Haastattelu: Patrik Saarto
Kuva: Dmitri Konradt
Avantgardea, nykykirjallisuutta ja kansainvälisyyttä. Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden professuuria hoitanut venäläisen rockin ja avantgarden vannoutunut fani Tomi Huttunen valittiin keväällä virallisesti pitkään auki olleeseen professuuriin. ”Venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professuuriin”, hän huomauttaa ja kertoo mistä on kyse ja mitä on luvassa.
Teidät valittiin venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professoriksi. Kerrotteko vähän taustoja, miten olette päätynyt tähän tehtävään?
Pitkä versio varmaan lähtee siitä, että aloin lukea C-venäjää yläasteella. Minulla oli kaksi isoa syytä siihen, miksi halusin lukea venäjää. Perestroikan vuosina halusin ymmärtää mitä venäläisillä rock-levyillä lauletaan, mitä Boris Grebenštšikov laulaa, koska noina vuosina Akvariumin ensimmäiset albumit ilmestyivät laajaan levitykseen. Toinen syy oli klassisempi, sillä halusin pystyä lukemaan Dostojevskia alkukielellä. Ne olivat kaksi pakkomiellettä, jotka johtivat ensin siihen, että kirjoitin lukiossa venäjän.
Opiskelin lukiossa venäjää hyvin itsenäisesti, kääntelin rock-tekstejä vinyyliltä suomeksi ja perehdyin rock-kulttuuriin. Kaveriporukalla ahmimme kouluaikoina myös venäläistä kirjallisuutta. Ylioppilaaksi valmistuttuani hain opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta ja teologiaa ja molemmissa aloitin opinnot 90-luvun alussa. Fuksiaisissa puhuttiin Anni Sinnemäen (nykyään poliitikko) ja Heli Jormanaisen (nykyään Ylen venäjänkielisten uutisten toimittaja) ja muiden kanssa Gorkista, Gogolista ja Harmsista, joten tajusin tulleeni oikeaan paikkaan. Siitä on pian 23 vuotta.
Olin innoissani venäjän opinnoista. Aloitin Päivi Saurion täydennyskurssilta, mistä oli minulle todella iso apu. Kielitaitoni oli hatara ja sanasto omituinen kääntämistäni rock-sanoituksista johtuen. Kieliharjoitteluun menin opintojen aikana Pietariin ja Pietarin seudulle. Tein erilaisia duuneja Pietarissa useamman vuoden 90-luvun puolivälissä ja se oli kauhean tärkeää kielitaidolle. Samaan aikaan tuli ahmittua venäläistä nykykirjallisuutta, musiikkia, teatteria ja seurattua mitä Venäjällä ilmestyy. Vaikka olot olivat silloin sekasortoiset, viihdyin Venäjällä kauhean hyvin ja vähällä oli, etten sinne jäänyt.
Opiskeluaikana perustimme venäläisen nykykirjallisuuden klubin, jossa luimme ja käänsimme uusimpia novelleja, romaaneja ja runoja. Kun valmistuin maisteriksi -97, Pekka Pesonen ehdotti, lähtisinkö tutkimushankkeeseen mukaan. Oikeastaan jo opintojen aikana olimme pyörineet tämän tutkimusprojektin ympärillä ja tehneet siihen liittyviä hommia, osallistuimme konferensseihin ja saimme seurata tieteellistä touhua. Oli ihan normiopintojen ja Rupla-touhujen lisäksi tärkeää, että olimme tiedeyhteisössä mukana, vaikka vasta opiskelijoita oltiinkin. Pekka ja Ben (Hellman) innostivat esimerkillään, joten tuntui luontevalta jatkaa siitä jatko-opintoihin.
Kirjoitin gradun – itse asiassa kirjoitin proseminaarin, seminaarityön, gradun, lisensiaatintutkielman ja väitöskirjan – Mariengofista, joten sille aiheelle olen ollut vähän monomaanisen uskollinen. Toisaalta olen yrittänyt koko ajan harrastaa varsinaisen tutkimusaiheen rinnalla muita aiheita, kuten juuri rockrunoutta, nykykirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimusta, semiotiikkaa, elokuvatutkimusta, montaasia – juttuja, joita on ollut kiinnostavaa tehdä. Vaikka tutkimusaihe on pysynyt samana, olen hengaillut erilaisten aiheiden parissa, sinkoillut eri suuntiin, ettei pääse luutumaan.
