Ilmestynyt Kopeekassa joulukuussa 1987 Moskova lokakuussa -87: subjektiivisia ja objektiivisia katsauksia perestroikaan
<
Perestroika etenee. Se etenee lehtien sivuilla, hallinnossa, taloudessa, tuotannossa, byrokratiassa. Sokea se, joka väittää ettei mikään ole muuttunut sanokaamme viimeisen kahden vuoden aikana. Tosiasia on, että paljonkin on muuttunut, mutta sanoisin, että nyt on selvästikin meneillään eräänlainen ”tyyntä myrskyn edellä” –ilmiö. Vielä on ehkä enemmän kuulostelijoita, kuin niitä, jotka ovat siirtyneet sanoista tekoihin. Esiintyy mitä erilaisimpia arvioita perestroikan tähänastisista saavutuksista ja tulevista mahdollisuuksista. On suunnatonta skeptisyyttä, varuillaanoloa, toisaalta suurtakin entusiasmia, jopa kärsimättömyyttä. Mutta ennen kaikkea on kaksi ryhmää: ne, jotka tekevät jotain ja ne, jotka katsovat vierestä: «Пусть другие перестроятся, а я лучше уж подожду…» Niinpä niin... Mutta annetaan puheenvuoro heille itselleen.
Skeptikko, 22 vuotta: ”Salli mun sanoa, mut mä en arvosta tätä Gorbachovia pätkääkään. Mun mielestä se on ihan samanlainen komissaari kuin kaikki aikaisemmatkin. Se vetää meitä nenästä. Komissaarit, nää kaikki sihteerit istuu kabineteissaan, rustailee puheitaan, mut siit, mitä tapahtuu tavallisessa elämässä ne ei tiedä mitään...”
- No mutta onhan Gorbachov matkustanut ympäri maata, tavannut ihmisiä tehtaissa ja kadulla. Ja täytyyhän jonkun ne paperihommatkin tehdä...
”Äh, et sä mitään ymmärrä. Kyl se on komissaari, samaa maata kuin kaikki entisetkin...”
Kommentti: Kyllä ne korkeat poliitikot on ihan samanlaisia idässä kuin lännessäkin, jos siitä lähdetään. Joskus tuntuu, että joku Holkeri istuu enemmän jossain norsunluutornissa kuin Gorbachov konsanaan. Joten turha valittaa, odotetaan että koittaa kommunismi, silloin päästään kertaheitolla kaikista ammattipoliitikoista ja valtioista...
Jobbari, parikymmentä vuotta: ”Kuule, ei sit paljon oikeen oo huomannut noit muutoksia täs meikäläisen elämässä. Miliisi on samalla tavalla niskassa kuin aina ennenkin, turistit yhtä tyhmiä ja halukkaita bisnekseen kuin aina ennenkin. Samaa paskaa tää on kuin aina ennen...”
Kommentti: Saisivat lopettaa nuo valuuttakaupat siellä. Alkaa todellakin ottaa aivoon tuo korruptio ja keinottelu. Valuuttakauppojen olemassaololla ja kaikenlaisella bisneksellä on selvä syy- ja seuraussuhde. Jos ei olisi valuuttakauppoja, olisi tuskin pimeää rahanvaihtoa, musta pörssi kokisi kovan kolauksen. Tietysti ihmisen tietoisuutta tämä ratkaisu ei muuttaisi, ei makutottumuksia. Mitä tekisivätkään ne, jotka ovat tottuneet Malboron makuun ja läntisiin videokasetteihin? Kumma vaan, mutta minussa ei herää säälin häivääkään...
