Skopje 2014 – Pääkaupungin kasvojenkohotus vai mautonta suuruudenhulluutta?

Skopjen keskusta on yhtä rakennustyömaata. Vardar-joen molempia rantoja, keskustan Makedonia-aukiota ja sille johtavia katuja reunustavat työmaa-aidat, joiden takaa kohoaa toinen toistaan leuat loksauttavampia hallinto- ja kulttuurirakennusten sekä patsaiden ja monumenttien betonirunkoja ja jo valmistuneita rakennuksia.

Makedonian tasavallan pääkaupungissa Skopjessa on käynnissä  historiallinen rakennusprojekti, jonka kaltaista yksikään eurooppalainen pääkaupunki tuskin on kokenut sitten toisen maailmansodan jälleenrakennuksen. Uusien rakennusten joukossa on muun muassa riemukaari, 22 metriä korkea Aleksanteri Suuren ratsastajapatsas ja Makedonian taistelun museo.

Rakennusten tyyli huokuu klassismia pylväikköineen ja kapiteeleineen,  tosin liioitellut mittasuhteet ja betoni marmoria ketterämpänä rakennus­aineena vie ajatukset antiikin kukoistuksen sijaan ehkä pikemmin Las Vegasiin. Useiden patsaiden ja muistomerkkien aiheet liittyvät lisäksi kiisteltyihin ja jännitteisiin tapahtumiin Makedonian historiassa.

Skopje 2014 -projektiksi nimetyllä valtaisalla rakennushankkeella on kaikkea muuta kuin kansalaisten yhtenäinen tuki. Kyseessä on oikeastaan yhden poliittisen puolueen, keskustaoikeistolaisen, kansallismielisen VMRO-DPMNE:n suurponnistus, jonka varjoon uhkaavat jäädä niin makedonialaisen koulutetun väestön mielipide, kansalliset vähemmistöt kuin suhteet naapurimaihinkin.

"Jotain Skopjelle täytyy joka tapauksessa tehdä"

Moni kaupungissa vieraillut matkailija on sen todennut: jotakin Skopjelle ymmärrettävästi täytyy tehdä. Pääkaupungilla ei ole oikeastaan ollut varsinaista keskustaa, vaikka sisäkkäisistä kehistä muodostuva asemakaava sen sijoittaisikin keskipisteeseensä, Makedonia-aukiolle. Pimeä ja autionoloinen aukio ei tätä paikkaa ole koskaan lunastanut huolimatta tärkeästä nähtävyydestään, 1400-luvun Kivisillasta.

Ruman ja epäviihtyisän keskustan tausta on traaginen. Vuonna 1963 kaupunkia kohtasi voimakas maanjäristys, joka surmasi yli tuhat ihmistä ja jätti 200 000 kodittomaksi järistyksen tuhotessa käytännössä kaupungin koko varhaisemman rakennuskannan. Kansainvälistä apua virtasi kaupunkiin, ja jälleenrakennuksen osallistuivat myös esimerkiksi suomalaiset, joiden rakentamat, väliaikaisiksi tarkoitetut parakit kuuluvat olevan edelleen asuinkäytössä.

1960-luvun henki rakennustaiteessa merkitsi sitä, että betoni toimi jälleenrakennuksen itseoikeutettuna materiaalina. Arkkitehtikilpailun voittaneen japanilaisen Kenzo Tangen suunnitelmista toteutettiin keskustaa kehämäisesti kiertävä asuinrakennuksista muodostuva "Kaupungin muuri" sekä uusi rautatieasema, molemmat nykyisestä surkeasta kunnostaan huolimatta varsin vaikuttavia rakennelmia.

Ongelma Skopjen osalta oli kuitenkin se, että jälleenrakennus tähtäsi nopeaan asuttamiseen sekä liikenneyhteyksien palauttamiseen mahdollisimman tehokkaasti, eivät pääkaupunkimaisen, viihtyisän julkisen tilan luomiseen. Skopjen kiintoisimmiksi nähtävyyksiksi ovatkin muodostuneet eivät aivan keskustassa sijaitsevat keskiaikainen linnoitus Kale, vanha ja uusi basaari sekä jotkin moskeijat.

"Ehkä perussuomalaiset ovat sellainen porukka, joka valtaan päästyään saattaisi tehdä jotakin vastaavaa Helsingissä"

Näin totesi skopjelainen professori kuultuaan nyt jo legendaariseksi muodostuneesta perussuomalaisten tekotaidemanifestista ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja. Kansalliseen kulttuuriin ja kristillisiin arvoihin viittaavat poliitikot tuovat kieltämättä mieleen Makedoniaa hallitsevan VMRO-DPMNE-puolueen. Juuri samassa mielessä historiaa omiin tarkoituksiinsa vääristelevänä sekä monoetnistä nationalistista visiota edistävänä Skopje 2014 -projekti monen mielessä näyttäytyykin.

Korkeasti koulutetut makedonialaiset tuntuvat lähinnä häpeävän käynnissä olevaa rakennusprojektia. Vaikka kaikki maan suuret puolueet ovat vuorollaan ryvettyneet erilaisissa skandaaleissa, on juuri nykyisen valtapuolueen piirissä hellitty ajatuksia esimerkiksi Aleksanteri Suuren slaaviyhteyksistä. Ja juuri tällaista nolostuttavaa pöhköyttä kuin alleviivatakseen rakennuttajat ovat omistaneet kunniapaikan Makedonia-aukion keskellä tuolle antiikin suurelle hallitsijalle ja tämän ratsulle, Bukefaloolle.