Siksi oikeastaan nyt, kun ensimmäistä kertaa meillä professuuriin liitettiin venäläisen kirjallisuuden rinnalle kulttuuri, tämä tehtävänimike sopii minulle mainiosti. Edellisen dekaanin ehdotus oli, että tehtävästä tulee venäläisen kulttuurin professuuri, mutta sitä laitoksella vastustettiin, erityisesti täällä oppiaineessa, ratkaisuksi tuli venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri. Toki Suomessa pitää olla edes yksi professuuri, jossa mainitaan venäläinen kirjallisuus. Toisaalta kirjallisuus ON kulttuuria. Nyt pyrin huolehtimaan siitä, että se näkyy myös opetuksessa. Kirjallisuuden opetus ei saa missään tapauksessa heiketä, mutta kulttuurin opetusta voi lisätä. Esimerkkinä mainittakoon, että Artemi Troitski tulee ensi syksynä pitämään meille vierailevana luennoitsijana erikoiskurssin, muutenkin vierailevia luennoitsijoita yritetään saada enemmän.
Tämä kuulostaa erittäin hyvältä konseptilta. Mutta mitä venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri, etenkin nyt tämänhetkisessä maailmantilanteessa, Teille merkitsee?
Ensinnäkin on tärkeää, että meillä on ja säilyy Suomessa ja Helsingin yliopistossa korkea kansainvälisen tason asiantuntemus venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista. Helsingin yliopisto ja laitoksemme, oppiaineemme on kansainvälinen kokoontumispaikka. Meillä on maailmanluokan huippututkijat mukana, kun järjestetään konferensseja tai tehdään venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen julkaisuja. On tärkeää, että meillä on tätä osaamista Suomessa, että käymme aktiivista vuoropuhelua kulttuurin saralla venäläisen tiede- ja kulttuuriyhteisön kanssa. Olemme tekemisissä paitsi tutkijoiden, myös kirjailijoiden, muusikoiden, taiteilijoiden, ohjaajien kanssa. Toisaalta on tärkeää, että maailmalta – Amerikasta, Euroopasta ja vaikkapa Japanista tai Koreasta – tulee tutkijoita, jotka haluavat tulla nimenomaan Helsinkiin, konferenssiin tai slaavilaiseen kirjastoon ja vierailevat täällä laitoksella.
Toisaalta kysymys viittaa poliittiseen horisonttiin, ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin, jotka kiinnostavat kansainvälisesti ja joissa myös suomalaisilta asiantuntijoilta kysytään osaamista. Siinä kirjallisuuden ja kulttuurin asema on keskeinen, koska kirjallisuuden viestit siitä, mitä venäläisessä yhteiskunnassa tapahtuu nyt, kertovat jotain täysin muuta kuin uutiset. Kirjallisuuden ja kulttuurikentän tutkimuksen ansiosta me voimme ymmärtää asioiden taustoja ja kiinnittää huomiota myös niihin myönteisiin asioihin, mitä Venäjältä on kerrottavissa. Ja me voimme kertoa tästä kulttuurista Suomessa ja maailmalla. Tämä on tärkeää siinä ilmapiirissä, jossa nyt eletään. Venäjän sisällä ja ulkopuolella suhteessa Venäjään syntyy nyt voimakkaita vastakkainasetteluja, ja meidän – venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin asiantuntijoiden – täytyy olla mielestäni juuri niitä jotka pystyvät suhteuttamaan nämä asiat historiallisiin kehyksiin. Ymmärtämään paremmin. Ei meillä sattumalta ole blogisivustoa, jonka nimi on Venäjää voi ymmärtää.
Palataan vielä tuohon professuuriin. Mitä tässä oli taustalla, Pekka Pesonen jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten ja professuuri oli ilmeisesti aika pitkään auki. Muotoiltiinko sitä vai miksi se oli täyttämättä?
Pekka Pesonen jäi eläkkeelle 2010 ja tiedekunnalta meni melko pitkään ennen kuin professuuri pantiin hakuun. Tällaisissa tilanteissa professuuria hoidetaan sijaismenettelyin ja silloin ikään kuin asia on tilapäisesti hoidossa. Ilmeisesti pohdittiin myös, millaisena tehtävä avataan hakuun, miten se muotoillaan – venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri oli sitten se lopputulos. Kun tehtävä lopulta pantiin auki, olin sijaisena hoitamassa professuuria, joten olen saattanut tätä vähän harjoitella.
Ei ole mitenkään poikkeuksellista yliopistossa, että nämä täytöt venyvät, mutta kyllä tämä kauan kesti eikä se ole koskaan hyvä asia oppiaineen näkökulmasta. Myös opiskelijoiden keskuudessa olen huomannut epävarmuutta tämän johdosta. Mutta nyt se on siis viimein ratkennut.