Nuori vaan, 23 vuotta: ”Tärkeintä olis päästä oman elämän alkuun. Mut se on aika mahdotonta näissä olosuhteissa, kun joutuu asumaan vanhempiensa kanssa. Ja toisaalta, minnä mä menisin, millä eläisin? Mä en tuu toimeen vanhempieni kanssa, mutt pakko on yrittää. Asunnot on kiven alla, ja kuka nyt munkaltaiselle mistään jonosta mitään asuntoa antaa. Viime talvena mä tosin sain tarpeeksi kyttäyksestä ja lähdin käveleen kotoo, vuokrattiin yhen kaverin kanssa kämppä, mut ei siitä mitään tullu... Vuoka oli kauheen korkee ja toisaalta mä huomasin, etten mä osannut tehdä mitään... Lopulta se ämmä kyllästy meihin ja me oltiin kadulla... Pari päivää mä mittailin asfalttia, mut sit palasin kotiin...”
- Sähän läksit käveleen instituutistakin. Mitä sä nyt oikeen puuhaat? Ootsä duunissa?
”Joo, mä oon yhessä konttorissa paperinsiirtelijänä. Siitä hommasta nyt ei paljon kostu, mutt kyhän sä tiedät, mä tarviin ruplia. Pientä bisnestä siis. Mä oon, saatana, 800 ruplaa velkaa yhelle tyypille...”
- Mikset sä lähde pohjoiseen poraan öljyä tai rakentamaan. Siellähän kuulemma tienaa hyvin?
”Haha, oliks toi vitsi? Mä en oo komsomolissa, mulla on sydänvika (niin, äiti hankki pojalle sairaan paperit kutsuntojen aikaan)...
- Kuule, paras kun painut sinne instituuttiin takaisin!
”Niin mä oon vähän suunnitellu. Sit ens keväänä...”
Kokki, 21 vuotta: ”Mua ällöttää se Raisa. Oikee kuvatus, käyttää miehensä virka-asemaa hyväkseen. Vastenmielistä...”
- Mut kyll siit meillä enemmän pidetään kuin Nancystä...
”Koivisto, se teidän pressa, on ihan OK, mutt sen tyttö. Mikä sen nimi nyt olikaan? Ai niin joo Assi, se on kyllä ihan (epämääräisiä ilmeitä...), jotenkin ihan pelottava. Nähtiin kerran televisiossa.”
Neuvostorasisti: ”Jos mä asuisin Jenkeissä, mä olisin varmaan sen Kuxlux-klaanin jäsen. Arvaa miks? Mua sit ottaa päähän nää kaikki gruusialaiset, vinosilmät ja muut, jotka tulee tänne Moskovaan, täyttää kaikki ravintolat, vie kaikki tavarat... Missää ei oo niistä rauhaa eikä täll’ menolla tuukkaan, sillä nehän sikiää kuin... Venäjä venäläisille!”
Kommentti: Pitikö mun matkustaa Moskovaan kuullakseni samaa fasistista uhoa kuin täällä armaassa kotomaassanikin?
Täytyy sanoa, että perestroika on aika heikoissa kantimissa, mikäli se riippuisi edellisenkaltaisista lausunnoista. Kaikki nuoria ihmisiä, mutta jotenkin niin ulkopuolella. Tavallaan heitä ymmärtää, ovathan he ”дети застоя”, yhteiskunnan pysähdystilan lapsia, paljossa pettyneitä ja petettyjä. Kenties keski-ikäisten äkkikäännös oli heille liikaa. Totuuden nimissä edelliset lausunnot heijastelivat vain sen porukan tunnelmia ja mielialoja, joihin turisti helpoiten törmää hotellien liepeillä. Heidät on 70- ja 80-luvun alkupuolen todellisuus opettanut menemään siitä yli, missä aita on matalin, opettanut yhteiskunnallisesti passiivisiksi. He ovat menettäneet taistelutahtonsa, eivätkä edes nyt, kun on auennut todellisia vaikutusmahdollisuuksia, välitä tai osaa vaikuttaa. Sanoisinpa, että siinä on «пропавшее поколение»!
Mutta perestoroika etenee. Nuoret (ja vanhemmatkin) perustavat kahviloita, ravintoloita, rakentavat itse asuntonsa. Perestroika tunkeutuu komsomoliin, työpaikoille, instituutteihin, ihmismieliin... Yksinkertaisesti kaikki edistys tapahtuu niiden toimesta, jotka eivät ole jääneet odottamaan toista käskyä, vaan ovat panneet tuulemaan!
