Venäjän kansalaisyhteiskunta on käynyt läpi suuria muutoksia viimeisen
vuoden aikana. Venäjän federaation parlamenttivaaleihin liitetyistä
vaalivilpeistä alkanut protestiaalto on jatkunut yli talven ja kesän. Vladimir
Putinin astuttua uudelleen virkaansa toukokuussa hänen hallintonsa on
tiukentanut otettaan kansalaistoiminnasta säätämällä uusia lakeja
mielenosoituksien järjestämisestä sekä kansalaisjärjestöjen rekisteröinnistä.
Viimeistään punk-kollektiivi ”Pussy Riotin” jäsenien pitkittynyt oikeudenkäynti
ja vangitseminen kahdeksi vuodeksi vankilaan ”uskonnonvastaisesta huliganismista”
herätti länsimaisen median huomion Venäjän ihmisoikeuksiin ja kansalaisyhteiskunnan
tilaan.
Putinin ja Medvedevin valtakaudella Venäjän politiikasta on tullut pienen ja suljetun piirin kulisseissa tapahtuvaa toimintaa. Levada-keskuksen kyselytutkimuksen mukaan jopa yli 80 % venäläisistä katsoo, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa maansa politiikkaan. Venäjän joulukuisista duumanvaaleista alkanut protestiaalto on kuitenkin osoittanut, että vallitsevat politiikan pelisäännöt halutaan kyseenalaistaa ja valtiota vaaditaan kunnioittamaan kansalaisten oikeuksia. Innokkaimmat kommentaattorit ovat puhuneet Venäjän kansalaisyhteiskunnan uudenlaisesta ”heräämisestä” ohjatun demokratian talviunen jälkeen. Mielenosoitukset ovatkin keränneet suurimmat osallistujamäärät sitten 1990-luvun alun mielenilmausten.
Vaalivilpeistä nousseeseen protestiaaltoon asti vallanpitäjiä kritisoiva poliittinen katuaktivismi on ollut pitkälti pienen joukon riskialtista toimintaa. 2000-luvulla Venäjän valtio on omaksunut aktiivisemman roolin suhteessa kansalaisjärjestöihin ja pyrkinyt saattamaan ne tiiviimpään valtion valvontaan muun muassa kiristämällä niiden toimintaa määrittelevää lainsäädäntöä. Valtio edistää yhteistyötä hyödylliseksi katsomiensa järjestöjen kanssa, mutta monet yhteiskunnallisesti kriittiset järjestöt ovat joutuneet valtion silmätikuiksi ja niitä on toistuvasti syytetty epäisänmaallisiksi, läntisten turvallisuuspalveluiden kätyreiksi tai väkivaltaisiksi vallankumouksellisiksi.
Jo ennen vaalivilppiprotesteja Venäjällä on toiminut niin sanottu ruohonjuuritason oppositio, joka erottautuu venäjän parlamentin virallisesta oppositiosta. Venäjän parlamentissa toimivia puolueita on kutsuttu myös ”pseudo-oppositioksi”, koska ne eivät ole juuri kyseenalaistaneet valtapuolue Yhtenäisen Venäjän toimia ja lakialoitteita. Venäjän poliittinen kenttä on hyvin suljettu ja poliittinen valta on pienen eliitin hallussa ja valtaeliittiä kyseenalaistavat toimijat on suljettu pois viralliselta puoluekentältä. Tämä on hoidettu esimerkiksi sulkemalla ei-toivotuilta puolueilta ja ehdokkailta pääsy vaalien ehdokaslistoille. Vaaleihin osallistujan on kerättävä tietty määrä kannattajien nimikirjoituksia rekisteröityäkseen ehdokkaaksi vaaleissa. Usein ehdokkaaksi pyrkivien tie kuitenkin pysähtyy jo tässä vaiheessa, kun vaalikomissio määrittelee heidän keräämänsä listat riittämättömiksi tai vilpilliseksi. Näin ollen jo alkutilanne, jossa ehdokaslistoilla on vain valtapuolueelle lojaaleja ehdokkaita, vääristää vaalikamppailua. Myös hyväksytyt vaaliehdokkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa julkisuuden suhteen, koska valtaeliitti hallitsee suurimpia tietolähteitä, kuten televisiokanavia ja sanomalehtiä. Kremliä kritisoivasta toiminnasta ja opposition ehdokkaista saa usein tietoa vain Internetistä, johon pääsy on edelleen melko harvoilla. Ainoa valtapuoluetta ajoittain kyseenalaistava voima on Venäjän Kommunistinen puolue, joka aika ajoin vastustaa valtapuoleen esityksiä. Kommunistit eivät kuitenkaan ole vahvassa suosiossa Venäjällä, koska heidät yhä liitetään vahvasti Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen ja sosialistiseen valtioon.