Minkälaisia visioita Teillä on nyt tutkimukseen ja opetukseen?
Tutkimuksessa meillä on ollut jo pitkään painopiste 1900-luvun alun venäläisen kulttuurin ja kirjallisuuden tutkimuksessa ja se on jatkunut viime aikoinakin, eli meillä on avantgarde-tutkimuksen hanke Itsesyntyinen venäläinen avantgarde, joka tällä hetkellä pyörii. Sitä pyrin edelleen laajentamaan, eli modernismin ja avantgarden tutkimus on vähän kuin Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen leipälaji. Siinä me olemme hyviä ja meillä on hyviä nuoria tutkijoita sen piirissä.
Toisaalta meillä on viime vuosikymmenten venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen erityisosaamista ja nykykirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimuksen osaamista, ja sitä myös haluaisin vahvistaa. Sen rooli tulee näkymään erityisesti opetuksessa. Jos tutkimus ehkä edelleen painottuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle, niin opetussovelluksia pyritään ulottamaan nykykirjallisuuteen ja nykykulttuuriin tähänastista enemmän. Se tulee varmasti näkymään.
Tavoitteena on myös opetuksen kansainvälisyys, pyrimme järjestämään yhteistyöopetusta venäläisten ja eurooppalaisten yliopistojen kanssa. Vaihtomahdollisuuksia voi tulla lisää, jotta opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuus lisääntyisi. Opiskelijoille on tarkoitus tarjota lisää mahdollisuuksia täydentää opintoja ulkomailla tai osallistua erilaisiin yhteistyökursseihin. Tästä on ollut puhetta esimerkiksi Pietarin, Moskovan, Tarton ja Lontoon kanssa, yritämme rakentaa uutta yhteistyötä.
Tuleeko rakenteellisia muutoksia?
Rakenteellisia muutoksia on tehty tutkintovaatimuksiin viime aikoina niin paljon, että hirveää hinkua ei ole, mutta uusia opetusavauksia kylläkin. Uusi dosenttimme Kirill Postoutenko tulee tekemään keväällä 2015 Dostojevski-kurssin, joka on suunnattu koko nykykielten laitokselle. Dostojevski-erikoiskurssia meillä ei ole ollut pitkään aikaan. Muutenkin pyrimme järjestämään opetusta, jollaisesta on ollut puutetta. On tärkeää, että meillä käy venäläisiä opettajia puhumassa hyvää venäjää opiskelijoille, mikä on samanaikaisesti aina kieliruiske. Vierailuluennoilta voi hakea myös uusia gradun ja tutkielman aiheita. Se on tärkeää aina erikoiskurssien kohdalla.
Ensi syksynä tehdään uusi nykykirjallisuuden kurssi, jossa on useita suomalaisia luennoitsijoita ja se tulee olemaan taas isompi toteutus, joka avataan muullekin yleisölle kuin opiskelijoille, mutta ehdottomasti suoritettavissa osana omia pääaineopintoja.
Mitä venäläisessä kirjallisuudessa tapahtuu juuri nyt?
Venäläisessä kirjallisuudessa tapahtuu paljon. Hyviä kirjoja ilmestyy kaiken aikaa, hyvää proosaa julkaistaan tällä hetkellä. Jos 2000-luku alkoi runouden huippukaudella, on nyt siirrytty aika selvästi taas proosaan.
Nyt ilmestyy proosaa, joka voi kielellisesti olla kokeilevaa. Hieno teos on mielestäni Jevgeni Vodolazkinin romaani Lavr, palkittu romaani jonka tapahtumat sijoittuvat muinaisvenäläiseen kauteen, kulttuurihistoriasta tuttuihin maisemiin Pihkovaan ja Novgorodiin. Teoksen alaotsikkona on neistoritšeskij roman, eli se ei pyri olemaan leimallisesti historiallinen romaani. Kieli on kiehtovaa, koska teoksessa on muinaiskirkkoslaavia käytetty puhekielenä. Ei ole vaikeaa luettavaa venäjänopiskelijalle, luulen että meidän toisen vuosikurssin opiskelija selviää siitä aika hyvin. Tarina on jännittävä ja siinä on vahva uskonnollinen pohjavire, teos käsittelee inhimillisyyden peruskysymyksiä. Aika ihmeellinen romaani, kovasti suosittelen.
