Siirry pääsisältöön

Maa, jota ei ole olemassa

<>

Eräänä päivänä onnellisten yhteensattumien jälkeen huomasin istuvani Slavistiikan ja baltologian laitoksella työhuoneessa translitteroimassa Aleksandriasta Egyptistä löytynyttä kreikaksi ja slaaviksi kirjoitettua käsikirjoitusta 1700–1800-lukujen vaihteesta. Jokainen, jonka työtehtävien kuvauksessa on joskus esiintynyt etuliite trans- tai vain pelkästään sana litteraatio, tietää millaiseksi suhde työn kohteena olevaan materiaaliin voi muodostua: trans- tuntuu viittaavan lähinnä transsiin ja litteraatio puolestaan vaikuttaa lähinnä johdokselta venäjän verbistä terjat’sja. Näin kävi myös minulle, ja pian pienet suttuiset käsinkirjoitetut kreikkalaiset aakkoset seikkailivat ajatuksissani päivin ja öin.

Professori Jouko Lindstedtin johtaman Konikovon evankeliumi -tutkimusprojektin yhteistyökumppaneina oli yksi amerikkalainen ja joukko makedonialaisia tutkijoita. Työskentely juuri makedonialaisten kanssa ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys, mikä minullekin pian valkeni. Tutkimamme käsikirjoituksen slaavilainen teksti edustaa murretta, jonka puhuja-alueet eivät sijaitse Makedoniassa vaan Pohjois-Kreikassa lähellä Thessalonikia, ja bulgarialainen tutkimustraditio katsoo murteen edustavan bulgarian kieltä.

Totuttuani alfojen ja betojen vilinään ja alettuani tajuta vihdoin jotain muuntokirjoittamastani kielestä huomasin pian, millainen poliittinen ulottuvuus tutkimallamme käsikirjoituksella oli. Etsiessäni todellisen tutkijan tavoin jotain tärkeätä asiaa googlaamalla törmäsin valtavan polveileviin nettikeskusteluihin, joissa Konikovon evankeliumin nimi vilahteli tuon tuosta. Suomalaisten tutkijoiden löytämä käsikirjoitus toimi vuoroin todistuksena siitä, että makedonian kieltä ei ole olemassa, koska tekstin myöhempi muokkaaja on lisännyt muutaman sivun mittaisen painetun koevedoksen kanteen määritteen bogarski ezik. Vuoroin taas käsikirjoitus oli nimenomaan esimerkki makedonian kielen pitkästä historiasta, ja suomalaiset tutkijat olivat yhtälailla myös tämän tulkinnan takuuna.

Makedonian lähihistoria on hämmentävä. Makedoniassa oli 90-luvulla käynnissä YK:n rauhanturvaoperaatio, jonka Kiina keskeytti vetollansa, kun Makedonia rahapulassaan tunnusti Taiwanin itsenäisyyden. Kaksi vuotta tämän jälkeen, vuonna 2001, Makedoniassa syttyi Euroopan toistaiseksi toiseksi viimeinen sota, joka päättyi vuoden kestettyään muun muassa albanian yhdeksi maan virallisista kielistä nostaneeseen Ohridin sopimukseen. Maan nimestä johtuvat äärimmäisen huonot välit Kreikan kanssa ovat hidastaneet muutenkin erittäin heikkoa taloudellista kehitystä. Kreikkalaisten vaatimukset perustuvat muun muassa vakaaseen uskoon siitä, että Makedonia suunnittelee maa-alueensa laajentamista väkivalloin.

Lisäksi kun bulgarialaiset yleisesti pitävät makedonian kieltä ja makedonialaista kansallisidentiteettiä ainoastaan Titon yrityksenä hämärtää alueen slaavien bulgarialaisuus ja kun Serbian ortodoksinen kirkko ei hyväksy Makedonian kirkon autokefaliaa, voidaan puhua maasta, jota ei naapuriensa mielestä ole tai ainakaan pitäisi olla olemassa. Hämmästys olikin sitä suurempi, kun vihdoin pääsin käymään Makedoniassa ensimmäisen kerran syyskuussa 2006 yhdessä professori Lindstedtin ja kreikkalaista tekstiä tutkineen klassisten kielten opiskelijan, Maria Basdekisin kanssa.

Keskivertomakedonialaisen kielellis-etnis-uskonnollinen identiteetti tuntuu olevan yhtä voimakas kuin kenen tahansa suomea puhuvan luterilaisen suomalaisen. Makedonian tilannetta voisi siksi verrata lähinnä siihen, että suomalaisia kohtaan esitettäisiin vaikkapa sellainen vaatimus itäisen naapurivallan toimesta, että suomen kieltä tulisi kutsua korkeintaan vepsän länsimurteeksi. Suomen etelänaapuri vaatisi puolestaan, että maan nimi olisi Entinen Keisarillisen Venäjän Suuriruhtinaskunta Suomi, EKVSS, ja pohjoisnaapuri taas Luterilaisen maailmanliiton muassa esittäisi, ettei Suomen valtiokirkko voi toimia itsenäisenä, vaan sen on hallinnollisesti kuuluttava Ruotsin arkkipiispan alaisuuteen.

