Siirry pääsisältöön

Muistoja Tveristä

TEKSTI: TONI STENSTRÖM
KUVA: PATRIK SAARTO

Olen yksi viimekesäiseen Tverin opintomatkaan osallistuneista ruplalaisista. Vietimme mitä ikimuistoisimman kesän Tverin kaupungissa ja sen lähialueilla, ja kiertelin itse Venäjää tuhansien kilometrien verran omalla vapaa-ajallani. Harvinaisen helteinen kesä näkyi kaikkialla Venäjällä, mutta erityisen hyvin sen tunsi sisämaassa sijaitsevassa Tverissä, missä lämpötila nousi välillä yli 40 asteen.
 
Lähdimme Tveriin toukokuun puolivälissä. Useimmat meistä valitsivat kulkuneuvokseen suoran junan Helsingistä Tveriin, mutta matkustin itse kaverini kanssa yhdellä Finnkinon takaa löytyvistä edullisista venäläisbusseista aluksi Pietariin. Bussilippu Pietariin maksoi vain noin 17 euroa, minkä jälkeen jatkoimme viikonlopun jälkeen matkaa Tveriin venäläisen junan edullisessa platskart-osastossa. Platskart on kansanomainen matkustusluokka, jossa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä ja voi nauttia halvasta teestä. Tutustuimmekin junassa esimerkiksi venäläiseen pariskuntaan, joka tarjoili hetken rupattelun jälkeen meille mm. folioon pakkaamaansa lohta ja muuta hiukopalaa, jota olivat varanneet mukaan noin kuusi tuntia kestävälle matkalle.
 
Tver on melko pieni kaupunki huolimatta sen 400 000 asukkaasta. Yliopisto ja sen asuntola sijaitsevat aivan kaupungin keskustassa, joten joka paikkaan pääsee kätevästi kävellen. Volga-joen ranta ja Трёхсвятская-kävelykatu ovat nurkan takana asuntolasta ja asuminen etenkin venäläisten asuntolassa tuli hyvin halvaksi, mikä tosin näkyi myös asuntolan laadussa. Etenkin Tverin ikivanhat ja pomppivat raitiovaunut kannattaa kokeilla heti alkuun, vaikka ne liikkuvat eteenpäin lähes kävelynopeutta! Keskustasta löytyy myös halvalla monenlaista kulttuuritoimintaa, ja ensimmäisinä viikkoina kävimme esimerkiksi 20-luvun tyyliin sisustetussa elokuvateatterissa, oopperassa, näytelmäteatterissa ja runonlausuntatilaisuuksissa. Niistä tiedottivat myös yliopiston opettajat.
 
Itse yliopisto-opiskelun koin kesän aikana melko pitkästyttäväksi, mutta etenkin venäjän taito paranee sen aikana huomattavasti. Opintoihin sisältyy käytännössä neljä eri kurssia, eli venäjän kirjallinen ja suullinen taito sekä Venäjän kirjallisuus ja maantuntemus. Professorien joukossa oli joka tapauksessa mukavia ja persoonallisia ihmisiä eikä tehtävien vaatimustaso ollut liian suuri. Viikonloput vietimme usein Moskovassa, joka on vain parin tunnin junamatkan päässä Tveristä. Kesäkuun lopulla järjestettävä Tverin kaupungin päivä on kuitenkin jokaisen nähtävä paikan päällä, sillä kadut täyttyvät hetkeksi aidosta vapputunnelmasta. Otimmepa osaa ristiriitaisin tuntein myös jääkiekon kultajuhliin Tverin kaduilla, Venäjän voitettua Suomen mm-finaalissa.
 
Hyödynsin itse vapaapäiviä ja rajatonta poissaolokiintiötämme yleiseen matkailuun Venäjällä ja kävin Tveristä käsin mm. Permissä, Jekaterinburgissa, Kazanissa, Nizhny Novgorodissa ja entisen Suomen alueilla Pietarin yläpuolella. Moskovassa tutustuin Moscow Polyglot-yhteisöön, toiselta nimeltään Anti-boring Moscow, joka järjestää Facebookin ja Couchsurfingin kautta illanviettoja kaikille eri kielistä ja kansainvälisyydestä kiinnostuneille ihmisille. Tverin opintomatka on siis mitä mainioin mahdollisuus luoda yleisiä kontakteja Venäjälle, tutustua venäläisiin ihmisiin ja maan loputtomiin eri osa-alueisiin!
 
Lopuksi totean vielä aiempien tverinmatkailijoiden tapaan, että etenkin opintojen alkuviikkoja varten kannattaa varautua yllättäviinkin taloudellisiin menoihin, sillä oppikirjat, asuminen ja laajahko byrokratia myös maksavat. Venäjä on kuitenkin hyvin edullinen maa Suomeen verrattuna, eivätkä viimeaikaiset valuuttakurssit vaikuta tilannetta muuttavan ainakaan hetkeen. Viimeistelin oman reissuni vielä omatoimimatkalla Ukrainaan ja keskiseen Itä-Eurooppaan, mikä oli ajankohdan puolesta mitä jännittävintä. Seikkailuni löytyvät kokonaisuudessaan Uuden Suomen blogistani, mitä suosittelen muillekin! Jakakaa muistonne myös tulevien sukupolvien kanssa ;)



Kommentit