Viimeaikaisten protestien taustalla voidaan nähdä jo pitkään pinnan alla muhinut kritiikki yhteiskunnallista eriarvoisuutta kohtaan. Eliitin ja muun Venäjän välinen kuilu on syventynyt, mitä kuvaa hyvin oppositioaktivisti Aleksei Navalnyn lanseeraama nimitys Yhtenäisestä Venäjästä varkaiden ja huijareiden puolueena. Mielenosoittajat kyseenalaistavat Putin-Medvedev -kautta leimanneen yhteiskuntasopimuksen, jonka nimissä kansalaiset ovat luopuneet tietyistä poliittisista oikeuksistaan ja vapauksistaan vastineeksi valtion takaamalle taloudelliselle vakaudelle.
Myös Internetin vaikutus on ollut merkittävä viimeisimmissä protesteissa, joista useimmat on järjestetty sosiaalisen median kautta. Internetissä käydään myös kiivasta poliittista keskustelua ja se on lähes ainoa vapaa kanava Putinia kritisoivalle uutisoinnille valtamedian ollessa pienen eliitin omistuksessa. Kaupunkilaiset nuoret oppositioaktivistit ovat jo tottuneita Internetin ja sosiaalisen median sekä uusien mobiilisovellusten käyttäjiä ja Internetin käyttäjien määrä Venäjällä kasvaa tasaisesti. Venäläisen tutkimuskeskus FOM:in mukaan päivittäin Internetiä käyttävien venäläisten määrä on vuosina 2009–2011 noussut 22 prosentista 35 prosenttiin ja viikoittaisten käyttäjien määrä on kasvanut 32 prosentista 44 prosenttiin. Kuitenkin Internet on yhä eniten käytössä urbaanien keskiluokkaisten nuorten parissa ja monet Venäjän alueista ovat edelleen vain hajanaisten Internetyhteyksien varassa.
Venäjän kansalaisyhteiskunta on viime aikoina ollut pinnalla länsimaisessa mediassa. Myös Putinin hallinto on huomannut tämän ja osoittanut huolensa venäläisten järjestöjen länsimaisesta tuesta. Putinin ”suvereenin demokratian” idea perustuu valtion suvereeniuteen ja tällä hän on myös perustellut viimeisimmät yrityksensä suitsia lännen rahoittamia järjestöjä Venäjällä. Kesällä Putin allekirjoitti lain, jonka mukaan järjestöjen jotka saavat rahoitusta ulkomailta tulee rekisteröityä ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Monille venäläisille ”agenttius” viittaa suoraan kylmän sodan aikaisiin vakoojiin ja monet järjestöt, kuten Ljudmila Aleksejevan luotsaama Moskovan Helsinki-ryhmä, ilmoittivat jättäytyvänsä pois ulkomaisen tuen piiristä välttääkseen assosioitumasta ulkomaiden etujen ajajiksi. Viimeisin isku ulkomaisella rahoituksella toimiville ryhmille oli kuitenkin Putinin hallinnon ilmoitus USAID-tuen lakkauttamisesta Venäjällä. Yhdysvaltojen kehitysapuvirasto USAID on toiminut Venäjällä 1990-luvulta lähtien ja tukenut Venäjän järjestösektoria lähes 3 miljardilla dollarilla. Yhdysvaltojen ulkoministeriö ei ottanut juuri kantaa tähän toimintakieltoon, vaan kuittasi lyhyesti lopettavansa toimintansa Venäjällä. Toimintakiellon ajoitus osui keskelle Yhdysvaltojen kiireistä presidentinvaalikamppailua ja sisäpoliittiset kysymykset ovat ajaneet Venäjän tuen lakkauttamispäätöksen tai ihmisoikeustilanteen arvioimisen edelle.
