Siirry pääsisältöön

Tusovka – jo 13 vuotta rokkia ja poppia po-russki


Venäläisen rockin ja populaarikulttuurin yhdistys Tusovka täytti viime joulukuussa 13 vuotta. Järjestö teini-iässä siis. Tosiasia taitaa kuitenkin olla, että 13 vuotta on vapaaehtoisvoimin pyörivän järjestön iäksi jo sen verran paljon, että ainakin pahimmat alkukäynnistelyongelmat alkavat jo olla takanapäin.

Tusovkan toiminnan kulmakiven muodostavat klubit ja vuosittain Helsingissä järjestettävä TusovkaRock-festivaali. Tänä keväänä klubataan helmi- ja toukokuussa ja festareiden vuoro on maaliskuussa. Toukokuussa Dubrovnikissa ilotellaan kolmen bändin voimin ja tutustutaan taas pitkästä aikaa ukrainalaiseen musiikkiin. Jalkapallon EM-kisojen kynnyksellä Helsinkiin saapuu donetskilainen duo DOK. Venäjältä saapuu vieraaksi Snega-yhtye, jonka lavaesiintymisessä musiikki ja performanssitaide lyövät kättä saumattomasti. Suomalaisväriä edustaa uutta levyä valmisteleva Mikael H & The Siberians.

Suomessa järjestettävien tapahtumien lisäksi tusovkaa on viety myös Pietariin. Viime lokakuussa Club Griboyedovin lavalle nousivat Tundramatiks ja Laineen Kasperi & Palava Kaupunki. Aikaisempina vuosina venäläisyleisöä ovat viihdyttäneet mm. Jätkäjätkät, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo sekä Puppa J ja Tasottavat. Tusovka ei voi kilpailla keikkapalkkioilla, vaan valttejamme ovat aivan muut asiat. Kuten vaikkapa se, että tapahtumissamme suomalaiset ja venäläiset soittavat tasavertaisina. Muutoinkin henkilökohtaisten kontaktien merkitys korostuu, sillä Tusovka ei käytä ohjelmatoimistoja vaan pyrkii mahdollisimman suoriin kontakteihin bändien kanssa. Toisaalta emme tavoittele voittoa tai maksa itsellemme palkkaa, vaan kaikki varat käytetään toiminnan pyörittämiseen.

Aivan nappikauppaa Tusovkan toiminta ei kuitenkaan ole. Keikkapalkkioiden lisäksi korvaamme esiintyjille matkakulut ja huolehdimme majoituksista ja tarvittaessa tila- ja kamavuokrista. Lipputuloilla emme ole vielä toistaiseksi päässeet juhlimaan, mutta onneksi opetus- ja kulttuuriministeriö on tukenut Tusovkan toimintaa jo monen vuoden ajan. Ylemmillä tahoilla on siis luotettu siihen, että myös ruohonjuuritason yhteistyö voi olla – jos nyt ei kaupallinen menestys – niin ainakin kulttuurisesti arvokasta ja kannatettavaa. Opetus- ja kulttuuriministeriön lisäksi Helsingin kaupungin kulttuurikeskus on tukenut TusovkaRock-festivaalien järjestämistä erillisellä avustuksella. Unohtaa ei sovi myöskään niitä kymmeniä vapaaehtoisia, jotka ovat myyneet tapahtumissa lippuja ja pelmenejä ja borštšia ja majoittaneet muusikoita ja kyydinneet heitä ympäri Suomea.

Mutta mitä jatkossa, kun 14. vuosi on jo ollut hyvän aikaa menossa? Vaikka Tusovkan toiminta on painottunut lähinnä pääkaupunkiseudulle, venäläisen rockin ja populaarikulttuurin ilosanomaa levittäisi mieluusti myös muualle Suomeen. Toki Tusovka on tehnyt yhteistyötä muun muassa Tampereen yliopiston venäjän opiskelijoiden ja Suomi-Venäjä-Seuran eri paikallisosastojen kanssa. Tavoitteenamme on lisätä venäläisen rockin ja populaarikulttuurin tunnettuutta Suomessa, ja kohdeyleisöämme ovat sekä suomalaiset että Suomessa asuvat venäläiset. Haluamme tarjota suomalaisille helpon tavan tutustua venäläiseen kulttuuriin ja venäläisille mahdollisuuden pysyä kärryillä Venäjän musiikkimaailman mielenkiintoisista ilmiöistä.