On vuosi 1974. Gdańskissa järjestetyllä puolalaisen elokuvan
festivaalilla pääpalkinnon vie Jerzy Hoffmanin Henryk Sienkiewiczin romaanista
tekemä historiallinen spektaakkeli Vedenpaisumus (Potop, 1974). Olojen
kiristyessä myös muut elokuvantekijät pakenevat epookin pariin ja
historiallisista elokuvista muodostuu eräs puolalaisen elokuvan keskeisistä
ilmiöistä aina 1980-luvulle asti.
Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä tähän linjaan.
Edellä mainitulla festivaalilla esimerkiksi Krzysztof Kieślowski kritisoi
ankarasti nykyaikaa käsittelevien elokuvien vähäpätöistä asemaa
epookkifilmeihin verrattuna. Kieślowski ei yksinkertaisesti voinut sietää
elokuvia, jotka tapahtuivat menneisyydessä. Hänelle elokuvan piti käsitellä
ennen kaikkea nykyaikaa.
Olisi ollut mielenkiitosta tietää mitä Kieślowski olisi
sanonut siihen, että vuoden 2009 lopulta lähtien puolalaisen elokuvan
päärahoittajan PISF:n (Polski Instytut Sztuki Filmowej, Puolan elokuvataiteen
instituutti) tukiohjelmassa on ollut aivan oma osasto historiallisille
elokuville. Tämä elokuvapoliittinen linjaus on johtanut varsinaiseen
historiallisten elokuvien tulvaan.
Tarkasteltaessa viimeisen kolmen vuoden aikana
valmistuneita historiallisia elokuvia voimme huomata kuinka etenkin toinen
maailmansota ja sitä seurannut kommunistinen ajanjakso ovat olleet suosittuja
kuvauksen kohteita.
Toisen maailmansodan kuvaamisella on Puolassa pitkät
perinteet. Se oli yksi filmatuimmista aiheista heti sodan jälkeen aina 1980-luvulle
asti. 1990-luvun alussa puolestaan tartuttiin kommunistisen aikakauden
historiaan, koska systeemin vaihduttua voitiin vihdoinkin sanoa kuinka asiat
todella olivat. Nämä viimeksi mainitut elokuvat eivät kuitenkaan kiinnostaneet
yleisöä ja ilmiö kuihtui pois vuosikymmenen puolivälin tienoilla. Nykyisin
aihepiiri tuntuu kiinnostavan tekijöiden ohella myös katsojia. Suosittuja ovat
olleet muun muassa Rafał Wieczyńskin vuonna 1984 murhatun papin Jerzy
Popiełuszkon elämästä kertova Popiełuszko. Vapaus on meissä (Popiełuszko.
Wolność jest w nas, 2009), Borys Lankoszin 1950-luvun alun, eli stalinismin
aikakauden kuvaus Nurinperin (Rewers, 2009) ja Antoni Krauzen
vuoden 1970 Gdynian mellakoista kertova Musta torstai. Janek Wiśniewski
kaatui (Czarny czwartek. Janek Wiśniewski padł, 2011).
Ihan mikä tahansa ei kuitenkaan käy PISF:ille
historialliseksi elokuvaksi. Tukiohjelmasta on löydettävissä kaikkiaan
seitsemän kohtaa käsittävä selvitys siitä millaisia historiallisia elokuvia
haetaan.
1. Historiallinen elokuva käsittelee historiallista
tematiikkaa korkealla taiteellisella tasolla.
2. Se tuo esiin puolalaiselle traditiolle ja kulttuurille
keskeisiä tapahtumia ja historiallisia henkilöitä (etenkin sellaisia, joita ei
aikaisemmin ole nähty puolalaisessa elokuvassa).
3. On arvoiltaan kasvattava.
4. Kuvaa jonkin seudun paikallisia traditioita
historiallisessa kontekstissa.
5. Rikastuttaa eurooppalaista kulttuurien moninaisuutta.
6. Sillä on merkitystä kansalliselle kulttuurille ja se
vahvistaa puolalaista traditiota ja puolan kieltä.
7. Historiallisella taustalla on selvä vaikutus
dramaturgiaan. Henkilöiden kehitys, tapahtumien kulku ja esitetyt tapahtumat
ovat todennäköisiä kyseisessä historiallisessa kontekstissa.
