TEKSTI JA KUVAT:
TONI STENSTRÖM
Valko-Venäjä ei ole Euroopan vetovoimaisin matkakohde länsimaisille turisteille tai vaihto-opiskelijoille. Viimeisten 2,5 kuukauden aikana tapaamiseni länsimaalaisten kanssa ovat olleet varsin rajalliset ja satunnaiset, ja useimmat Minskin länsimaisista vierailijoista ovat osoittautuneet joko vaalitarkkailijoiksi, liikemiehiksi tai yksittäisiksi reppureissaajiksi. Olen tottunut myös siihen, miten lievästi aksentilliseen venäjääni kiinnitetään erityisen paljon mielenkiintoa Minskin julkisilla paikoilla, ja miten englannin tai suomen puhuminen kadulla kääntää käytännössä jokaisen paikallisen katseet. Yliopistoni ainoana pohjoismaalaisena, ja yhtenä harvoista länsimaalaisista, olen oppinut uudella tavalla ymmärtämään sen, miten erilaiset stereotypiat vaikuttavat ihmisten ajatteluun ja matkakohteiden valintaan.
Valko-Venäjän suurimmat ja näkyvimmät ulkomaalaisryhmät ovat kiinalaiset, korealaiset ja turkmeenit. Turkmeeneihin suhtaudutaan valkovenäläisten keskuudessa varsin negatiivisesti, vaikka turkmeeneilla on hyvin harvoin ongelmia venäjän kielen osaamisessa. Vaihto-opiskelijoita saapuu kasvavissa määrin myös Latinalaisen Amerikan amerikkalaisvastaisista maista ja Afrikasta. Eurooppalaisia vaihto-opiskelijoita löytyy usein venäjän kielikursseilta, joiden kautta asuntolassani asuu jonkin verran väkeä esimerkiksi Kreikasta ja Slovakiasta, ja vastaani on tullut myös yksittäisiä opiskelijoita Ranskasta, Saksasta ja Itävallasta, kukin omine erikoisine taustoineen (esimerkiksi poliittinen suuntautuminen, valkovenäläinen tyttöystävä tai teoreettisen matematiikan korkea taso Valko-Venäjällä).
Paikallisesta byrokratiasta selvittyäni olen matkannut Minskistä käsin nyt Liettuaan, Kaliningradiin ja Puolaan. Matkalippujen hinnat ovat Valko-Venäjällä todella alhaiset, ja varsin huonosti järjestetyn vaihto-ohjelmani takia vapaa-aikaa on Minskissä enemmän kuin tarpeeksi. Maantieteellisestä läheisyydestä huolimatta Vilnassa ja Varsovassa tapaamani paikalliset ja useimmat ulkomaalaiset eivät ole kuitenkaan osoittaneet minkäänlaista mielenkiintoa matkustaa Valko-Venäjälle, ja monien silmissä maa on kuin eurooppalainen Pohjois-Korea tai Zimbabwe. Monet liettualaiset olivat silmin nähden järkyttyneitä kuullessaan, että ”Euroopan vaarallisimmasta maasta” löytyy suomalainen vaihto-opiskelija, vaikka Minskissä asuessani olen hämmästellyt pikemminkin sitä, kuinka puhdas ja turvallinen maa Valko-Venäjä on oikeastaan koko Euroopan mittakaavalla.
Valkovenäläiset viittaavat venäläisten tapaan Eurooppa-sanalla yleensä Euroopan unioniin. Vaikka EU:n läntisten ja itäisten jäsenmaiden katukuva ja ilmapiiri onkin jo varsin yhtenäistynyt, ja Puolasta ja Liettuasta on pyyhitty pois Valko-Venäjällä vielä elävä neuvostosymboliikka, on monen tapaamani turkmeenin ja korealaisen puheessa Minsk silti ”Euroopan maantieteellinen sydän”. Turkmenistanissa ja Etelä-Koreassa valkovenäläinen koulutus on nimenomaan eurooppalaista koulutusta, ja monille eteläamerikkalaisille yliopiston jääkylmät opiskelija-asuntolat ovat mitä mukavimpia asuinpaikkoja. Jotkut maahan muuttaneet länsieurooppalaiset etsivät puolestaan Valko-Venäjältä jonkinlaista vastavoimaa lännen nykypolitiikalle, samalla kun Vilnassa tapaamani liettualaiset pitivät itseään jonkinlaisena lännen etuvartiona idän yksinvaltiutta vastaan. Ilokseni kaikilla tapaamillani kansallisuuksilla on ollut tosin Suomesta yhtenäinen kuva upporikkaana paratiisimaana, jossa ”kaikilla on töitä ja 3000 euron kuukausipalkka”.
Tähänastisten opintojeni yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli ruotsalaisen professorin vierailu yliopistoni diplomatian laitokselle. Puolentoista tunnin pituinen luento feminismistä, maailmanparannuksesta ja rasismin vähentämisestä olisi saanut Helsingin yliopistossa todennäköisesti raikuvat aplodit, mutta valkovenäläisten opiskelijoiden joukosta löytyi paljon niin mies- kuin naisopiskelijoita, joita teemat eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet. Ruotsalaisprofessorin ilme oli varsin hämmentynyt, kun monet paikalliset tytöt sanoivat tasa-arvon olevan maassa jo aivan riittävällä tasolla, ja professorin vihjailu siitä, että maassa voisi olla rasismia, päättyi siihen kun ryhmämme ainoa musta opiskelija kiisti kohdanneensa minkäänlaista syrjintää Valko-Venäjällä. Ennakkoluuloja löytyy myös niiltä, jotka pyrkivät taistelemaan niitä vastaan.