On hyvää taideproosaa, joka ei kikkaile muotokeinoillaan, kerronnaltaan konstailematonta. Vaikkapa Ljudmila Ulitskaja, joka vierailee laitoksella toukokuussa. Korkealaatuista proosaa on suomennettu viime vuosina, mikä on mielestäni erityisen ilahduttavaa. Meidän täytyy kommentoida tätä suomeksi ilmestyvää venäläistä nykykirjallisuutta, koska eiväthän suomalaiset lukijat tiedä niiden viitekehyksestä tai siitä, millaiseen kirjallisuuden historiaan ne kytkeytyvät. Venäjän opiskelijat, jatko-opiskelijat ja tutkijat ovat juuri niitä asiantuntijoita, jotka voivat kertoa muille suomalaisille, mihin Vodolazkinin Lavr, Ulitskajan Vihreän teltan alla tai Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse sijoittuvat historiallisesti ja miksi juuri tällä hetkellä kirjoitetaan tämän kaltaista kirjallisuutta.
Mitä laitokselle kuuluu tällä hetkellä?
Nykykielten laitokselle kuuluu mielestäni hyvää. Nähdäkseni tämä muutos, joka on tapahtunut, on ollut todella haastava, siis siirtymä isoon laitokseen. Sen rakenteet ovat nyt mielestäni löytäneet paikkansa. Meillä on johtoporras, joka toimii hyvin oppiaineita kuunnellen, ja toisaalta erilaiset byrokraattiset hapuilut tuntuvat päättyneen. Siinä mielessä meillä on aika optimistinen vire mielestäni, nykykielten laitoksessa on kiva olla toimimassa.
Oppiaineessa meillä on ollut pitkään epävarma tilanne sijaisuuksista johtuen, mutta sekin on selkiintymässä. Henkilöstön keskuudessa on työrauhan ilmapiiri. Työnjako vaikuttaa onnistuneen oppiaineessa hyvin, mistä kiitos kuuluu ilman muuta oppiainevastaava Ahti Nikunlassille. Minusta meillä on hyvää jengiä töissä.
Hyvin tärkeässä roolissa on henkilöstön ja opiskelijoiden välinen suhde, ja tässä mielestäni kaikkein tärkeintä on, että dialogiyhteys säilyy. Sähköpostikommunikaatio on koettelemus. Sanotaan, että professorit ovat aina hajamielisiä, mutta tänä sijaisuusaikana olen huomannut, että se johtuu nykyään pitkälti sähköpostien määrästä ja kaikesta pienestä sirpaleisesta sälästä mitä tämä työ tuo tullessaan. Suosin vastaanottoja. Tervetuloa vastaanotolle, koska kasvotusten asioiden käsitteleminen on helpompaa.
Mitä terveisiä haluat lähettää Kopeekan lukijoille?
Kopeekka on loistava ja kunniakkaan historian omaava lehti, tehkää sitä ylpeinä! Terveiset lukijoille ovat, että tervetuloa mukaan toimintaan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi meillä laitoksella ja oppiaineessa. Mitä seminaareja meillä järjestetäänkin, kotimaisia tai kansainvälisiä, niin kaikki opiskelijat ovat tervetulleita.
Yksi johtoidea minulle on, että muodostamme kaikki tiedeyhteisön, jota yhteisesti viemme eteenpäin, vaikkei kaikista tutkijoita tulekaan. Perustutkinto-opiskelijasta lähtien kaikki ovat osallisia opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä, joten rohkeasti mukaan tapahtumiin. Koskaan ei tarvitse kysyä, onko seminaari minulle tarkoitettu. Opintopisteitäkin on usein jaossa.
Tulkaa kertomaan, mitä pitäisi tehdä toisin. Tai joskus on kiva kuulla, mitä haluatte tehtävän juuri samalla tavalla kuin nyt tehdään. Olemme avoimia kuulemaan ehdotuksia ja uskon, että tässä asiassa puhun koko oppiaineen henkilöstön puolesta.
Kuka: Tomi Huttunen
Syntynyt: 1971
Gradu: Монтаж и монтажный принцип в романе А.Б. Мариенгофа "Циники"
Väitöskirja: Имажинист Мариенгоф: Денди. Монтаж. Циники
Julkaisut: Ks. TUHAT
Mitä luen juuri nyt: venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden hengentuotoksia
Kuva: Dmitri Konradt
Avantgardea, nykykirjallisuutta ja kansainvälisyyttä. Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden professuuria hoitanut venäläisen rockin ja avantgarden vannoutunut fani Tomi Huttunen valittiin keväällä virallisesti pitkään auki olleeseen professuuriin. ”Venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professuuriin”, hän huomauttaa ja kertoo mistä on kyse ja mitä on luvassa.
