Siirry pääsisältöön

Vaihto-opiskelijana Tverissä Venäjällä

'

Maantuntemus on hyvä lisä kielenopiskelijalle




Tverin ja Novgorodin välisellä tieosuudella kulkija voi nauttia uunituoreista kaalipiirakoista ja ihan oikealla samovaarilla valmistetusta teestä.


Vuoden 2003 syyslukukaudella olin kolme ja puoli kuukautta vaihto-opiskelijana Tverin valtionyliopistossa Venäjällä lähellä Moskovaa. Olisi ollut helpompaa valita opiskelupaikaksi Pietari. Kaukonäköisenä ajattelin, että Pietari on sen verran lähellä, että sinne pääsee aina halutessaan. Tveriin sen sijaan ei tule lähdettyä varta vasten.

Tverin valtionyliopistossa oli opiskelijoita useista maista. Meitä suomalaisia oli seitsemäntoista, joista suurin osa Helsingin yliopistosta. Muut ulkomaalaiset opiskelijat olivat Saksasta, Ranskasta, Turkista, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Suurin osa muista ulkomaalaisista opiskeli muutaman viikon tehokurssilla. Me suomalaiset saimme nauttia opetuksesta koko syyslukukauden ajan.

Vaihtoon mennessäni olin vielä siinä uskossa, että tulen opiskelemaan venäjän kieltä. Totuus valkeni jo heti ensimmäisellä luennolla. Tulisin opiskelemaan Venäjän yhteiskuntatietoutta, kaunokirjallisuutta, kielen kehitystä, fonetiikkaa sekä suullista ja kirjallista ilmaisua venäjän kielellä. Oli ihan hilkulla, ettei pakokauhu yllättänyt.

Tehokasta opetusta

Tietysti alussa kaikki meni ”yli hilseen”. Vähitellen kielen ymmärtäminen kohentui. Saimme tehokasta opetusta 4–7 opiskelijan ryhmissä. Päivittäisiä oppitunteja oli vain neljä, mutta sitäkin runsaammin kotitehtäviä, joiden kimpussa illat ja viikonloput vierähtivät hyvin.

Mieluisin oppiaine mielestäni oli yhteiskuntatietous. Venäjän poliittiset puolueet kannatuslukuineen tulivat tutuiksi siinä missä asuntolainan saamisen vaikeudet ja vanhusväestön vaikeat olot. Kirjallisuudentunneilla luimme Gogolia, Tshehovia, Nabokovia, Buninia ja muita klassikoita. Nuori opettajamme avasi innolla meille tietä venäläisen kaunokirjallisuuden saloihin.

Sain sen käsityksen, että Venäjällä harvoin tapaa yliopiston käytävillä kaltaisiani ”viisikymppisiä” opiskelijoita. Venäläisten nuorten on suoriuduttava opinnoistaan viidessä vuodessa ja siirryttävä työelämään. Opintotuki ei päätä huimannut, sillä se oli tuohon aikaan noin kaksitoista euroa kuukaudessa.

Minulle suorastaan naurettiin museossa, kun esitin opiskelijakorttini. Museovahti otti kortin ja kävi näyttämässä sitä työkavereilleen, jotka sitten joukolla tulivat ihmettelemään yli-ikäistä opiskelijaa. Sen verran toki kieltä ymmärsin, että tajusin heidän naureskelevan sille, että minulla kuuluisi olla opiskelijakortin sijaan eläkeläiskortti.


Avaraa asumista


Asuin Tverissä yksin yli neljänkymmenen neliön yksiössä. Se tuntui juhlalliselta. Asuntoni sijaitsi samassa rakennuksessa kuin missä opetustilat olivat. Lokakuun alussa kaupungissa oli tarkoitus kytkeä lämpö päälle, mutta säästösyistä sitä siirrettiin myöhäisemmäksi. Lasten päiväkodit ja sairaalat saivat lämpöä kuun puolivälissä. Asuntolaan saimme lämmön vasta 22.10.

Vuokraa yksiöstäni maksoin 2600 ruplaa kuukaudessa, mikä tuohon aikaan vastasi noin 80 euroa. Paikallisten mielestä vuokra oli kova. Näin lehdessä asunnonhakuilmoituksia, joiden mukaan ihmiset olivat valmiita maksamaan vuokraa noin tuhat ruplaa kuukaudessa.