Valko-Venäjä on kaikkien muiden matkakohteiden tapaan paikka, jonka jokainen kokee omalla tavallaan. Idän ja lännen törmäyspisteestä löytyy mielenkiintoinen sekoitus roomalaiskatolista ja ortodoksista kulttuuripiiriä, ja näin ollen sekä itäiset että läntiset kansat löytävät maasta jotain omaa ja jotain vierasta. Poliittisten mielipiteiden ei pitäisi vaikuttaa matkakohteen valintaan sen enempää länsimaalaisille kuin muillekaan ihmisille, ja turistien puute tuo Minskin kaduille omanlaistaan eksotiikkaa. Vaikka maan maine onkin länsimaissa turhan negatiivinen, kannattaisi monen päästä irti ennakkoasenteistaan ja yllättyä positiivisesti siitä, mitä kaikkea mielenkiintoista Valko-Venäjältä voi löytää.
Teksti on julkaistu kirjoittajan blogissa 17.11.2015
Lue lisää:
http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/tonistenstrm
TONI STENSTRÖM
Valko-Venäjä ei ole Euroopan vetovoimaisin matkakohde länsimaisille turisteille tai vaihto-opiskelijoille. Viimeisten 2,5 kuukauden aikana tapaamiseni länsimaalaisten kanssa ovat olleet varsin rajalliset ja satunnaiset, ja useimmat Minskin länsimaisista vierailijoista ovat osoittautuneet joko vaalitarkkailijoiksi, liikemiehiksi tai yksittäisiksi reppureissaajiksi. Olen tottunut myös siihen, miten lievästi aksentilliseen venäjääni kiinnitetään erityisen paljon mielenkiintoa Minskin julkisilla paikoilla, ja miten englannin tai suomen puhuminen kadulla kääntää käytännössä jokaisen paikallisen katseet. Yliopistoni ainoana pohjoismaalaisena, ja yhtenä harvoista länsimaalaisista, olen oppinut uudella tavalla ymmärtämään sen, miten erilaiset stereotypiat vaikuttavat ihmisten ajatteluun ja matkakohteiden valintaan.
Valko-Venäjän suurimmat ja näkyvimmät ulkomaalaisryhmät ovat kiinalaiset, korealaiset ja turkmeenit. Turkmeeneihin suhtaudutaan valkovenäläisten keskuudessa varsin negatiivisesti, vaikka turkmeeneilla on hyvin harvoin ongelmia venäjän kielen osaamisessa. Vaihto-opiskelijoita saapuu kasvavissa määrin myös Latinalaisen Amerikan amerikkalaisvastaisista maista ja Afrikasta. Eurooppalaisia vaihto-opiskelijoita löytyy usein venäjän kielikursseilta, joiden kautta asuntolassani asuu jonkin verran väkeä esimerkiksi Kreikasta ja Slovakiasta, ja vastaani on tullut myös yksittäisiä opiskelijoita Ranskasta, Saksasta ja Itävallasta, kukin omine erikoisine taustoineen (esimerkiksi poliittinen suuntautuminen, valkovenäläinen tyttöystävä tai teoreettisen matematiikan korkea taso Valko-Venäjällä).
 |
| Minskin Voitonaukio |
Valkovenäläiset viittaavat venäläisten tapaan Eurooppa-sanalla yleensä Euroopan unioniin. Vaikka EU:n läntisten ja itäisten jäsenmaiden katukuva ja ilmapiiri onkin jo varsin yhtenäistynyt, ja Puolasta ja Liettuasta on pyyhitty pois Valko-Venäjällä vielä elävä neuvostosymboliikka, on monen tapaamani turkmeenin ja korealaisen puheessa Minsk silti ”Euroopan maantieteellinen sydän”. Turkmenistanissa ja Etelä-Koreassa valkovenäläinen koulutus on nimenomaan eurooppalaista koulutusta, ja monille eteläamerikkalaisille yliopiston jääkylmät opiskelija-asuntolat ovat mitä mukavimpia asuinpaikkoja. Jotkut maahan muuttaneet länsieurooppalaiset etsivät puolestaan Valko-Venäjältä jonkinlaista vastavoimaa lännen nykypolitiikalle, samalla kun Vilnassa tapaamani liettualaiset pitivät itseään jonkinlaisena lännen etuvartiona idän yksinvaltiutta vastaan. Ilokseni kaikilla tapaamillani kansallisuuksilla on ollut tosin Suomesta yhtenäinen kuva upporikkaana paratiisimaana, jossa ”kaikilla on töitä ja 3000 euron kuukausipalkka”.
Tähänastisten opintojeni yksi mieleenpainuvimmista hetkistä oli ruotsalaisen professorin vierailu yliopistoni diplomatian laitokselle. Puolentoista tunnin pituinen luento feminismistä, maailmanparannuksesta ja rasismin vähentämisestä olisi saanut Helsingin yliopistossa todennäköisesti raikuvat aplodit, mutta valkovenäläisten opiskelijoiden joukosta löytyi paljon niin mies- kuin naisopiskelijoita, joita teemat eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet. Ruotsalaisprofessorin ilme oli varsin hämmentynyt, kun monet paikalliset tytöt sanoivat tasa-arvon olevan maassa jo aivan riittävällä tasolla, ja professorin vihjailu siitä, että maassa voisi olla rasismia, päättyi siihen kun ryhmämme ainoa musta opiskelija kiisti kohdanneensa minkäänlaista syrjintää Valko-Venäjällä. Ennakkoluuloja löytyy myös niiltä, jotka pyrkivät taistelemaan niitä vastaan.
 |
| Näkymä yliopiston luentosalista Minskin keskustaan |
Teksti on julkaistu kirjoittajan blogissa 17.11.2015
Lue lisää:
http://tonistenstrm.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kayttaja/tonistenstrm
Kommentit