Kaurismäki goes Praha

 Elokuvateatterin valot ovat sammuneet ja ensimmäinen elokuva alkaa pyöriä. Päivällä on jännitetty löytääkö yleisö paikalle, ollaanko markkinoinnissa onnistuttu. Minua jännittää nyt aivan muu. Istun tekstityskopissa korkealla yleisön takana. Tehtäväni on tekstittää elokuva. Teksti itsessään on toki valmis, mutta elokuvan festivaalikopiossa on vain englanninkielinen tekstitys. Tšekkiläinen teksti on näppäiltävä manuaalisesti oikeaan aikaan ja oikeassa tempossa. Teknisesti tehtävä ei ole vaikea, mutta vaatii suurta keskittymistä. Tunnen olevani paljosta vastuussa.

Prahassa järjestettiin viime lokakuun alkupuolella Aki Kaurismäki -elokuvafestivaali, joka esitteli viiden päivän aikana kaikki Kaurismäen kokopitkät elokuvat. Kunnianhimoisen hankkeen toteutti yhteistyössä art house -elokuvateatteri Kino Aeron kanssa kolmihenkinen suomalais-tšekkiläinen työryhmä. Nikke Kaartinen ja Rami Kurth ovat molemmat asuneet Prahassa pitkähkön ajan ja ovat molemmat tšekin kielen pääaineopiskelijoita Helsingin yliopistossa. Nikke on sivuaineopinnoissaan keskittynyt myös elokuvaan. Ryhmän kolmas jäsen Jan Senius on suomalais-tšekkiläinen elokuvafanaatikko ja aloitteleva elokuvaohjaaja. Hän on myös ryhmän jäsenistä ainoa, joka asuu pysyvästi Prahassa.

Tekijät halusivat rakentaa festivaalistaan kokonaisvaltaisen Kaurismäki-tapahtuman, joten myös oheisohjelmaan panostettiin: elokuvateatterin edustalle, asuinkorttelin suurella sisäpihalla, pystytettiin festivaalikävijöitä varten telttasauna ja perjantain festivaaliklubilla esitettiin ilmaisnäytöksenä Leningrad Cowboysin ja Puna-armeijan kuoron keikkataltiointi Total Balalaika Show. Lauantaina kriitikko Eero Tammi ja ohjaaja-näyttelijä Miroslav Krobot keskustelivat Kaurismäen maailmasta ja illan huipensi elokuvasta Mies vailla menneisyyttä tuttu yhtye Marko Haavisto & Poutahaukat, joka esiintyi elokuvateatterin salissa parisatapäiselle innokkaalle tšekkiyleisölle.

Idea festivaalista syntyi Fanny ja Alexander –elokuvan näytöksessä Prahan Světozor-teatterissa vuonna 2008. Kyse oli Ingmar Bergmanin tuotantoa esitelleen retrospektiivin loppunäytöksestä, jossa tulimme ajatelleeksi, että Kaurismäkikin ansaitsisi oman festivaalinsa. Praha olisi paikkanakin oiva, koska suomalaisten ja tšekkiläisten mielenmaisemat tuntuvat sopivan yhteen. Rami puhui asiasta Niken ja Janin kanssa, jotka innostuivat ideasta heti.

Ensimmäinen konkreettinen askel oli yhteydenotto Kaurismäen tuotantoyhtiöön Sputnikiin kesällä 2010. Sputnikin sydän ja sielu Haije Tulokas suhtautui ideaan avoimen myönteisesti ja kannusti hankkeessa eteenpäin. Ajankohdan ja ohjelmiston laajuuden suhteen arvioitiin eri vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyttiin lokakuuhun 2011 ja siihen, että esitetään ohjaajan kaikki pitkät elokuvat valikoidun retrospektiivin sijaan. Ratkaisevaa oli juuri Sputnikin kannustus ja heidän hyvät yhteytensä Suomen elokuvasäätiöön, joka tarjosi elokuvakopiot maksutta festivaalin käyttöön.