Teidät valittiin venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin professoriksi. Kerrotteko vähän taustoja, miten olette päätynyt tähän tehtävään?
Pitkä versio varmaan lähtee siitä, että aloin lukea C-venäjää yläasteella. Minulla oli kaksi isoa syytä siihen, miksi halusin lukea venäjää. Perestroikan vuosina halusin ymmärtää mitä venäläisillä rock-levyillä lauletaan, mitä Boris Grebenštšikov laulaa, koska noina vuosina Akvariumin ensimmäiset albumit ilmestyivät laajaan levitykseen. Toinen syy oli klassisempi, sillä halusin pystyä lukemaan Dostojevskia alkukielellä. Ne olivat kaksi pakkomiellettä, jotka johtivat ensin siihen, että kirjoitin lukiossa venäjän.
Opiskelin lukiossa venäjää hyvin itsenäisesti, kääntelin rock-tekstejä vinyyliltä suomeksi ja perehdyin rock-kulttuuriin. Kaveriporukalla ahmimme kouluaikoina myös venäläistä kirjallisuutta. Ylioppilaaksi valmistuttuani hain opiskelemaan venäjän kieltä ja kirjallisuutta ja teologiaa ja molemmissa aloitin opinnot 90-luvun alussa. Fuksiaisissa puhuttiin Anni Sinnemäen (nykyään poliitikko) ja Heli Jormanaisen (nykyään Ylen venäjänkielisten uutisten toimittaja) ja muiden kanssa Gorkista, Gogolista ja Harmsista, joten tajusin tulleeni oikeaan paikkaan. Siitä on pian 23 vuotta.
Olin innoissani venäjän opinnoista. Aloitin Päivi Saurion täydennyskurssilta, mistä oli minulle todella iso apu. Kielitaitoni oli hatara ja sanasto omituinen kääntämistäni rock-sanoituksista johtuen. Kieliharjoitteluun menin opintojen aikana Pietariin ja Pietarin seudulle. Tein erilaisia duuneja Pietarissa useamman vuoden 90-luvun puolivälissä ja se oli kauhean tärkeää kielitaidolle. Samaan aikaan tuli ahmittua venäläistä nykykirjallisuutta, musiikkia, teatteria ja seurattua mitä Venäjällä ilmestyy. Vaikka olot olivat silloin sekasortoiset, viihdyin Venäjällä kauhean hyvin ja vähällä oli, etten sinne jäänyt.
Opiskeluaikana perustimme venäläisen nykykirjallisuuden klubin, jossa luimme ja käänsimme uusimpia novelleja, romaaneja ja runoja. Kun valmistuin maisteriksi -97, Pekka Pesonen ehdotti, lähtisinkö tutkimushankkeeseen mukaan. Oikeastaan jo opintojen aikana olimme pyörineet tämän tutkimusprojektin ympärillä ja tehneet siihen liittyviä hommia, osallistuimme konferensseihin ja saimme seurata tieteellistä touhua. Oli ihan normiopintojen ja Rupla-touhujen lisäksi tärkeää, että olimme tiedeyhteisössä mukana, vaikka vasta opiskelijoita oltiinkin. Pekka ja Ben (Hellman) innostivat esimerkillään, joten tuntui luontevalta jatkaa siitä jatko-opintoihin.
Kirjoitin gradun – itse asiassa kirjoitin proseminaarin, seminaarityön, gradun, lisensiaatintutkielman ja väitöskirjan – Mariengofista, joten sille aiheelle olen ollut vähän monomaanisen uskollinen. Toisaalta olen yrittänyt koko ajan harrastaa varsinaisen tutkimusaiheen rinnalla muita aiheita, kuten juuri rockrunoutta, nykykirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimusta, semiotiikkaa, elokuvatutkimusta, montaasia – juttuja, joita on ollut kiinnostavaa tehdä. Vaikka tutkimusaihe on pysynyt samana, olen hengaillut erilaisten aiheiden parissa, sinkoillut eri suuntiin, ettei pääse luutumaan.