Jutta Mustakallio
Perestroika etenee. Se etenee lehtien sivuilla, hallinnossa, taloudessa, tuotannossa, byrokratiassa. Sokea se, joka väittää ettei mikään ole muuttunut sanokaamme viimeisen kahden vuoden aikana. Tosiasia on, että paljonkin on muuttunut, mutta sanoisin, että nyt on selvästikin meneillään eräänlainen ”tyyntä myrskyn edellä” –ilmiö. Vielä on ehkä enemmän kuulostelijoita, kuin niitä, jotka ovat siirtyneet sanoista tekoihin. Esiintyy mitä erilaisimpia arvioita perestroikan tähänastisista saavutuksista ja tulevista mahdollisuuksista. On suunnatonta skeptisyyttä, varuillaanoloa, toisaalta suurtakin entusiasmia, jopa kärsimättömyyttä. Mutta ennen kaikkea on kaksi ryhmää: ne, jotka tekevät jotain ja ne, jotka katsovat vierestä: «Пусть другие перестроятся, а я лучше уж подожду…» Niinpä niin... Mutta annetaan puheenvuoro heille itselleen.
Skeptikko, 22 vuotta: ”Salli mun sanoa, mut mä en arvosta tätä Gorbachovia pätkääkään. Mun mielestä se on ihan samanlainen komissaari kuin kaikki aikaisemmatkin. Se vetää meitä nenästä. Komissaarit, nää kaikki sihteerit istuu kabineteissaan, rustailee puheitaan, mut siit, mitä tapahtuu tavallisessa elämässä ne ei tiedä mitään...”
- No mutta onhan Gorbachov matkustanut ympäri maata, tavannut ihmisiä tehtaissa ja kadulla. Ja täytyyhän jonkun ne paperihommatkin tehdä...
”Äh, et sä mitään ymmärrä. Kyl se on komissaari, samaa maata kuin kaikki entisetkin...”
Kommentti: Kyllä ne korkeat poliitikot on ihan samanlaisia idässä kuin lännessäkin, jos siitä lähdetään. Joskus tuntuu, että joku Holkeri istuu enemmän jossain norsunluutornissa kuin Gorbachov konsanaan. Joten turha valittaa, odotetaan että koittaa kommunismi, silloin päästään kertaheitolla kaikista ammattipoliitikoista ja valtioista...
Jobbari, parikymmentä vuotta: ”Kuule, ei sit paljon oikeen oo huomannut noit muutoksia täs meikäläisen elämässä. Miliisi on samalla tavalla niskassa kuin aina ennenkin, turistit yhtä tyhmiä ja halukkaita bisnekseen kuin aina ennenkin. Samaa paskaa tää on kuin aina ennen...”
Kommentti: Saisivat lopettaa nuo valuuttakaupat siellä. Alkaa todellakin ottaa aivoon tuo korruptio ja keinottelu. Valuuttakauppojen olemassaololla ja kaikenlaisella bisneksellä on selvä syy- ja seuraussuhde. Jos ei olisi valuuttakauppoja, olisi tuskin pimeää rahanvaihtoa, musta pörssi kokisi kovan kolauksen. Tietysti ihmisen tietoisuutta tämä ratkaisu ei muuttaisi, ei makutottumuksia. Mitä tekisivätkään ne, jotka ovat tottuneet Malboron makuun ja läntisiin videokasetteihin? Kumma vaan, mutta minussa ei herää säälin häivääkään...
Nuori vaan, 23 vuotta: ”Tärkeintä olis päästä oman elämän alkuun. Mut se on aika mahdotonta näissä olosuhteissa, kun joutuu asumaan vanhempiensa kanssa. Ja toisaalta, minnä mä menisin, millä eläisin? Mä en tuu toimeen vanhempieni kanssa, mutt pakko on yrittää. Asunnot on kiven alla, ja kuka nyt munkaltaiselle mistään jonosta mitään asuntoa antaa. Viime talvena mä tosin sain tarpeeksi kyttäyksestä ja lähdin käveleen kotoo, vuokrattiin yhen kaverin kanssa kämppä, mut ei siitä mitään tullu... Vuoka oli kauheen korkee ja toisaalta mä huomasin, etten mä osannut tehdä mitään... Lopulta se ämmä kyllästy meihin ja me oltiin kadulla... Pari päivää mä mittailin asfalttia, mut sit palasin kotiin...”