Mahtipontisesti alkanut protestiliike on kuitenkin alkanut hiipua. Opposition 15. syyskuuta järjestämä ”Miljoonien marssi” keräsi erilaisien arvioiden mukaan edelleen kymmeniätuhansia osanottajia, mutta kevään ja kesän aikana osallistujamäärät mielenilmauksiin ovat vähentyneet. Joulukuun 2011 ensimmäisissä mielenosoituksissa arvioitiin olevan osallistujia jopa satoja tuhansia. Seuraava marssi on suunniteltu lokakuun 20. päivälle. Mielenosoituksen on tarkoitus kiinnittää huomiota opposition koordinaatioryhmän Internet-vaaleihin samana viikonloppuna. Koordinointiryhmän tarkoituksena on tehdä opposition mielenosoituksista järjestelmällisempää ja mahdollistaa niiden parempi suunnittelu. Vaikka osa opposition aktivisteista on tällaista järjestäytymistä vastaan, monet aktivisti ovat kutsuneet näitä vaaleja Venäjän ensimmäisiksi vapaiksi ja rehellisiksi vaaleiksi vuosikausiin.
Kremliä vastustava oppositio koostuu hajanaisista ryhmittymistä, joiden poliittiset ideologiat ovat usein hyvinkin kaukana toisistaan. Vaalivilppiprotestit ovat koonneet yhteen mielenosoittajia nationalistisia ryhmistä länsimielisiin liberaaleihin ja kommunisteista oikeistovoimiin. Näennäisesti kaikki ryhmiä yhdistää henkilöitynyt vastustus Vladimir Putinia kohtaan sekä halu vallanvaihtoon, mutta muista kysymyksistä, jotka sisältäisivät kannanottoja esimeriksi sosio-ekonomisiin kysymyksiin tai vähemmistöjen oikeuksiin, ei liikkeessä ole yhteistä kantaa. Opposition Internet-vaaleissa ehdokkaiden on pyrittävä erottautumaan ja keskustelu on siirtynyt myös yhteiskunnallisiin ja sosio-ekonomisiin kysymyksiin. Monet kuitenkin edelleen välttelevät kannanottoja näissä kysymyksissä säilyttääkseen syntyneen yhtenäisen vastarinnan Putinia kohtaan. Heidän mukaansa nämä kysymykset tulee selvittää hallinnon ja valtaeliitin vallasta suistamisen jälkeen järjestettävissä rehellisissä vaaleissa.
Viimeisin käänne opposition ja Kremlin välisessä valtataistelussa on kuitenkin Miljoonien marssin johtohahmon Sergey Udaltsovin pidätys juuri ennen suunniteltua marssia ja vaaleja. Udaltsovia syytetään terroristiyhteyksistä ja kapinan lietsomisesta. Todisteena häntä vastaan on esitetty valtion kanava NTV:n dokumenttiohjelmaa ”Protestin anatomia II”, jossa opposition aktivisteja kuvataan piilokameroilla. Myös keväällä tiukennetut lait vaikeuttavat marssien järjestämistä ja niihin osallistumisesta on tiedossa yhä korkeampia sakkoja. Mielenosoitukseen osallistumisesta voi saada 7 000 euron sakon ja järjestämisestä jopa 25 000 euroa sakkoa. Sakko on hyvin suuri verrattuna esimerkiksi moskovalaisten keskimääräisiin palkkoihin. Tämän lisäksi pelotteena toimii käynnissä oleva tutkinta, jossa 17 aktivistia, jotka osallistuivat presidentinvaaleja kritisoivaan toukokuun ”Miljoonien marssiin”, on epäiltynä mellakoinnista ja poliisiin kohdistuvasta väkivallasta. Syyttäjä vaatii osalle aktivisteista jopa kymmenen vuoden tuomiota ja yhdelle mielenosoittajista vaaditaan psykiatriseen pakkohoitoon saattamista.
Putinin ja Medvedevin valtakaudella Venäjän politiikasta on tullut pienen ja suljetun piirin kulisseissa tapahtuvaa toimintaa. Levada-keskuksen kyselytutkimuksen mukaan jopa yli 80 % venäläisistä katsoo, ettei heillä ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa maansa politiikkaan. Venäjän joulukuisista duumanvaaleista alkanut protestiaalto on kuitenkin osoittanut, että vallitsevat politiikan pelisäännöt halutaan kyseenalaistaa ja valtiota vaaditaan kunnioittamaan kansalaisten oikeuksia. Innokkaimmat kommentaattorit ovat puhuneet Venäjän kansalaisyhteiskunnan uudenlaisesta ”heräämisestä” ohjatun demokratian talviunen jälkeen. Mielenosoitukset ovatkin keränneet suurimmat osallistujamäärät sitten 1990-luvun alun mielenilmausten.