Läheiseen tavarataloon haettiin lehti-ilmoituksella myyjiä, joille luvattiin palkkaa 3000 ruplaa kuukaudessa. Eipä heille olisi paljon rahaa jäänyt ruokaan ja muuhun elämiseen, jos olisivat joutuneet maksamaan samanlaista vuokraa kuin itse maksoin.

Mielenkiintoisia retkiä

Tverin valtionyliopiston kansainvälinen osasto järjesti aktiivisesti retkiä. Kävimme Moskovassa Bolshoi-teatterissa katsomassa ja kuuntelemassa oopperaa. Matka oli todella mielenkiintoinen paikallisen sairaalan hoitohenkilökunnan kanssa samalla linja-autolla. He kaivoivat kassistaan paksua suolattua valkoista läskiä, josta minullekin paksuja viipaleita leikkasivat. Läski laitettiin ohuen ranskanleipäsiivun päälle ja huuhdottiin alas raa´alla vodkalla. Eivät oikein tykänneet, kun kerroin olevani kylläinen absolutisti.

Muita retkiä teimme läheisiin Torzhokin ja Lihoslavlin kaupunkeihin. Novgorodiin teimme kahden päivän retken. Ihastuin kaupunkiin niin, että tein sinne linja-autolla uudestaan omatoimisen matkan. Neljäsataa kilometriä taittui yhdeksässä tunnissa ja vieruskaveri ehti vaihtua monta kertaa.

Tien varrella iäkkäämmänoloiset naiset keittivät samovaareillaan teetä ja myivät sitä kaalipiirakan kyytipojaksi. Erään talon pihassa isäntä juoksi lisäämään puita rannassa nököttävän saunan uuniin. Valtavan iso sika juoksi kintereillä ihan kuin kesy koira. Näky oli hullunkurinen.

Posti kuljetti kirjeet ja Tolstoi ystävät

Vaikka olin paljon matkustellut eri maissa, niin kulttuurishokki iski kaikesta huolimatta. Se ilmeni koti-ikävänä, herkutteluna, peiton alle kaivautumisena eikä itkuun paljon tarvittu. Liikunta olisi ollut hyvä lääke, mutta tuulipuvussa ja lenkkareissa herätin kaupungilla niin suurta ihmetystä, että en kestänyt tuijottelua kahta viikkoa kauempaa. Parasta terapiaa oli kirjeiden kirjoittaminen kotipuoleen.

Ystävystyin asuntolan yövahdin kanssa niin, että sain kutsun hänen kotiinsa musiikkipainotteiselle illalliselle. Tatjana oli kattanut pöydän koreaksi. Nautimme perinteisen venäläisen neljän ruokalajin aterian, johon kuului alkusalaatti, kuuma keitto, lämmin ruoka ja jälkiruoka. Pöydässä oli runsaasti omatekoisia säilykkeitä ja leivonnaisia. Tatjanan veli säesti haitarilla, kun lauloimme vanhoja venäläisiä romansseja.

Tverin ajoista on reilut kuusi vuotta. Ystävät ovat pysyneet mukana kuvioissa. Rajan takana käyn usein, etenkin Sortavalassa. Olen mukana järjestötoiminnassa. Löysin Sortavalasta yhteistyökumppanin, jonka kanssa järjestämme lasten ja nuorten kesäleirejä ja kulttuuritapahtumia vuorotellen Sortavalassa ja kotipaikkakunnallani Savonrannalla.

Viime kesänä 21 lasta ja kuusi ohjaajaa Sortavalasta tulivat viikon leirille Savonrannalle. Oman paikkakunnan lapsia leirillä oli 17 ja vaihteleva määrä ohjaajia. Lapset tutustuivat ratsastukseen, lammaskoiran paimennusnäytökseen, koirien esteratakilpailuun eli agilityyn, lasten kemuihin ja kesäteatteriin. Leirillä järjestettiin kielikurssi, jonka aikana suomalaisille lapsille opetettiin venäjää ja venäläisille lapsille suomea. Lapset ottivat oppimansa sanat heti käyttöön.

Tulevana kesänä heinäkuussa kotipaikkakuntani lapset pääsevät viikon kesäleirille Laatokan Valamoon. Leirin aiheina ovat kädentaidot ja musiikki. Aloitettua yhteistyötä on tarkoitus jatkaa useita vuosia. Tämä yhteistyö olisi varmasti jäänyt toteutumatta, ellen olisi opiskellut venäjää ja ollut vaihdossa tutustumassa venäläiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.


Raija Heikkilä
Savonranta

Kommentit