Siksi oikeastaan nyt, kun ensimmäistä kertaa meillä professuuriin liitettiin venäläisen kirjallisuuden rinnalle kulttuuri, tämä tehtävänimike sopii minulle mainiosti. Edellisen dekaanin ehdotus oli, että tehtävästä tulee venäläisen kulttuurin professuuri, mutta sitä laitoksella vastustettiin, erityisesti täällä oppiaineessa, ratkaisuksi tuli venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri. Toki Suomessa pitää olla edes yksi professuuri, jossa mainitaan venäläinen kirjallisuus. Toisaalta kirjallisuus ON kulttuuria. Nyt pyrin huolehtimaan siitä, että se näkyy myös opetuksessa. Kirjallisuuden opetus ei saa missään tapauksessa heiketä, mutta kulttuurin opetusta voi lisätä. Esimerkkinä mainittakoon, että Artemi Troitski tulee ensi syksynä pitämään meille vierailevana luennoitsijana erikoiskurssin, muutenkin vierailevia luennoitsijoita yritetään saada enemmän.
Tämä kuulostaa erittäin hyvältä konseptilta. Mutta mitä venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri, etenkin nyt tämänhetkisessä maailmantilanteessa, Teille merkitsee?
Ensinnäkin on tärkeää, että meillä on ja säilyy Suomessa ja Helsingin yliopistossa korkea kansainvälisen tason asiantuntemus venäläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista. Helsingin yliopisto ja laitoksemme, oppiaineemme on kansainvälinen kokoontumispaikka. Meillä on maailmanluokan huippututkijat mukana, kun järjestetään konferensseja tai tehdään venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen julkaisuja. On tärkeää, että meillä on tätä osaamista Suomessa, että käymme aktiivista vuoropuhelua kulttuurin saralla venäläisen tiede- ja kulttuuriyhteisön kanssa. Olemme tekemisissä paitsi tutkijoiden, myös kirjailijoiden, muusikoiden, taiteilijoiden, ohjaajien kanssa. Toisaalta on tärkeää, että maailmalta – Amerikasta, Euroopasta ja vaikkapa Japanista tai Koreasta – tulee tutkijoita, jotka haluavat tulla nimenomaan Helsinkiin, konferenssiin tai slaavilaiseen kirjastoon ja vierailevat täällä laitoksella.
Toisaalta kysymys viittaa poliittiseen horisonttiin, ajankohtaisiin poliittisiin tapahtumiin, jotka kiinnostavat kansainvälisesti ja joissa myös suomalaisilta asiantuntijoilta kysytään osaamista. Siinä kirjallisuuden ja kulttuurin asema on keskeinen, koska kirjallisuuden viestit siitä, mitä venäläisessä yhteiskunnassa tapahtuu nyt, kertovat jotain täysin muuta kuin uutiset. Kirjallisuuden ja kulttuurikentän tutkimuksen ansiosta me voimme ymmärtää asioiden taustoja ja kiinnittää huomiota myös niihin myönteisiin asioihin, mitä Venäjältä on kerrottavissa. Ja me voimme kertoa tästä kulttuurista Suomessa ja maailmalla. Tämä on tärkeää siinä ilmapiirissä, jossa nyt eletään. Venäjän sisällä ja ulkopuolella suhteessa Venäjään syntyy nyt voimakkaita vastakkainasetteluja, ja meidän – venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin asiantuntijoiden – täytyy olla mielestäni juuri niitä jotka pystyvät suhteuttamaan nämä asiat historiallisiin kehyksiin. Ymmärtämään paremmin. Ei meillä sattumalta ole blogisivustoa, jonka nimi on Venäjää voi ymmärtää.
Palataan vielä tuohon professuuriin. Mitä tässä oli taustalla, Pekka Pesonen jäi eläkkeelle muutama vuosi sitten ja professuuri oli ilmeisesti aika pitkään auki. Muotoiltiinko sitä vai miksi se oli täyttämättä?
Pekka Pesonen jäi eläkkeelle 2010 ja tiedekunnalta meni melko pitkään ennen kuin professuuri pantiin hakuun. Tällaisissa tilanteissa professuuria hoidetaan sijaismenettelyin ja silloin ikään kuin asia on tilapäisesti hoidossa. Ilmeisesti pohdittiin myös, millaisena tehtävä avataan hakuun, miten se muotoillaan – venäläinen kirjallisuus ja kulttuuri oli sitten se lopputulos. Kun tehtävä lopulta pantiin auki, olin sijaisena hoitamassa professuuria, joten olen saattanut tätä vähän harjoitella.
Ei ole mitenkään poikkeuksellista yliopistossa, että nämä täytöt venyvät, mutta kyllä tämä kauan kesti eikä se ole koskaan hyvä asia oppiaineen näkökulmasta. Myös opiskelijoiden keskuudessa olen huomannut epävarmuutta tämän johdosta. Mutta nyt se on siis viimein ratkennut.