Kun ajankohta oli lyöty lukkoon ja yhteistyöstä sovittu Kino Aeron kanssa, alkoi totinen toiminta. Hankkeestaan innostunut työryhmä kirjoitti apurahahakemuksia, etsi yhteistyökumppaneita sekä rakensi oheisohjelmaa, markkinointia ja festivaalin kokonaisilmettä. Käsiin putoavat asiat tuntuivat loputtomilta ja hallitsemattomilta. Tapahtuman nimeksi valittiin Mies, tupakka ja kaipaava katse – Muž, cigareta a toužebný pohled, perustuen Kaurismäen vastaukseen kysymykselle: mitä olet elokuvaohjaajana oppinut kuvaamaan?

Työnjako ryhmän sisällä oli käytännön syistä melko selkeä. Jan Senius ainoana pysyvästi prahalaisena hoiteli yhteydet Aeroon ja muihin tshekkiläisiin kontakteihin. Suomessa käytännön asiat jäivät Ramin ja Niken hoidettaviksi. ”Yhdessä kuitenkin tehtiin, fiilis oli koko ajan hyvä. Keskusteltiin asioista ja päätökset tehtiin ja vastuu kannettiin yhdessä”, toteaa Jan.

Festivaalin ajankohtaa kytättiin pitkään Kaurismäen Le Havre-uutuuden kiilto silmissä. Tiedettiin, että uuden elokuvan Tšekin ensi-ilta kruunaisi festivaalin ja tekisi siitä todella ainutlaatuisen. Päätöksenteon hetkellä asia jäi kuitenkin sattuman varaan, sillä Cannesin elokuvajuhlilla esitellyn elokuvan myynnistä Tšekkiin ei vielä tuolloin ollut tietoa.

Kun tieto kaupasta tuli, alkoi festivaalijärjestelyiden vaikein yksittäinen vaihe. Tšekin levitysoikeudet ostanut yhtiö kaavaili ensi-iltaa tammikuulle ja oli täysin haluton myöntymään suomalaisfestivaalin toiveeseen ennakkoesityksestä. Asiaa mutkisti Uherské Hradištěssa kesällä järjestetty elokuvafestivaali, jonka ohjelmistoon Le Havre päätyi siksi, että itse Kaurismäki vieraili tapahtumassa.

Lopulta Le Havre saatiin myös Prahaan – kuuleman mukaan Kaurismäen henkilökohtaisesta pyynnöstä ja hellällä painostuksella. Joka tapauksessa kaiken a ja o oli jälleen Sputnikin tuki hankkeelle. Vaikka työryhmä joutui Tšekin ensi-illan sijasta tyytymään Prahan ennakkoon, oli Le Havre lottovoitto, jonka ympärille festivaalin markkinointia ja lipunmyyntiäkin saattoi rakentaa. Huolimatta siitä, että elokuvan lipputulot oli nyt jaettava paitsi elokuvateatterin, myös nihkeäksi yhteistyökumppaniksi osoittautuneen paikallisen levitysyhtiön kanssa.

Yhteistyö tšekkiläisten kumppanien kanssa oli pääsääntöisesti sujuvaa, vaikka levitysyhtiön lisäksi myös Kino Aero tuntui välillä heittelevän kapuloita järjestäjien rattaisiin. Teatterissa tunnuttiin tietävän liki kaikista asioista enemmän kuin työryhmä, jonka ideoita kokonaistapahtumista ei aina haluttu ottaa huomioon. Keskeinen näkemysero oli festivaalin kokonaisilme. Työryhmän tavoitteena oli järjestää yhtenäinen viiden päivän tapahtuma siinä missä Aero olisi mieluusti tyytynyt mahdollisimman yksinkertaiseen retrospektiiviin ilman oheisohjelmaa.

