Siirry pääsisältöön

Roman Sentšin vieraili kirjamessuilla

TEKSTI JA KUVAT:
PATRIK SAARTO

Helsingin kirjamessut tarjosivat tänä vuonna hunajaa opiskelijoille ja Venäjä-tietoutta kansalle. Keskellä sairastelevaa maailmanpoliittista tilannetta messukeskus porisi ja pulppusi venäjää, Venäjää ja venäläistä kirjallisuutta. Mikä voisikaan olla parempaa lääkettä, ainakin kotiyleisölle, kuin messuosastojen anteliaat kirjalaarit ja lavojen viisaat paneelit rajat ylittävine vieraineen.

Etenkin Helsingin yliopiston venäjänopiskelijoille toinen toistaan tutumpien panelistien joukossa oli myös vieras Moskovan kirjallisista kapinalliskortteleista, uuden realismin uranuurtaja Roman Sentšin venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professorin Tomi Huttusen haastateltavana.

Sentšin professori Huttusen haastateltavana 
Sentšinin vierailulla juhlistettiin hänen vuonna 2009 julkaistun Jeltyšovy-romaaninsa suomennoksen julkaisua. Kirsti Eran kääntämä teos Jeltyshevit, erään perheen rappio, kertoo elämän näköalattomuudesta siperialaisessa syrjäkylässä, jonne työnsä menettäneen juoppoputkanvartijan perhe joutuu muuttamaan.

Teos on siitä huikea, että joka kerta kun lukija luulee, ettei perheellä voi mennä enää huonommin, tulee vielä uusi takaisku. Ellei kyseessä olisi realismi, sanoisin, ettei perhe juo kylässä viinaa, vaan kylä juo perheen, mutta uskollisena sentšiniläiselle tyylille kehotan mieluummin lukijaa juomaan lukemisen ohessa itsekin samaa tahtia vodkaa. Tai enpäs kehotakaan, sillä se olisi jo terveydelle vaarallista. Älkää juoko.

Professori Huttunen halusi tietää kaksi asiaa – mikä teos kuvaa parhaiten tämän hetken Venäjää ja onko uudessa realismissa Sentšinin mielestä kyse naturalismista, inhimillisestä dokumentalismista vai sittenkin antipostmodernismista.

Sentšin kertoi, että 90-luvun lopulla syntyi vaikutelma postmodernismin kuolemasta ja tällöin tuli tilaus uusille keinoille kuvata Venäjää. Sentšinin näkemyksen mukaan historia on kuin heiluri, joka pysähtyi vuosien 2011 ja 2012 taitteessa, kun yhteiskunta odotti duuman ja presidentinvaalien tuovan muutoksia. Muutosta ei tullut ja heiluri jatkoi liikettään – nyt on vallalla konservatiivinen kausi.

Sentšin ei itse halua ottaa kantaa siihen, onko kehitys menossa hyvään vai huonoon suuntaan. Hän kokee tehtäväkseen vain kuvata sitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ja juuri tässä on uuden realismin ydin.

Vaalien nostattamien mellakoiden aikaan Sentšin seurasi sekä venäläisen älymystön itsetutkiskelua ulkona, että 14-vuotiaan tyttärensä hämmennystä kotona. Hän arvioi, että nykyajan tietoyhteiskunnassa teinit kokevat maailman eri tavalla, kuin hän itse nuoruutensa Neuvostoliitossa. Nuorten ympäröinyt informaatiotodellisuus on kirjailijasta jopa pelottava – sitä tekisi mieli rajata helpommin sulateltavaksi.

Tästä syntyi teos nimeltä Tšego vy hotite? (Mitä te haluatte?). Autofiktiivisessä novellissa kuvataan Sentšinin perheen ja kirjailijatuttavien elämää keskellä Moskovan sisäpoliittista levottomuutta tämän 14-vuotiaan tyttären Dašan silmin. Dašan täyttää tiedotusvälineistä tulviva reaaliaikainen epäselvä informaatio siitä jostakin, joka realisoituu vellovina mielenosoituksina ja pelottavana väkivaltana Moskovan prospekteilla ja aukioilla aina sietokyvyn katkeamiseen saakka.

Dašan pikkusisko Nastja hämmästelee sitä, onko joku jotenkin Venäjää vastaan ja jos on, niin kuka ja miksi. Sentšinin vaimo löytää hämmästyksekseen sisällään piilevän nationalistin. Sentšin itse istuu parvekkeella, sellaisella venäläisittäin lasitetulla ja tuunatulla, kirjoittamassa kyseistä novellia.

Teos ei jätä epäselväksi, mistä uudessa realismissa on kyse. Vaikka juoni on fiktiivinen, ovat henkilöt, paikat ja tapahtumat todellisia. Jos ei usko, asian voi tarkistaa vaikka lehtiuutisista. Vai pitäisikö sanoa ”KVG” – teos sai nimittäin kritiikkiä siitä, että Dašan silmien takana ei ole 14-vuotias teinityttö teinitouhuineen, vaan nelikymppinen yhteiskunnasta kiinnostunut kirjailija. Tästä kirjoitti esimerkiksi Vladimir Berjozin Družba narodov –lehdessä 4/2013.

Teinitouhuja tai ei, ainakaan allekirjoittanutta ei olisi kiinnostanut pätkääkään Dašan ihastukset ynnä muut, vaan nimenomaan pääsy Dašan proosallisella periscope-sovelluksella keskelle säpinää.

Sentšinin mielestä kirjallisuus on kokenut tappion yhteiskunnallisten muutosten edessä, mutta niitä vastaan on taisteltava uudella realismilla. Taistelu jatkuu uudella romaanilla Zona zatoplenija (Tulva-alue), jossa palataan taas Siperiaan – tällä kertaa muutetaan kylästä kaupunkiin.

Varsinaista vastausta toiseen kysymykseen ei tullut – oma tulkintani on, että uudessa realismissa on kyse vähän kaikista – sekä naturalismista, inhimillisestä dokumentalismista, että antipostmodernismista.

Vastaukseksi ensimmäiseen kysymykseen Venäjää tällä hetkellä parhaiten kuvaavavasta teoksesta Sentšin mainitsi Anna Andronovan Hirurgitšeskij den, (Kirurginen päivä).

Täytyypä siis oitis pistää tästä pari teosta lukulistalle.

Sentsiniä oli tullut kuuntelemaan paljon yleisöä


Kommentit