Minkälaisia visioita Teillä on nyt tutkimukseen ja opetukseen?
Tutkimuksessa meillä on ollut jo pitkään painopiste 1900-luvun alun venäläisen kulttuurin ja kirjallisuuden tutkimuksessa ja se on jatkunut viime aikoinakin, eli meillä on avantgarde-tutkimuksen hanke Itsesyntyinen venäläinen avantgarde, joka tällä hetkellä pyörii. Sitä pyrin edelleen laajentamaan, eli modernismin ja avantgarden tutkimus on vähän kuin Helsingin yliopiston venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen leipälaji. Siinä me olemme hyviä ja meillä on hyviä nuoria tutkijoita sen piirissä.
Toisaalta meillä on viime vuosikymmenten venäläisen kirjallisuuden ja kulttuurin tutkimuksen erityisosaamista ja nykykirjallisuuden ja -kulttuurin tutkimuksen osaamista, ja sitä myös haluaisin vahvistaa. Sen rooli tulee näkymään erityisesti opetuksessa. Jos tutkimus ehkä edelleen painottuu 1900-luvun ensimmäiselle puoliskolle, niin opetussovelluksia pyritään ulottamaan nykykirjallisuuteen ja nykykulttuuriin tähänastista enemmän. Se tulee varmasti näkymään.
Tavoitteena on myös opetuksen kansainvälisyys, pyrimme järjestämään yhteistyöopetusta venäläisten ja eurooppalaisten yliopistojen kanssa. Vaihtomahdollisuuksia voi tulla lisää, jotta opiskelijoiden ja henkilökunnan liikkuvuus lisääntyisi. Opiskelijoille on tarkoitus tarjota lisää mahdollisuuksia täydentää opintoja ulkomailla tai osallistua erilaisiin yhteistyökursseihin. Tästä on ollut puhetta esimerkiksi Pietarin, Moskovan, Tarton ja Lontoon kanssa, yritämme rakentaa uutta yhteistyötä.
Tuleeko rakenteellisia muutoksia?
Rakenteellisia muutoksia on tehty tutkintovaatimuksiin viime aikoina niin paljon, että hirveää hinkua ei ole, mutta uusia opetusavauksia kylläkin. Uusi dosenttimme Kirill Postoutenko tulee tekemään keväällä 2015 Dostojevski-kurssin, joka on suunnattu koko nykykielten laitokselle. Dostojevski-erikoiskurssia meillä ei ole ollut pitkään aikaan. Muutenkin pyrimme järjestämään opetusta, jollaisesta on ollut puutetta. On tärkeää, että meillä käy venäläisiä opettajia puhumassa hyvää venäjää opiskelijoille, mikä on samanaikaisesti aina kieliruiske. Vierailuluennoilta voi hakea myös uusia gradun ja tutkielman aiheita. Se on tärkeää aina erikoiskurssien kohdalla.
Ensi syksynä tehdään uusi nykykirjallisuuden kurssi, jossa on useita suomalaisia luennoitsijoita ja se tulee olemaan taas isompi toteutus, joka avataan muullekin yleisölle kuin opiskelijoille, mutta ehdottomasti suoritettavissa osana omia pääaineopintoja.
Mitä venäläisessä kirjallisuudessa tapahtuu juuri nyt?
Venäläisessä kirjallisuudessa tapahtuu paljon. Hyviä kirjoja ilmestyy kaiken aikaa, hyvää proosaa julkaistaan tällä hetkellä. Jos 2000-luku alkoi runouden huippukaudella, on nyt siirrytty aika selvästi taas proosaan.
Nyt ilmestyy proosaa, joka voi kielellisesti olla kokeilevaa. Hieno teos on mielestäni Jevgeni Vodolazkinin romaani Lavr, palkittu romaani jonka tapahtumat sijoittuvat muinaisvenäläiseen kauteen, kulttuurihistoriasta tuttuihin maisemiin Pihkovaan ja Novgorodiin. Teoksen alaotsikkona on neistoritšeskij roman, eli se ei pyri olemaan leimallisesti historiallinen romaani. Kieli on kiehtovaa, koska teoksessa on muinaiskirkkoslaavia käytetty puhekielenä. Ei ole vaikeaa luettavaa venäjänopiskelijalle, luulen että meidän toisen vuosikurssin opiskelija selviää siitä aika hyvin. Tarina on jännittävä ja siinä on vahva uskonnollinen pohjavire, teos käsittelee inhimillisyyden peruskysymyksiä. Aika ihmeellinen romaani, kovasti suosittelen.