Kun viimeinen valtti – festivaalin tapahtumapaikka – oli Aerolla, kompromissit olivat välttämättömiä. Näistä suurin oli kuitenkin tarpeeton ja ikävä: elokuvateatterin baari, jonka täydellinen saneeraustyö päätettiin yllättäen ajoittaa festivaalin päälle. Kun tapahtuman ajankohtaa Aeron kanssa sovittiin, oli se ilmoittanut baarin olevan ehdottomasti valmis festivaaliin mennessä. Toisin kuitenkin kävi ja tila näytti päivä ennen avajaisia jopa kaurismäkeläisittäin erittäin karulta. Väliaikainen baari saatiin pystyyn koristelemalla seinät julistein ja ripustamalla roikkalamppu kattoon. Oluthanan ja Becherovkaa Aeron väki toki pystyi paikalle toimittamaan, ja lopulta jopa äänentoiston, josta viiden päivän ajan raikui Kaurismäen elokuvista tuttu musiikki. Se, että festivaalin viisi päivää vietettiin käytännössä rakennustyömaan keskellä, tuntui loppujen lopuksi kuuluvan asiaan ja toi mukaan taattua kaurismäkeläistä fiilistä.

Suomalaisjärjestäjien altavastaajan asemaa neuvotteluissa osoitti myös epätasaisesti jakautunut taloudellinen riski. Aero veloitti tilastaan vuokraa, mutta halusi kuitenkin osuutensa lipputuloista. Festivaalipojat joutuivat siis antautumaan nykytalouden negaatioon: mahdolliset voitot sosialisoitaisiin, mutta tappioista vastattaisiin varmasti yksin. Tätä taustaa vasten baariremontti ärsytti vieläkin enemmän. Elokuvateatteri ajettiin vajaatoiminnalle ”sattumalta” juuri silloin, kun taloon oli saatu takuuvarmat vuokranmaksajat.

Loppu hyvin, kaikki hyvin. Suomalais-tšekkiläisen työryhmän saama palaute on ollut poikkeuksetta positiivista.Yhden henkilön tosin nähtiin kävelevän ulos salista ovet paukkuen kesken elokuvan, mutta sitä ei voine laskea järjestäjien syyksi: Tulitikkutehtaan tyttö ei vain ilmeisesti täyttänyt hänen odotuksiaan. Paljon kiitollista palautetta tuli vapautuneesta ja epämuodollisesta tunnelmasta. Aeron vanhaa kantaporukkaa festari kuulemma muistutti vuosituhannen vaihteen ajoista, jolloin vastaavia retrospektiivejä oli tapana järjestää useammin kuin viime vuosina.

Sali on täpötäysi ja tunnelma innostuneen odottavainen. Aki Kaurismäen uusin elokuva Le Havre on saamassa Prahan ensiesityksensä. Festivaalijohtajiksi toisiaan tituleeraava työryhmä kiittää katsojia kaikkien viiden päivän ajan vallinneesta hyvästä tunnelmasta sekä yhteistyökumppaneita järjestelyiden onnistumisesta. Minulla on ollut ilo seurata aitiopaikalta festivaaliprojektia idean syntymisestä festivaalin loppuun asti. Elokuvan tekstityskin oli lopulta oikein hieno kokemus ja olin ylpeä siitä, että voin auttaa.

Kaiken kaikkiaan festivaali täytti odotukset. Yhteensä Kino Aerossa vieraili viiden päivän aikana noin 1 200 katsojaa. Sarjalipun ostaneita oli useita ja samoja kasvoja näkyi festivaaleilla illasta toiseen. Ulkomaisia vieraita Prahaan saapui lopulta ainakin Suomesta, Saksasta, Itävallasta ja Isosta-Britanniasta.  Nikke, Rami ja Jan saivat päättäväisyydellään, innostuneisuudellaan ja hyvällä asenteellaan aikaan jotain ainutlaatuisen hienoa. Olen heistä ylpeä. Jos vain elokuvakelan nauha kestää katkeamatta viimeisen esityksen loppuun asti, voimme huokaista helpotuksesta ja olla tyytyväisiä.

Sanni Noronkoski