Imants Ziedonis
***
Se oli kaunis kesä.
Me puhuimme vain kukkasin.
Toukokuussa puhuimme voikukin
ja sanat mehiläisinä saapuivat luoksemme
peittyneinä voikukkien pölyyn,
keltaisina.
Hauskaa puhelu on myös kissankäpälin.
Vaikeaa on puhua syreenein:
syreenien yössä sanat palavat
ja sydämeen jää niiden tuhka.
Heinäkuussa puhuimme unikoin
ja sanat jäivät unikoiden päihin.
Nyt, kun olen yksin ja kukaan ei näe,
ravistelen unikoiden kotia:
niin minä jutustelen kanssasi,
kun olen yksin.
Sitten me puhuimme nokkosin,
nokkosin puhuimme melko paljon.
Ehkä liian paljon.
Tuskin ollenkaan olisi pitänyt
puhua nokkosin.
Sillä syksyllä,
kun puhuimme liljoin,
yksi tavallisin punaisin,
toinen karmiininpunaisin,
emme enää ymmärtäneet toisiamme.
Mutta myöhemmin asterit
olivat jo täysin eri väreissä:
sinä puhuit violetein,
minä keltaisin,
enkä enää kuullut.
Ja sitten kaikki olivat jo kukkineet.
Enää olivat jäljellä
vain olkikukat.
Eilen lisäsin talvi-ikkunat,
ja olkikukat siellä kukkivat kahden ruudun välissä.
Istun ikkunan luona
ja puhun yksin
olkikukkasin.
Sanon:
“Pian tulevat kuurankukat.
Niillä en puhu - sanaakaan.”
***
Tā bija skaista
vasara.
Mēs runājām tikai
caur puķēm.
Maijā mēs runājām
caur pienenēm
un vārdi kā bites
atnāca līdz mums
aplipuši pieneņu
putekšņiem,
dzelteni.
Jauka runāšana ir
arī caur kaķpēdiņām.
Grūti ir runāt
caur ceriņiem -
ceriņu naktīs
vārdi sadeg
un paliek sirdī
viņu pelni.
Jūlijā mēs
runājām caur magonēm
un vārdi palika
magoņu galviņās.
Tagad, kad esmu
viens un nevien neredz,
es grabinu magoņu
pogaļas -
tā es ar tevi
sarunājos,
kad esmu viens.
Tad mēs runājām
caur nātrēm,
diezgan daudz mēs
runājām caur nātrēm.
Varbūt par daudz.
Mums laikam
vispār nevajadzēja
runāt caur
nātrēm.
Jo rudenī,
kad mēs runājām
caur gladiolām,
viens – caur
parasto rozā,
otrs – caur
karmīnsarkano -
mēs jau vairs
nesapratām viens otru.
Bet vēlāk asteres
bija
jau pavisam
dažādās krāsās:
tu runāji caur
violetu,
es – caur
dzelteno,
un es nekā vairs
nedzirdēju.
Un tad jau viss
bija noziedējis.
Vēl bija
palikušas
tikai salmenes.
Vakar es ieliku
ziemas logus,
un salmenes tur
zied starp divām rūtīm.
Es sēžu pie loga
un runāju viens
caur salmenēm.
Es saku:
“Drīz būs
leduspuķes.
Caur tām es
nerunāšu – ne vārda.”
Käännös: Annika
Suna
Kommentit