Välillä tuntuu kuin maassa olisi käynnissä historiantulkintojen taistelu, jossa vain röyhkein ja julkein temppu voittaa. Vaikka maan väestöstä kolmannes on muslimeja, näistä suurin osa albaaneja, Skopje 2014 on slaavilaismakedonialainen, ortodoksikristitty hanke. Maan muslimit ovat vaatineet uuden moskeijan rakentamista osana projektia, mutta tähän ei ole suostuttu.

Aika ajoin suurimpien etnisten ryhmien välit leimahtavat avoimiksi konflikteiksi ja vuoden 2001 lyhyen sisällissodan jälkeen viime vuoden keväänä nähtiin jälleen väkivaltaisuuksia, syynä Skopje 2014 -projekti. Valtaapitävät päättivät rakentaa ortodoksikirkon historialliseen linnoitukseen, Kaleen, joka sijaitsee albaanienemmistöisellä Vardar-joen pohjoisrannalla.

Helmikuun alussa 2011 koettuaan kirkon rakentamisen puhtaana provokaationa paikalliset albaanit alkoivat purkaa keskeneräistä rakennusta. Muun muassa Makedonian ortodoksisen arkkipiispan yllyttämänä makedonialaiset nuoret ottivat tapahtumien seurauksena väkivaltaisesti joitakin kertoja yhteen albaanien kanssa.

Pyllistys joka suuntaan

Itsenäistymisestään saakka Makedonia on joutunut kärsimään Kreikkalaisten vastustuksesta, joka on kohdistunut valtion nimeen. Kreikkalaisessa ajattelussa maantieteellinen alue nimeltään Makedonia koetaan helleenien ikiaikaiseksi omaisuudeksi. Tosiasiassa vielä 1900-luvun alkuvuosikymmenet kuluivat Balkanilla sen selvittämisessä, kenelle Makedonia oikeastaan kuuluu. Slaavilais-makedonialainen kansallistunne pääsi syntymään kuin vai vihkaa serbialaisten, bulgarialaisten, luhistuvan osmanivaltakunnan ja kreikkalaisten taistellessa keskenään Balkanin sodissa alueen kohtalosta.

Valitettavasti nykyisen Makedonian alueen slaavit myöhästyivät vajaat sata vuotta eurooppalaisista kansakunta-arpajaisista, ja Vardarin yläjuoksun ei-serbialainen slaavienemmistö sai tunnustetun aseman vasta maailmansotien jälkeen sosialistisen Jugoslavian osatasavallan pääväestönä. Vaikka nimikiista täytyy ymmärtää myös kreikkalaisen sisäpolitiikan keppihevosena, piskuinen Makedonia on monta kertaa valtaapitäviensä toimesta tehnyt kaikkensa, ettei sopua löytyisi. Kreikkalaisessa julkisessa keskustelussa makedonialaista uhmakkuutta pidetään hullunkurisena juuri muun muassa Aleksanteri Suuri -hölmöilyjen takia.

Aikana, jolloin Balkaninkin poliittisten toimijoiden luulisi keskittyvän hieman merkittävämpien asioiden hoitoon, Skopje 2014 pyllistää siis Bukefaloon ahterilla etelään. Rakennusprojekteilla on Skopjessa tosin osattu härnätä myös muita ilmansuuntia. Alkuvuodesta 2011 Skopjessa valmistui myös holokaustimuseo. Valtiovallan erittäin näkyvää tukea ja rahoitusta tälle projektille voisi pitää hieman kummallisena, juutalaisten kansanmurhan muistelu ei ole eurooppalaisia juuri kiinnostanut saksalaisia lukuun ottamatta.

Syy makedonialaiseen innostukseen löytynee kuitenkin siitä, että näin voidaan sohaista bulgarialaisia, joilla on edelleen muun muassa vaikeuksia hyväksyä makedonian kielen olemassaoloa. Bulgarialaiset usein leuhkivat, että Bulgariasta ei luovutettu juutalaisia keskitysleireille 2. maailmansodassa. Tämä ei valitettavasti koskenut niitä alueita, jotka Bulgaria Saksan tukemana miehitti – Makedonian juutalaisista tuhottiin 98 prosenttia.

Tavatonta ei tietenkään ole Skopje 2014-projektin kaltainen kansakunnan tietoinen rakentaminen. Sata vuotta sitten se oli tuiki tavallista eikä välttämättä yhtään vähemmän irvokasta kuin nyt, kun se vain sattuu tapahtumaan silmiemme edessä. Suotavaa tosin olisi, että Skopje 2014 -projekti ei nojaisi historiafiktioon ja monoliittiseen kansakunta-aatteeseen. Makedonialle leimallista olisi nimittäin muun muassa kielellinen ja kulttuurinen monimuotoisuus, josta esimerkkinä voisi olla vaikka maailman tunnetuin skopjelainen, Äiti Teresa, roomalaiskatolinen albaani. 

Teksti ja kuvat:  Max Wahlström

                                         Skopjen vanhaa betoniarkkitehtuuria

                                         Uusi arkeologinen museo

                                         Uusi ulkoasiainministeriö