Ilahduttavaa on huomata, että kaikki tällä reseptillä
valmistetut historialliset elokuvat eivät suinkaan ole läpeensä patrioottisia
vuodatuksia, vaan joukkoon mahtuu myös kriittisiä äänensävyjä. Näin on
esimerkiksi kummassakin vuoden 2012 alussa ensi-iltansa saaneessa
historiallisessa elokuvassa, eli Agnieszka Hollandin Pimeydessä (W
ciemności, 2011) ja Wojciech Smarzowskin Ruusussa (Róża,
2011).
Hollandin Oscar-gaalaan asti parhaan ulkomaisen elokuvan
sarjassa päässyt tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo lwowilaisesta
putkimiehestä Leopold Sochasta, joka toisen maailmansodan aikana piilotteli
ensin rahasta ja sitten hyväsydämisyydestään juutalaisia kaupungin
viemäriverkostossa. Vaikka elokuva pääosin keskittyykin kuvaamaan Sochan ja
juutalaisten välisen suhteen kehittymistä, niin myös puolalaisten antisemitismi
tuodaan paikoittain pistävästi esiin.
Wojciech Smarzowskin Varsovan elokuvajuhlilla
kansainvälisen kilpailun pääpalkinnon voittanut Ruusu kuvaa puolestaan
kommunistisen vallan tuloa Masurian järvialueelle vuoden 1945 tienoilla. Rakkaustarinana
alkava elokuva laajenee käsittelemään Masurian alkuperäisväestön identiteetin
tuhoamista. Elokuvassa käy ilmi, että prosessin aloittivat saksalaiset
halutessaan saksalaistaa heidät ja myöhemmin homman hoitivat loppuun
puolalaiset omalla puolalaistamisohjelmallaan.
Erinäisistä positiivista seikoista huolimatta jotain
epäilyttävää näissä historiallisissa elokuvissa kuitenkin on. Kun Kieślowskilta
kysyttiin syytä siihen miksi hän ei pitänyt historiallisista elokuvista hän
totesi vain, että se johtuu hänen luonteestaan. Ehkä tilannetta voi avata
hieman tarkastelemalla Kieślowskin ”historiallisinta” elokuvaa, eli Kymmenen
käskyn osaa kahdeksan: Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi (Dekalog,
Osiem, 1988).
Elokuva tapahtuu nykyajassa, mutta taustalla ovat vahvasti
toisen maailmansodan aikaiset
tapahtumat. Silloin päähenkilö, nykyisin etiikan professorina toimiva
Zofia, kieltäytyi auttamasta erästä juutalaistyttöä. Vuosien jälkeen he
kohtaavat uudestaan ja käyvät läpi sodan aikaisia tapahtumia ja niiden
seurauksia. Jokainen voi pohtia mitä tarinassa menetettiin tai saavutettiin
sillä ratkaisulla, ettei sitä sijoitettu kokonaan tai edes osittain toisen
maailmansodan aikaan.
Palatkaamme vielä lopuksi vuoden 1974 Gdańskin
festivaalille. Vaikka Hoffmanin Vedenpaisumus veikin pääpalkinnon löytyi
palkittujen joukosta myös nykyaikaan ja sen ongelmiin paneutuvia elokuvia,
kuten Krzysztof Zanussin Elämän valo (Iluminacja, 1973) tai
Andrzej Trzos-Rastawieckin Poliisin arkistosta (Zapis zbrodni,
1974). Nykyajan kuvaamisesta tulikin 1970-luvulla varsin yleistä Kieślowskin ja
kumppaneiden edustaman niin sanotun moraalisen vastuun elokuvan piirissä.
Näin myös edellä esitetyn perusteella voisi olettaa, että
puolalainen nykyelokuva tarpoo pitkälti menneisyydessä. Tämä ei kuitenkaan pidä
paikkaansa, sillä kaikista suosituimpia ja näin ollen myös tuotetuimpia
elokuvia ovat olleet jo noin viidettä vuotta peräkkäin nykyaikaan sijoittuvat
romanttiset komediat. Toisin sanoen vaikka puolalainen katsoja toisinaan hakeekin
historiallisten elokuvien tarjoamaa pohdiskelua menneestä ja nykyisyydestä niin
ennen kaikkea hän menee kuitenkin elokuviin pitämään hauskaa.
Lisää aiheesta:
www.pisf.pl
www.wciemnosci.pl
www.walesafilm.pl
Teksti: Jarno Hänninen
Puolan
tämän hetken suosituin näyttelijä Robert Więckiewicz esittää Lech Wałęsaa
Andrzej Wajdan parhaillaan kuvattavassa elokuvassa Wałęsa. Kuva: Marcin Makowski/Akson Studio
Kommentit