Siirry pääsisältöön

Tervehdys työelämäkoordinaattorilta

<

Hei kaikki - etenkin baltologit ja länsi- ja eteläslavistit,

jotkut teistä jo tietävät ja tuntevatkin minut - ja sen, että olen edellisenä lukuvuonna ollut Ruplassa työelämävastaavana. Olen etsinyt ruplalaisille työ- ja harjoittelupaikkoja, käynyt puffaamassa kieli- ja kulttuurituntemustamme työpaikkamessuilla ja mainostanut erilaisia yliopiston kursseja, joilla omia työnhakutaitojaan voi hioa.

Syyskuun alusta alkaen teen näitä asioita balttilaisten kielten ja kulttuurien sekä länsi- ja eteläslaavilaisten kielten oppiaineissa. Varsinainen tehtäväni on kuitenkin tehdä näistä oppiaineista - tai niiden edeltäjistä - valmistuneiden työelämään sijoittumisselvitys. Joten esimerkiksi HuK-tutkinnon suorittaneet tulette saamaan minulta postia. Lisäksi vastaan näiden oppiaineiden osalta Nykykielten laitoksen työelämäkurssista neljännessä periodissa.

Fuksien kanssa olenkin jo ehtinyt käydä läpi työelämäasioita orientaatioviikolla ja HOPS-kurssilla. Aineopintovaiheen opiskelijoiden kanssa tapaan neljännessä periodissa työelämäkurssilla. Maisterivaiheen opiskelijoille pyrin metsästämään harjoittelupaikkoja ja etsin myös vaihtoehtoisia tapoja suorittaa maisterivaiheen työelämäkurssi, mikäli harjoittelupaikkaa ei tunnu todellakaan mistään löytyvän. Jos näin on, ottakaa yhteyttä.

Seuratkaa sähköpostilistoja. Laitan sinne työelämäasioihin liittyviä viestejä. Ne voivat olla työpaikkailmoituksia, mainoksia urapalveluiden opinnot ja ura -kurssista tai eri luottamustoimien opiskelijajäsenten hakuilmoituksia. Kaikki oleellisia palikoita tulevaisuuden työnhaun kannalta.

Mikäli teille tulee kysyttävää työelämäasioihin liittyen, ottakaa yhteyttä sähköpostitse. Yliopistolla ollessani minut löytää huoneesta A413, mutta olen paikalla epäsäännöllisesti. Varmistakaa ensin sähköpostitse, koska olen paikalla.

Tämän hetken vinkkini KAIKILLE - erityisesti maisterivaiheen - opiskelijoille on Tieteen popularisointi -tekstityöpajakurssi (12 h, 2 op). Jos sähköpostilistoille lähettämäni mainos on päässyt menemään ohi, kerro, niin laitan sen sähköpostina. Tällaisilta kursseilta saa paljon hyödyllisiä tietoja ja taitoja, mutta usein käy niin, että niitä on tarjolla vain yhtenä lukuvuonna ja mahdollisesti vain kerran. Esimerkkinä olkoon vuonna 2007 järjestetty Ideasta projektiksi - projektityön lähestymistapoja ja työkaluja -kurssi. Tekstityöpajakurssin käyneille, varsinkin kirjallisuuteen ja yhteiskuntatieteisiin suuntautuneille, minulla on jo idea valmiina siitä, kuinka kurssin taitoja voi hyödyntää vaikka saman tein.

Muistakaa: älkää tyytykö tutkintovaatimusten minimiopintopistemäärään, hakekaa rohkeasti työpaikkoja myös aloilta, joita ei pidetä perinteisinä humanistitöinä ja olkaa ylpeitä tiedoistanne ja taidoistanne! Jos työnantajat eivät tiedä, mitä humanistilla on heille tarjota, meidän pitää kertoa se heille.

Terveisin,

Marjo Kauppinen

marjo.a.kauppinen@helsinki.fi

Kommentit