Makedonia on myös paikan päällä nähtynä hämmentävä. Istuessani hotellihuoneen parvekkeella ensimmäisiä iltoja Ohridissa ja katsoessani järven yli Albaniaan olo oli epätodellinen. En ollut nähnyt missän muualla Balkanilla todisteita sellaisesta etnisestä ja kulttuurisesta kirjosta, kuin mitä Ohridissa ja sen lähestöllä oli. Makedonialainen isäntämme, professori Ljudmil Spasov oli ajeluttanut meitä ympäriinsä osoitellen auton ikkunasta: ”Tästä alkaa turkkilaisalue. Tuolla asuu albaaneja. Tuo oli ennen aromuunialuetta. Tuo on kristittyjen albaanien hautausmaa, tuo taas islaminuskoisten slaavien…”. Ennen maailmansotia olisi löytynyt lisäksi enemmän merkkejä sefardijuutalaisten ja kreikkalaisten vaikutuksesta kaupungissa.

Vierailimme myös Pohjois-Kreikassa alueella, josta käsikirjoituksemme on peräisin. Ottaen huomioon Kreikan vasta hiljattain löystyneen näkökannan, jonka mukaan Kreikassa ei juuri kielellisiä vähemmistöjä ole eikä näin ollen näihin kohdistuvaa syrjintääkään, törmäsimme varsin mielenkiintoisiin asioihin. Olimme virkistäytymässä tavernassa erään pienen kylän keskusaukealla, kun slaavikielinen puheemme alkoi herättää kiinnostusta. Aukean toisen laidan kahvilassa istuskelleet vanhat miehet alkoivat siirtyä meidän puolellemme, ja kas kummaa, he puhuivat keskenään slaavia. Ennen kaikkea Marian ylivertaisten diplomaatinkykyjen ansiosta pääsimme puheisiin miesten kanssa. Kuin synkkänä muistutuksena siitä, kuinka kielellisiä oikeuksia ei ole alueella mielletty perusihmisoikeuksiksi, nuoria kerääntyi kahvilan ulkopuolelle vahtiin, tulkintamme mukaan siltä varalta, että viranomaisia sattuisi paikalle. Oliko heidän pelkonsa enää 2000-luvun Kreikassa perusteltua, jäi arvoitukseksi, poliiseja emme kohdanneet.

Konfliktit, joissa Makedonia on naapurimaidensa kanssa osallisina, vaikuttavat ulkopuolisesta lähinnä idioottimaisilta. Vaikka makedonialaiset ovat pahentaneet asemaansa korkean tason hölmöilyillä esimerkiksi Aleksanteri Suuren slaaviyhteyksistä, naapurien suhtautuminen on lähinnä kuvattavissa kohtuuttomaksi. Nykyisen Pohjois-Kreikan aluetta asuttivat lähestulkoon kaikki muut paitsi kreikkalaiset ennen Balkanin sotia viime vuosisadan alussa. Nykyinen kielellis-etninen tilanne on peruja valtaisista väestönsiirroista, Kreikan sisällissodasta ja voimallisesta kreikkalaistamistyöstä. Kreikan vaateet yksinoikeudesta nimen Makedonia käyttöön maakuntansa nimenä ovat absurdeja. Maailmassa on ennenkin jaettu nimiä. Enpä ole kuullut saksalaistenkaan valittaneen sitä, että ranskalaiset kutsuvat itseään ja maataan germaaniheimon nimellä. Ja saksalaiset ja ranskalaiset ovat kuitenkin oikeasti sotineet keskenään viime vuosisadalla toisin kuin NATO-maa Kreikka ja piskuinen Makedonia.

Mitä kielen nimeämiseen tulee, jokainen järjissään oleva kielitieteilijä tunnustaa, että rajan vetäminen kahden murrejatkumon yhdistämän kielen välille on lingvistisessä mielessä aina keinotekoista. Bulgarian ja makedonian osalta yleinen bulgarialainen tulkinta on kuitenkin se, että makedonia ja bulgaria ovat sama kieli ja keskenään paremmin ymmärrettävissä, jos makedoniaa ei olisi serbialaistettu. Bulgarialaisessa logiikassa tämän yhteisen kielen nimi on bulgaria, mikä on tietysti hassua, jos kyse on vain siitä, että makedonialaiset ovat erehtyneet pitämään omaa kieltään bulgariasta erillisenä. Silloinhan voitaisiin ajatella, että tämä yhteinen kieli voitaisiin nimetä arbitraarisesti vaikkapa – makedoniaksi.Tämä tuskin sopisi kuitenkaan bulgarialaisille, jotka ovat muuten saaneet maansa, etnoksensa ja kielensä nimen eräältä kauan sitten kadonneelta turkkilaiselta heimolta...

Lisää luettavaa Konikovon evankeliumista: http://www.helsinki.fi/~jslindst/268/

Professori Lindstedtin esitelmä ”The Road to Konikovo: Thoughts on the Context and Ethics of Philology”: http://www.slav.helsinki.fi/publications/sh/sh35/15.pdf



Max Wahlström

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Tämä on uskomaton kirjoitus,joka oikein hyvin kuva Makedonialainen tilanne nyky päivänä,polittinen,uskonnollinen ja ylipäätään todellinen tilanne mihin on joutunut Makedonia ja hänen asukkaat.Olen makedoniasta kotoisiin ja hyvin tietoinen meidän historiasta ja olin toivoton sen suhteen että joskus tulisi ilmi oikeat tapahtumat balkanissa missä keskipiistessa on olut Makedonia ainakin viimeset 100 vuotta.Koska silloin tapahtuvat katastrofaaliset tapahtumat ja Makedonian kohtaloa sinnetoitiin kun häntä jäetiin vuonna 1913 keskenään kaikki neljän naapuriin. Kuitenkiin Kreikka sai surin osa eli 65 % silloisen Makedonian missä 95% puhui ja oli Makedonialaisia.