Vaalivilpeistä nousseeseen protestiaaltoon asti vallanpitäjiä kritisoiva poliittinen katuaktivismi on ollut pitkälti pienen joukon riskialtista toimintaa. 2000-luvulla Venäjän valtio on omaksunut aktiivisemman roolin suhteessa kansalaisjärjestöihin ja pyrkinyt saattamaan ne tiiviimpään valtion valvontaan muun muassa kiristämällä niiden toimintaa määrittelevää lainsäädäntöä. Valtio edistää yhteistyötä hyödylliseksi katsomiensa järjestöjen kanssa, mutta monet yhteiskunnallisesti kriittiset järjestöt ovat joutuneet valtion silmätikuiksi ja niitä on toistuvasti syytetty epäisänmaallisiksi, läntisten turvallisuuspalveluiden kätyreiksi tai väkivaltaisiksi vallankumouksellisiksi.
Jo ennen vaalivilppiprotesteja Venäjällä on toiminut niin sanottu ruohonjuuritason oppositio, joka erottautuu venäjän parlamentin virallisesta oppositiosta. Venäjän parlamentissa toimivia puolueita on kutsuttu myös ”pseudo-oppositioksi”, koska ne eivät ole juuri kyseenalaistaneet valtapuolue Yhtenäisen Venäjän toimia ja lakialoitteita. Venäjän poliittinen kenttä on hyvin suljettu ja poliittinen valta on pienen eliitin hallussa ja valtaeliittiä kyseenalaistavat toimijat on suljettu pois viralliselta puoluekentältä. Tämä on hoidettu esimerkiksi sulkemalla ei-toivotuilta puolueilta ja ehdokkailta pääsy vaalien ehdokaslistoille. Vaaleihin osallistujan on kerättävä tietty määrä kannattajien nimikirjoituksia rekisteröityäkseen ehdokkaaksi vaaleissa. Usein ehdokkaaksi pyrkivien tie kuitenkin pysähtyy jo tässä vaiheessa, kun vaalikomissio määrittelee heidän keräämänsä listat riittämättömiksi tai vilpilliseksi. Näin ollen jo alkutilanne, jossa ehdokaslistoilla on vain valtapuolueelle lojaaleja ehdokkaita, vääristää vaalikamppailua. Myös hyväksytyt vaaliehdokkaat ovat epätasa-arvoisessa asemassa julkisuuden suhteen, koska valtaeliitti hallitsee suurimpia tietolähteitä, kuten televisiokanavia ja sanomalehtiä. Kremliä kritisoivasta toiminnasta ja opposition ehdokkaista saa usein tietoa vain Internetistä, johon pääsy on edelleen melko harvoilla. Ainoa valtapuoluetta ajoittain kyseenalaistava voima on Venäjän Kommunistinen puolue, joka aika ajoin vastustaa valtapuoleen esityksiä. Kommunistit eivät kuitenkaan ole vahvassa suosiossa Venäjällä, koska heidät yhä liitetään vahvasti Neuvostoliiton Kommunistiseen puolueeseen ja sosialistiseen valtioon.
Viimeaikaisten protestien taustalla voidaan nähdä jo pitkään pinnan alla muhinut kritiikki yhteiskunnallista eriarvoisuutta kohtaan. Eliitin ja muun Venäjän välinen kuilu on syventynyt, mitä kuvaa hyvin oppositioaktivisti Aleksei Navalnyn lanseeraama nimitys Yhtenäisestä Venäjästä varkaiden ja huijareiden puolueena. Mielenosoittajat kyseenalaistavat Putin-Medvedev -kautta leimanneen yhteiskuntasopimuksen, jonka nimissä kansalaiset ovat luopuneet tietyistä poliittisista oikeuksistaan ja vapauksistaan vastineeksi valtion takaamalle taloudelliselle vakaudelle.