- Sähän läksit käveleen instituutistakin. Mitä sä nyt oikeen puuhaat? Ootsä duunissa?
”Joo, mä oon yhessä konttorissa paperinsiirtelijänä. Siitä hommasta nyt ei paljon kostu, mutt kyhän sä tiedät, mä tarviin ruplia. Pientä bisnestä siis. Mä oon, saatana, 800 ruplaa velkaa yhelle tyypille...”
- Mikset sä lähde pohjoiseen poraan öljyä tai rakentamaan. Siellähän kuulemma tienaa hyvin?
”Haha, oliks toi vitsi? Mä en oo komsomolissa, mulla on sydänvika (niin, äiti hankki pojalle sairaan paperit kutsuntojen aikaan)...
- Kuule, paras kun painut sinne instituuttiin takaisin!
”Niin mä oon vähän suunnitellu. Sit ens keväänä...”
Kokki, 21 vuotta: ”Mua ällöttää se Raisa. Oikee kuvatus, käyttää miehensä virka-asemaa hyväkseen. Vastenmielistä...”
- Mut kyll siit meillä enemmän pidetään kuin Nancystä...
”Koivisto, se teidän pressa, on ihan OK, mutt sen tyttö. Mikä sen nimi nyt olikaan? Ai niin joo Assi, se on kyllä ihan (epämääräisiä ilmeitä...), jotenkin ihan pelottava. Nähtiin kerran televisiossa.”
Neuvostorasisti: ”Jos mä asuisin Jenkeissä, mä olisin varmaan sen Kuxlux-klaanin jäsen. Arvaa miks? Mua sit ottaa päähän nää kaikki gruusialaiset, vinosilmät ja muut, jotka tulee tänne Moskovaan, täyttää kaikki ravintolat, vie kaikki tavarat... Missää ei oo niistä rauhaa eikä täll’ menolla tuukkaan, sillä nehän sikiää kuin... Venäjä venäläisille!”
Kommentti: Pitikö mun matkustaa Moskovaan kuullakseni samaa fasistista uhoa kuin täällä armaassa kotomaassanikin?
Täytyy sanoa, että perestroika on aika heikoissa kantimissa, mikäli se riippuisi edellisenkaltaisista lausunnoista. Kaikki nuoria ihmisiä, mutta jotenkin niin ulkopuolella. Tavallaan heitä ymmärtää, ovathan he ”дети застоя”, yhteiskunnan pysähdystilan lapsia, paljossa pettyneitä ja petettyjä. Kenties keski-ikäisten äkkikäännös oli heille liikaa. Totuuden nimissä edelliset lausunnot heijastelivat vain sen porukan tunnelmia ja mielialoja, joihin turisti helpoiten törmää hotellien liepeillä. Heidät on 70- ja 80-luvun alkupuolen todellisuus opettanut menemään siitä yli, missä aita on matalin, opettanut yhteiskunnallisesti passiivisiksi. He ovat menettäneet taistelutahtonsa, eivätkä edes nyt, kun on auennut todellisia vaikutusmahdollisuuksia, välitä tai osaa vaikuttaa. Sanoisinpa, että siinä on «пропавшее поколение»!
Mutta perestoroika etenee. Nuoret (ja vanhemmatkin) perustavat kahviloita, ravintoloita, rakentavat itse asuntonsa. Perestroika tunkeutuu komsomoliin, työpaikoille, instituutteihin, ihmismieliin... Yksinkertaisesti kaikki edistys tapahtuu niiden toimesta, jotka eivät ole jääneet odottamaan toista käskyä, vaan ovat panneet tuulemaan!
Jutta Mustakallio
Kommentit