella šakkikuviolla ja viiden historiallisen alueen, Kroatian, Dubrovnikin tasavallan, Dalmatian, Istrian ja Slavonian tunnuksin koristettu vaakuna, läpi. Soitin ovipuhelimeen. Hetken päästä soittooni vastataan. Ilmoitan "Dobar vam dan. Studentska organizacija Rupla je došao k vama u posjet.". Ovi avataan ja astumme hienoon uusklassiseen rappukäytävään. Olimme saapuneet ekskursiolle Kroatian tasavallan suurlähetystöön Helsingin Katajanokalla.
Meiltä otetaan takit ja meidät toivotetaan tervetulleiksi, jonka jälkeen meidät viedään pitkän pöydän ääreen istumaan. Pian huoneeseen astuu pukumies, Kroatian suurlähettiläs herra Krešimir Kopčić, joka rientää kättelemään jokaista osanottajaa. Kyseltyään opinnoistamme ja taustoistamme, alkaa hän kertoa perustietoja maastaan: pääkaupunki on Zagreb, väkiluku 4,3 miljoonaa, pinta-ala noin 56 000 neliökilometriä, rantaviivaa saarineen on noin 5800 kilometriä, saaria Kroatialla on yli 1200, maa kuuluu sekä NATO:on vuodesta 2009 että Euroopan Unioniin vuodesta 2013, tärkein kauppakumppani on Italia. Tämän jälkeen herra Kopčić antaa meille mahdollisuuden tehdä kysymyksiä hänelle. Pian puheenaiheemme siirtyy uusimman EU-jäsenvaltion politiikan ja talouden puolelle. Kysyn häneltä, onko EU- jäsenyys näkynyt ensimmäisen vuoden aikana kroatialaisten arjessa ja miten. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän vastasi suoraan:
-Ei ole juuri millään tasolla. Kroatiassa on aina ollut varsin suuri konsensus unioniin liittymisen puolesta. Vuoden 2012 joulukuun yhdeksäntenä päivänä pidetyssä kansanäänestyksessä jopa 66 prosenttia kansasta kannatti unioniin liittymistä. Alun varsin positiivisesta latauksesta huolimatta toki myös kritiikkiä on tullut, kun kaikki odotukset eivät ole toteutuneet liityttyämme unioniin, mutta ajattelemme niin, että tulemme aikanamme hyötymään jäsenyydestä. Varjopuolena on ollut aivovuoto. Kouluttautuneet ihmiset ovat muuttaneet sankoin joukoin vauraampiin EU-maihin, kuten Saksaan, ja erityisesti lääkäreistä on alkanut olla pulaa.
Juttelumme jatkuu talouspainotteisena.
-Vuoden 2009 NATO-jäsenyyden myötä olemme kuitenkin nähneet positiivista kehitystä aseteollisuudessa. Lyhyessä ajassa Kroatiasta on tullut merkittävä armeijan varusteiden tuottaja, ja nimenomaan NATO on tässä asiassa auttanut. Olemme ikään kuin löytäneet NATO:sta ja sen jäsenistä tärkeän kauppakumppanin. Kyse onkin meille enemmän kauppaliitosta ja identifioitumisesta länteen, kuin puolustusliitosta, koska emme ole tarvinneet puolustuksen vahvistamista. Olen edustanut aikaisemmin Kroatiaa NATO:ssa ja voin sanoa, ettei siellä kukaan määrännyt, millainen kalusto kullakin jäsenvaltiolla pitää olla. Me emme ole esimerkiksi lisänneet armeijan kapasiteettia edes nykyisen Ukrainan kriisin myötä. Alue, johon tulemme panostamaan osittain EU-jäsenyytemme myötä, on rajavalvonta. Tämä tulee tarkoittamaan rannikkovartioinnin kehittämistä. Lisäksi suuri osa Bosnian rajasta on vuoristoa. Tämä tulee asettamaan omat haasteensa.
Hetkeksi aihe vaihtui Venäjän suuntaan.
-Toki syynä saattaa olla etäisyytemme toisistaan, mutta suhteemme Venäjään on aina ollut hyvin neutraali. Jotkut ovat nähneet Venäjässä mahdollisuuden ja näin laajentaneet kaupallista toimintaa myös sinne. Kyseessähän ei ole mikään valtava talousalue, mutta merkittävä kuitenkin. Jo Jugoslavian aikaan meillä oli aktiiviset taloussuhteet alueen kanssa erityisesti rakennusalalla. Jotkut yrityksistämme, kuten Končar, yksi Kroatian suurimmista yrityksistä, on jatkanut tätä traditiota.
Kun Venäjän ja Kroatian välisistä taloussuhteista oli kyse, emme voineet välttää kysymystä koskien venäläisten tonttikauppoja.
-Tämä ilmiö ei ole vielä levinnyt Kroatiaan siinä määrin. Esimerkiksi Montenegrossa venäläiset aikoinaan ostivat paljon tontteja ja maata heidän rannikoltaan. Tonttikaupat ovat kuitenkin vähentyneet. Nyt Montenegron viranomaiset pohtivat, miten saisivat ostettua nämä monesti hylätyt ja rapistuvat tontit, jotka kuitenkin ovat edelleenkin venäläisten omistamia. Meillä ei todellakaan ainakaan vielä ole samaa ongelmaa ja toivottavasti ei tule olemaankaan. Kiinteistökaupassa sen sijaan olemme katsoneet länteen. Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Chilessä on varsin hyvin toimeentulevia kroaattitaustaisia, jotka ovat joko perineet tontin rannikoltamme tai ostaneet sellaisen rakkaudesta isovanhempiensa kotimaata kohtaan.
Kaksituntinen vierailumme suurlähetystössä alkaa olla ohi. Pöydällä meille tarjotuissa Kroatian turistioppaissa mainostetaan maata tekstillä The Mediterranean As It Once Was. Lopuksi kysymme suurlähettiläältä, miten maa tulee säilyttämään tämän imagonsa massaturismin aikana.
-Hyvä kysymys. Meillä on yli tuhat saarta, joista vain noin 50 on asutettuja. Lisäksi Kroatiassa ei ole suuria hotelliprojekteja. Kyse ei ole siitä, etteikö siihenkin olisi mahdollisuus, koska selkeitä rakennuskieltojakaan ei ole, mutta toistaiseksi olemme säilyttäneet rannikkomme varsin alkuperäisessä asussaan. Toki massaturismi tuo omat haasteensa, mutta suurin kysymys koskee eteläisen Dalmatian edustalla olevia mahdollisia öljykenttiä, joista käydään nyt kädenvääntöä. Kyseessä olisi tietenkin nopea rikastumisen lähde, jonka kaikki tiedostavat, mutta tämä tietenkin tulee vaikuttamaan negatiivisesti muihin tulonlähteisiimme, kuten turistisektoriin, joka on maallemme erittäin tärkeä. Turismissa näemme myös kasvun mahdollisuuksia.
Kiitämme herra Kopčićia vieraanvarausuudestaan meitä kohtaan. Ekskursiomme päätyy kättelyihin ja yhteiskuvaan.
Kommentit