On hyvää taideproosaa, joka ei kikkaile muotokeinoillaan, kerronnaltaan konstailematonta. Vaikkapa Ljudmila Ulitskaja, joka vierailee laitoksella toukokuussa. Korkealaatuista proosaa on suomennettu viime vuosina, mikä on mielestäni erityisen ilahduttavaa. Meidän täytyy kommentoida tätä suomeksi ilmestyvää venäläistä nykykirjallisuutta, koska eiväthän suomalaiset lukijat tiedä niiden viitekehyksestä tai siitä, millaiseen kirjallisuuden historiaan ne kytkeytyvät. Venäjän opiskelijat, jatko-opiskelijat ja tutkijat ovat juuri niitä asiantuntijoita, jotka voivat kertoa muille suomalaisille, mihin Vodolazkinin Lavr, Ulitskajan Vihreän teltan alla tai Sanajevin Haudatkaa minut jalkalistan taakse sijoittuvat historiallisesti ja miksi juuri tällä hetkellä kirjoitetaan tämän kaltaista kirjallisuutta.
Mitä laitokselle kuuluu tällä hetkellä?
Nykykielten laitokselle kuuluu mielestäni hyvää. Nähdäkseni tämä muutos, joka on tapahtunut, on ollut todella haastava, siis siirtymä isoon laitokseen. Sen rakenteet ovat nyt mielestäni löytäneet paikkansa. Meillä on johtoporras, joka toimii hyvin oppiaineita kuunnellen, ja toisaalta erilaiset byrokraattiset hapuilut tuntuvat päättyneen. Siinä mielessä meillä on aika optimistinen vire mielestäni, nykykielten laitoksessa on kiva olla toimimassa.
Oppiaineessa meillä on ollut pitkään epävarma tilanne sijaisuuksista johtuen, mutta sekin on selkiintymässä. Henkilöstön keskuudessa on työrauhan ilmapiiri. Työnjako vaikuttaa onnistuneen oppiaineessa hyvin, mistä kiitos kuuluu ilman muuta oppiainevastaava Ahti Nikunlassille. Minusta meillä on hyvää jengiä töissä.
Hyvin tärkeässä roolissa on henkilöstön ja opiskelijoiden välinen suhde, ja tässä mielestäni kaikkein tärkeintä on, että dialogiyhteys säilyy. Sähköpostikommunikaatio on koettelemus. Sanotaan, että professorit ovat aina hajamielisiä, mutta tänä sijaisuusaikana olen huomannut, että se johtuu nykyään pitkälti sähköpostien määrästä ja kaikesta pienestä sirpaleisesta sälästä mitä tämä työ tuo tullessaan. Suosin vastaanottoja. Tervetuloa vastaanotolle, koska kasvotusten asioiden käsitteleminen on helpompaa.
Mitä terveisiä haluat lähettää Kopeekan lukijoille?
Kopeekka on loistava ja kunniakkaan historian omaava lehti, tehkää sitä ylpeinä! Terveiset lukijoille ovat, että tervetuloa mukaan toimintaan opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi meillä laitoksella ja oppiaineessa. Mitä seminaareja meillä järjestetäänkin, kotimaisia tai kansainvälisiä, niin kaikki opiskelijat ovat tervetulleita.
Yksi johtoidea minulle on, että muodostamme kaikki tiedeyhteisön, jota yhteisesti viemme eteenpäin, vaikkei kaikista tutkijoita tulekaan. Perustutkinto-opiskelijasta lähtien kaikki ovat osallisia opetuksen ja tutkimuksen kehittämisessä, joten rohkeasti mukaan tapahtumiin. Koskaan ei tarvitse kysyä, onko seminaari minulle tarkoitettu. Opintopisteitäkin on usein jaossa.
Tulkaa kertomaan, mitä pitäisi tehdä toisin. Tai joskus on kiva kuulla, mitä haluatte tehtävän juuri samalla tavalla kuin nyt tehdään. Olemme avoimia kuulemaan ehdotuksia ja uskon, että tässä asiassa puhun koko oppiaineen henkilöstön puolesta.
Kuka: Tomi Huttunen
Syntynyt: 1971
Gradu: Монтаж и монтажный принцип в романе А.Б. Мариенгофа "Циники"
Väitöskirja: Имажинист Мариенгоф: Денди. Монтаж. Циники
Julkaisut: Ks. TUHAT
Mitä luen juuri nyt: venäjän kielen ja kirjallisuuden opiskelijoiden hengentuotoksia
Kommentit