Myös Internetin vaikutus on ollut merkittävä viimeisimmissä protesteissa, joista useimmat on järjestetty sosiaalisen median kautta. Internetissä käydään myös kiivasta poliittista keskustelua ja se on lähes ainoa vapaa kanava Putinia kritisoivalle uutisoinnille valtamedian ollessa pienen eliitin omistuksessa. Kaupunkilaiset nuoret oppositioaktivistit ovat jo tottuneita Internetin ja sosiaalisen median sekä uusien mobiilisovellusten käyttäjiä ja Internetin käyttäjien määrä Venäjällä kasvaa tasaisesti. Venäläisen tutkimuskeskus FOM:in mukaan päivittäin Internetiä käyttävien venäläisten määrä on vuosina 2009–2011 noussut 22 prosentista 35 prosenttiin ja viikoittaisten käyttäjien määrä on kasvanut 32 prosentista 44 prosenttiin. Kuitenkin Internet on yhä eniten käytössä urbaanien keskiluokkaisten nuorten parissa ja monet Venäjän alueista ovat edelleen vain hajanaisten Internetyhteyksien varassa.
Venäjän kansalaisyhteiskunta on viime aikoina ollut pinnalla länsimaisessa mediassa. Myös Putinin hallinto on huomannut tämän ja osoittanut huolensa venäläisten järjestöjen länsimaisesta tuesta. Putinin ”suvereenin demokratian” idea perustuu valtion suvereeniuteen ja tällä hän on myös perustellut viimeisimmät yrityksensä suitsia lännen rahoittamia järjestöjä Venäjällä. Kesällä Putin allekirjoitti lain, jonka mukaan järjestöjen jotka saavat rahoitusta ulkomailta tulee rekisteröityä ”ulkomaisiksi agenteiksi”. Monille venäläisille ”agenttius” viittaa suoraan kylmän sodan aikaisiin vakoojiin ja monet järjestöt, kuten Ljudmila Aleksejevan luotsaama Moskovan Helsinki-ryhmä, ilmoittivat jättäytyvänsä pois ulkomaisen tuen piiristä välttääkseen assosioitumasta ulkomaiden etujen ajajiksi. Viimeisin isku ulkomaisella rahoituksella toimiville ryhmille oli kuitenkin Putinin hallinnon ilmoitus USAID-tuen lakkauttamisesta Venäjällä. Yhdysvaltojen kehitysapuvirasto USAID on toiminut Venäjällä 1990-luvulta lähtien ja tukenut Venäjän järjestösektoria lähes 3 miljardilla dollarilla. Yhdysvaltojen ulkoministeriö ei ottanut juuri kantaa tähän toimintakieltoon, vaan kuittasi lyhyesti lopettavansa toimintansa Venäjällä. Toimintakiellon ajoitus osui keskelle Yhdysvaltojen kiireistä presidentinvaalikamppailua ja sisäpoliittiset kysymykset ovat ajaneet Venäjän tuen lakkauttamispäätöksen tai ihmisoikeustilanteen arvioimisen edelle.
Mahtipontisesti alkanut protestiliike on kuitenkin alkanut hiipua. Opposition 15. syyskuuta järjestämä ”Miljoonien marssi” keräsi erilaisien arvioiden mukaan edelleen kymmeniätuhansia osanottajia, mutta kevään ja kesän aikana osallistujamäärät mielenilmauksiin ovat vähentyneet. Joulukuun 2011 ensimmäisissä mielenosoituksissa arvioitiin olevan osallistujia jopa satoja tuhansia. Seuraava marssi on suunniteltu lokakuun 20. päivälle. Mielenosoituksen on tarkoitus kiinnittää huomiota opposition koordinaatioryhmän Internet-vaaleihin samana viikonloppuna. Koordinointiryhmän tarkoituksena on tehdä opposition mielenosoituksista järjestelmällisempää ja mahdollistaa niiden parempi suunnittelu. Vaikka osa opposition aktivisteista on tällaista järjestäytymistä vastaan, monet aktivisti ovat kutsuneet näitä vaaleja Venäjän ensimmäisiksi vapaiksi ja rehellisiksi vaaleiksi vuosikausiin.
Kremliä vastustava oppositio koostuu hajanaisista ryhmittymistä, joiden poliittiset ideologiat ovat usein hyvinkin kaukana toisistaan. Vaalivilppiprotestit ovat koonneet yhteen mielenosoittajia nationalistisia ryhmistä länsimielisiin liberaaleihin ja kommunisteista oikeistovoimiin. Näennäisesti kaikki ryhmiä yhdistää henkilöitynyt vastustus Vladimir Putinia kohtaan sekä halu vallanvaihtoon, mutta muista kysymyksistä, jotka sisältäisivät kannanottoja esimeriksi sosio-ekonomisiin kysymyksiin tai vähemmistöjen oikeuksiin, ei liikkeessä ole yhteistä kantaa. Opposition Internet-vaaleissa ehdokkaiden on pyrittävä erottautumaan ja keskustelu on siirtynyt myös yhteiskunnallisiin ja sosio-ekonomisiin kysymyksiin. Monet kuitenkin edelleen välttelevät kannanottoja näissä kysymyksissä säilyttääkseen syntyneen yhtenäisen vastarinnan Putinia kohtaan. Heidän mukaansa nämä kysymykset tulee selvittää hallinnon ja valtaeliitin vallasta suistamisen jälkeen järjestettävissä rehellisissä vaaleissa.
Viimeisin käänne opposition ja Kremlin välisessä valtataistelussa on kuitenkin Miljoonien marssin johtohahmon Sergey Udaltsovin pidätys juuri ennen suunniteltua marssia ja vaaleja. Udaltsovia syytetään terroristiyhteyksistä ja kapinan lietsomisesta. Todisteena häntä vastaan on esitetty valtion kanava NTV:n dokumenttiohjelmaa ”Protestin anatomia II”, jossa opposition aktivisteja kuvataan piilokameroilla. Myös keväällä tiukennetut lait vaikeuttavat marssien järjestämistä ja niihin osallistumisesta on tiedossa yhä korkeampia sakkoja. Mielenosoitukseen osallistumisesta voi saada 7 000 euron sakon ja järjestämisestä jopa 25 000 euroa sakkoa. Sakko on hyvin suuri verrattuna esimerkiksi moskovalaisten keskimääräisiin palkkoihin. Tämän lisäksi pelotteena toimii käynnissä oleva tutkinta, jossa 17 aktivistia, jotka osallistuivat presidentinvaaleja kritisoivaan toukokuun ”Miljoonien marssiin”, on epäiltynä mellakoinnista ja poliisiin kohdistuvasta väkivallasta. Syyttäjä vaatii osalle aktivisteista jopa kymmenen vuoden tuomiota ja yhdelle mielenosoittajista vaaditaan psykiatriseen pakkohoitoon saattamista.
 |
Mielenosoitus oppositiojohtaja Sergei Udaltsovin puolesta Moskovassa viime joulukuussa
Venäjän kansalaisyhteiskunnassa kuohuu ja tilanne näyttää muuttuvan
päivittäin uusien mielenosoitusten järjestelyjen ja valtion vastareaktioiden
mukaan. Venäjän kansalaisyhteiskunta ja etenkin oppositio ovat nyt näytön
paikan edessä. Levada-tutkimuskeskuksen mukaan 39 prosenttia venäläisistä
ilmoittaa tukevansa opposition mielenilmauksia. Tuki siis jatkuu, vaikka se
onkin laskenut joulukuun 44 prosentista. Kuvaavaa kuitenkin on, että 74
prosenttia kyselyyn vastanneista venäläisistä ei ollut valmis itse
osallistumaan vaalivilppejä vastustaviin mielenosoituksiin. Nyt nähtäväksi
jääkin, kuinka oppositio onnistuu järjestäytymään ja jalkauttamaan
protestiliikkeen Internetistä kaduille. Uusi koordinaatioryhmä on vaikeiden
haasteiden edessä etsiessään yhteistä säveltä tehdessään poliittisia
linjauksiaan. Näyttäisi siltä, että venäläiset kaipaisivat konkreettisia
muutosehdotuksia. Vaikka monet ovat todenneet vaalit vilpillisiksi, niiden
tuloksia ei ole hylätty ja Putinin suosio on edelleen suhteellisen korkea.
Vaikka ilmoitus Putinin ”poliittisesta paikanvaihdosta” Medvedevin kanssa laski
hänen suosiotaan huimasta 73 prosentista, edelleen yli 60 prosenttia
venäläisistä tukee presidenttiään. Valtaeliitin kulissit ovat horjuneet, mutta onnistuvatko
opposition kansalaisaktivistit järjestäytymään ja aktivoimaan kansalaisia
osallistumaan niiden lopulliseen kaatamiseen?
Teksti: Laura Lyytikäinen
Kuva: Konstantin Zavrazhin/Getty |
Kommentit